Isä on ikävä

vaikka omaa varttani taivutan
silmieni kaste kastelee nousevat kukat
korjaa riutuneimmankin eloon

ja toivon että itseni uneen vaivutan
kunhan en enää joutuisi siihen taloon
teit aikanaan ison haloon
kuinka et rakasta meitä
ja ajoit vaaran teitä

nyt ei ole meitä. eikä ole heitä.
ei ole sanottuja sanoja
vain särkyneitä maljakoita
ja vesi joka valuu juuriltaan
ja kukat ovat suunniltaan