Lue keskustelun säännöt.
Miten voitte hylätä lapsenne
24.03.2019 |
Olen nyt lukenut monta ketjua uusperheistä jne. Aina mulla herää kysymys, että miten ihmeessä ollaan sellaiseen tilanteeseen päädytty. Itselleni lapset ovat kaikki kaikessa ja haluan suoda heille mahdollisimman onnellisen lapsuuden, ja siihen kuuluu ydinperhe. Meilläkin miehen kanssa on ollut vaikeita kausia eikä suhde ole paras mahdollinen, mutta pyrimme kuitenkin pitämään välimme kunnossa, olemmehan aikuisia ihmisiä ja pystymme keskustelemaan asioista. Puistattaa ajatuskin uusperheestä.
Kommentit (18)
No joo, en oo hylännyt. Edelleen "ydinperheenä" kitkutellaan. Taloudellista ja henkistä väkivaltaa miehen toimesta. Mut on niin lannistettu, että en vaan pysty lähteä. Lisäksi oon rahaton, niskassa hirveät ulosottovelat (yhteinen yritys, sen kaatuminen, mies kikkaili irti vastuistaan, velat kaatui mulle), että sekin estää.
Mutta jos olisin päässy täältä pois vuosia sitten, oltas lasten kanssa takuulla onnellisempia kuin nyt, kun eletään "perhernä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkus hylkäävät lapsensa ihan oikeastikin ap. Älä pliis kirjoita, kun et elämästä mitään ymmärrä.
No onko se nyt kenenkään etu että kituutetaan siinä p*skassa liitossa jossa lapset kyllä näkee että vanhemmat ei voi sietää toisiaan? Lapset eivät ole tyhmiä, huomaavat kyllä jos kaikki ei ole ok. Silloin parempi vaihtoehto lienee että erotaan ja vanhemmat etsivät uudet kumppanit tahollaan. Onhan se ikävää joutua matkustamaan kodista toiseen mutta erillään olevat vanhemmat uusien kumppaneiden kanssa joista he pitävät ovat varmaan parempi vaihtoehto kuin yhdessä olevat tappelevat, riitelevät, parhaimmillaan toisiaan halveksuvat vanhemmat.
Oi, että. Mulla olisi ollut varmaan ihana lapsuus jos äiti olisi jatkanut alkoholisti-isäni kanssa.
En tiedä miksi alkoholi oli isälleni tärkeintä, mutta paras ratkaisu vanhemmiltani oli jatkaa eri teitä.
Minun ja veljeni lapsuus oli turvallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan myös ydinperhe mutta olisi sydäntä musertavaa jos oltaisiin yhdessä tavan mukaan tai taloudellisesti ajatellen ei voisi erota.
Itselleni on tärkeää elää haluttuna ja tuokin mitä kirjoitat että on vaikea suhde ja tahdotte pitää "välit kunnossa" voi tarkoittaa myös sitä että välttelee esim. riitoja ja joustaa omista unelmista ettei ole riitaa ja tule mahdollista eroa? Ei tuokaan ole hyvä ja ajatus siitä että lapset tekisi noin itse tuntuu kurjalta.
Ihmisiä tulee ja menee mutta rakkaus on ikuista. Se kohde siinä vaihtuu ja se kuuluu elämään. Ei tuo vähennä rakkautta omaan lapseen että vanhemmat eroaa. SeKIN on rakkautta että lapset elää rauhallista ja mukavaa arkea, ilman että vanhemmat elää täysillä juuri miten tahtoo.
On tosi onnetonta jos tuo on teidän tapa olla yhdessä, miten erilaisia olittekaan joskus ennen lapsia ja miten paljon teillä jää asioita elämättä vain koska te jumitatte yhdessä.
Ja älä ota tätä väärin, ongelmien ratkominen ja yhdessä oleminen haasteista huolimatta on hienoa mutta ne pitäisi kyllä ratkaista ja tilanteiden loppua jonka jälkeen elämä on taas hyvää ja te parina vahvempia, teidän tapauksessa niin ei käy.
Ex-mieheni oli oikea ydinperheessä kasvanut valioyksilö. Väkivaltaa ei pitänyt minään ja minutkin pahoinpiteli. Erosin ja otin pienen lapsen mukaani. Perhehelvetti ei ole hyväksi kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onko se nyt kenenkään etu että kituutetaan siinä p*skassa liitossa jossa lapset kyllä näkee että vanhemmat ei voi sietää toisiaan? Lapset eivät ole tyhmiä, huomaavat kyllä jos kaikki ei ole ok. Silloin parempi vaihtoehto lienee että erotaan ja vanhemmat etsivät uudet kumppanit tahollaan. Onhan se ikävää joutua matkustamaan kodista toiseen mutta erillään olevat vanhemmat uusien kumppaneiden kanssa joista he pitävät ovat varmaan parempi vaihtoehto kuin yhdessä olevat tappelevat, riitelevät, parhaimmillaan toisiaan halveksuvat vanhemmat.
Asiaa on tutkittu noin 10 vuotta sitten. Tulos oli, että lapset ovat onnellisempia ja heistä tulee onnellisempia riitelevässä ydinperheessä kuin eroperheessä.
Ihmiset yrittävät selittää eroaan sillä, että muka on lastenkin etu, mutta ei ole.
Jos puoliso on hengenvaarallinen pahoinpitelijä tai sarjapettäjä, niin silloin toki on ajateltava sen kärsivän aikuisen osaa enemmän ja lähdettävä. Siinä uhkaa hengen ja terveyden menetys. (sp-taudit)
Vierailija kirjoitti:
No onko se nyt kenenkään etu että kituutetaan siinä p*skassa liitossa jossa lapset kyllä näkee että vanhemmat ei voi sietää toisiaan? Lapset eivät ole tyhmiä, huomaavat kyllä jos kaikki ei ole ok. Silloin parempi vaihtoehto lienee että erotaan ja vanhemmat etsivät uudet kumppanit tahollaan. Onhan se ikävää joutua matkustamaan kodista toiseen mutta erillään olevat vanhemmat uusien kumppaneiden kanssa joista he pitävät ovat varmaan parempi vaihtoehto kuin yhdessä olevat tappelevat, riitelevät, parhaimmillaan toisiaan halveksuvat vanhemmat.
Tämä. Tämä sata kertaa.
Omat vanhempani ovat edelleen yhdessä, minä lähentelen kolmeakymppiä. Lapsuudessani ei ollut fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä kyllä. Enimmäkseen isältä äidille. Sitä huudon, raivon, vähättelyn ja hampaiden kiristelyn määrää. Vanhempani eivät varmaan koskaan ole oikein tulleet toimeen keskenään, mutta yhdessä pysytään koska pappi on aikanaan aamenen sanonut. Molemmat siis ateisteja, eli en näe siinä mitään logiikkaa.
Olen ihan kiitollinen siitä, että sain asua yhdessä kodissa koko lapsuuteni ja nuoruuteni, mutta ei ole yksi tai edes sata kertaa kun olen toivonut vanhempieni eroavan. Näin miten molemmat kärsivät, äiti vielä enemmän.
On ihan täyttä huuhaata, tai suoraan sanottuna paskanjauhantaa väittää, että lapsi on aina onnellisempi ydinperheessä. Varmaan sellaisessa kiiltokuvamaisessa perheidyllissä kyllä, mutta ei monessa muussa tapauksessa.
Uusperhekuvioita karsastan vähän itsekin, minusta ihmiset perustavat uusperheen melko heppoisin perustein ja sitten ihmetellään miksi homma ei toimikaan. Uusperheen lapsista kun ei tule sisaruksia keskenään vaikka tuore pari sitä kuinka toivoisi. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että eron jälkeen on tuomittu asumaan ilman puolisoa kunnes lapset ovat aikuisia, peräänkuuluttaisin vain harkintaa ja lasten mielipiteiden kuuntelemista.
/1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onko se nyt kenenkään etu että kituutetaan siinä p*skassa liitossa jossa lapset kyllä näkee että vanhemmat ei voi sietää toisiaan? Lapset eivät ole tyhmiä, huomaavat kyllä jos kaikki ei ole ok. Silloin parempi vaihtoehto lienee että erotaan ja vanhemmat etsivät uudet kumppanit tahollaan. Onhan se ikävää joutua matkustamaan kodista toiseen mutta erillään olevat vanhemmat uusien kumppaneiden kanssa joista he pitävät ovat varmaan parempi vaihtoehto kuin yhdessä olevat tappelevat, riitelevät, parhaimmillaan toisiaan halveksuvat vanhemmat.
Totta kai ainoa oikea ratkaisu on erota, mutta miksi ihmeessä se uusi isukki tai mami pitää siihen haalia?
Vieras tulokas ei siedä edellisen liiiton lapsia, se tiedetään varsin hyvin. Ja sitten kun/jos yhteisiä syntyy, joutuu se inhottu lapsiparka vielä huonompaan asemaan. Ei ole helppoa lapsipuolen elämä.
Olen itse eronnut ja jäänyt yksin kahden lapsen kanssa. Mieleenikään ei tullut tuoda siihen vierasta miestä isää leikkimään! 99% tapauksista se ei toimi, vaikka muuta väitettäisiin. Vieras ei kiinny toisen lapseen, ja sen saa lapsi tuntea nahoissaan. Meillä biologinen isäkään ei muksuistaan välittänyt joten olin totaali-yh. Olimme kuitenkin yhtä pitävä rakastava pieni perhe, ja taatusti lapsilla oli turvallinen ja hyvä lapsuus! Se oli kunnia-asiani, kaikki muu sai jäädä sivuasiaksi.
En ihmettele miksi nykyään on niin valtavan paljon pahoinvoivia lapsia.
Itse olen ydinperheliitossa, mutta meidän liitto on täysin kuollut. Ollaan kämppäkavereita ja vanhempia. Ei riidellä tai juosta vieraissa, elellään hiljaksiin ja huolehditaan lapsista. Ainakaan minulla ei ole mitään tarvetta erota, en halua tapailla muita miehiä ja haluan asua lasteni kanssa yhdessä. Tehdään kuitenkin perheenä paljon asioita. En tiedä teenkö lapsille sitten väärin kun eivät he näe vanhempien välillä mitään hellyyttä tai että me ei käydä missään kahdestaan? Itse olen ajatellut, että mietin eroa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois, mutta ihan yhtä hyvin voi jatkaa tätä liittoa sittenkin. Olen nuorena juossut, pettänyt ja säätänyt sen verran paljon, että en mitenkään kaipaa mitään intohimoista suhdetta elämääni. Toki mieheni voi olla toistamieltä ja jos hän jonain päivänä haluaa erota, niin sitten erotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko se nyt kenenkään etu että kituutetaan siinä p*skassa liitossa jossa lapset kyllä näkee että vanhemmat ei voi sietää toisiaan? Lapset eivät ole tyhmiä, huomaavat kyllä jos kaikki ei ole ok. Silloin parempi vaihtoehto lienee että erotaan ja vanhemmat etsivät uudet kumppanit tahollaan. Onhan se ikävää joutua matkustamaan kodista toiseen mutta erillään olevat vanhemmat uusien kumppaneiden kanssa joista he pitävät ovat varmaan parempi vaihtoehto kuin yhdessä olevat tappelevat, riitelevät, parhaimmillaan toisiaan halveksuvat vanhemmat.
Totta kai ainoa oikea ratkaisu on erota, mutta miksi ihmeessä se uusi isukki tai mami pitää siihen haalia?
Vieras tulokas ei siedä edellisen liiiton lapsia, se tiedetään varsin hyvin. Ja sitten kun/jos yhteisiä syntyy, joutuu se inhottu lapsiparka vielä huonompaan asemaan. Ei ole helppoa lapsipuolen elämä.
Olen itse eronnut ja jäänyt yksin kahden lapsen kanssa. Mieleenikään ei tullut tuoda siihen vierasta miestä isää leikkimään! 99% tapauksista se ei toimi, vaikka muuta väitettäisiin. Vieras ei kiinny toisen lapseen, ja sen saa lapsi tuntea nahoissaan. Meillä biologinen isäkään ei muksuistaan välittänyt joten olin totaali-yh. Olimme kuitenkin yhtä pitävä rakastava pieni perhe, ja taatusti lapsilla oli turvallinen ja hyvä lapsuus! Se oli kunnia-asiani, kaikki muu sai jäädä sivuasiaksi.
En ihmettele miksi nykyään on niin valtavan paljon pahoinvoivia lapsia.
Mitä hittoa sä selität? Miten niin ei kiinny? Mä oon uusperheen äiti ja tasan kiinnyin. Kohtelen miehen lapsia kuin omaakin. Samat oikeudet ja samat vastuut. Vien heitä ulos uimaan, leffaan, kaupungille, syömään myös ilman oman lapseni läsnäoloa ja ostan ihan pyytämättä heille tarvittaessa uusia vaatteita. Olenpa käynyt vanhempainvartissakin, kun kumpikaan vanhempi ei päässyt paikalle.
Kyllä se mulle ainakin hylkäämiseltä tuntuisi, jos asuisin 50 % ajasta ilman lapsiani. Lapseni tukeutuvat minuun (äitiinsä) todella paljon, ja sydäntä riistäisi jos jouduttaisiin olemaan joka toinen viikko erossa. Siksi en todellakaan eroaisi ilman todella painavaa syytä kuten väkivalta/alkoholi (jotka myös poistaisivat kyseisen puolison oikeuden pitää lasta luonaan 50 % ajasta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ydinperheliitossa, mutta meidän liitto on täysin kuollut. Ollaan kämppäkavereita ja vanhempia. Ei riidellä tai juosta vieraissa, elellään hiljaksiin ja huolehditaan lapsista. Ainakaan minulla ei ole mitään tarvetta erota, en halua tapailla muita miehiä ja haluan asua lasteni kanssa yhdessä. Tehdään kuitenkin perheenä paljon asioita. En tiedä teenkö lapsille sitten väärin kun eivät he näe vanhempien välillä mitään hellyyttä tai että me ei käydä missään kahdestaan? Itse olen ajatellut, että mietin eroa sitten kun lapset ovat muuttaneet pois, mutta ihan yhtä hyvin voi jatkaa tätä liittoa sittenkin. Olen nuorena juossut, pettänyt ja säätänyt sen verran paljon, että en mitenkään kaipaa mitään intohimoista suhdetta elämääni. Toki mieheni voi olla toistamieltä ja jos hän jonain päivänä haluaa erota, niin sitten erotaan.
Miksi ette käy kahdestaan missään ja ette yritä saada jotain kipinää takaisin? Ihan vaikka sen takia, että lapset näkisivät mallin hellemmästä parisuhteesta. Johonkinhan aikoinaan toisissanne tykästyitte. Miksi elää noin latteaa yhteiselämää tahallaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onko se nyt kenenkään etu että kituutetaan siinä p*skassa liitossa jossa lapset kyllä näkee että vanhemmat ei voi sietää toisiaan? Lapset eivät ole tyhmiä, huomaavat kyllä jos kaikki ei ole ok. Silloin parempi vaihtoehto lienee että erotaan ja vanhemmat etsivät uudet kumppanit tahollaan. Onhan se ikävää joutua matkustamaan kodista toiseen mutta erillään olevat vanhemmat uusien kumppaneiden kanssa joista he pitävät ovat varmaan parempi vaihtoehto kuin yhdessä olevat tappelevat, riitelevät, parhaimmillaan toisiaan halveksuvat vanhemmat.
Totta kai ainoa oikea ratkaisu on erota, mutta miksi ihmeessä se uusi isukki tai mami pitää siihen haalia?
Vieras tulokas ei siedä edellisen liiiton lapsia, se tiedetään varsin hyvin. Ja sitten kun/jos yhteisiä syntyy, joutuu se inhottu lapsiparka vielä huonompaan asemaan. Ei ole helppoa lapsipuolen elämä.
Olen itse eronnut ja jäänyt yksin kahden lapsen kanssa. Mieleenikään ei tullut tuoda siihen vierasta miestä isää leikkimään! 99% tapauksista se ei toimi, vaikka muuta väitettäisiin. Vieras ei kiinny toisen lapseen, ja sen saa lapsi tuntea nahoissaan. Meillä biologinen isäkään ei muksuistaan välittänyt joten olin totaali-yh. Olimme kuitenkin yhtä pitävä rakastava pieni perhe, ja taatusti lapsilla oli turvallinen ja hyvä lapsuus! Se oli kunnia-asiani, kaikki muu sai jäädä sivuasiaksi.
En ihmettele miksi nykyään on niin valtavan paljon pahoinvoivia lapsia.
Mitä hittoa sä selität? Miten niin ei kiinny? Mä oon uusperheen äiti ja tasan kiinnyin. Kohtelen miehen lapsia kuin omaakin. Samat oikeudet ja samat vastuut. Vien heitä ulos uimaan, leffaan, kaupungille, syömään myös ilman oman lapseni läsnäoloa ja ostan ihan pyytämättä heille tarvittaessa uusia vaatteita. Olenpa käynyt vanhempainvartissakin, kun kumpikaan vanhempi ei päässyt paikalle.
Oletkim yksi helmi miljoonasta. Yksi lisää on Kiti Kokkonen. Teudän lisäksi Suomessa on 3 muuta. Eipä se kuule auta niitä satoja tuhansia kärsisiä uusperhelapsia.
Jos on karmiva puoliso, niin sit muutetaan lasten kanssa pois. Ei heti uuden öijän kanssa.
Minä luon lapselleni onnellisen lapsuuden järjestämällä hänelle parhaat mahdolliset puitteet elämälle. Hän on aina ykköseni, vaikka asumme uusperheessä. Meillä on erittäin onnellinen uusperhe jossa kaikilla on hyvä olla ja teemme asioita yhdessä. Ei ollut minun päätös erota lapseni isästä. Toisen päätöksiin ei voi aina vaikuttaa. Ap jos sinunkin miehesi vain päättää, ettei sinun ydinperhe unelmasi olekkaan häntä varten, niin mitä sinulle sitten jää? Miten nostat sitten itsesi jalustalle? Jos nyt sanot että pidät parisuhteeni kunnossa ja että miehesi ei ikinä niin tekisi, niin sinulla ei oikeasti ole mitään realistista hajua elämästä. Mikään ei ole ikinä varmaa. Itse olen rahallisesti turvannut oman ja lapseni selustan sen varalta jos jäämmekin taas kahden. Aijotko sinä elää harhojesi mukaan ja tipahtaa tyhjän päälle, jos suunnitelmat ei menekkään sinun mukaasi?
Vierailija kirjoitti:
Jotkus hylkäävät lapsensa ihan oikeastikin ap. Älä pliis kirjoita, kun et elämästä mitään ymmärrä.
Kuka nyt ymmärtää näistä asioista sen mikä nenästä suuhun valuu? Uutena trendinä on, että lapsia annetaan jopa huostaan uuden onnen tieltä.
Miten uusperheessä se lapsi hylätään?
Ydinperhe ei ole mikään takuu onnellisesta lapsuudesta.