Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vanhemmat eivät vastaa viesteihin

Vierailija
23.03.2019 |

Minkä tähden todella moni vanhempi jättää vastaamatta, jos saa viestiä oman lapsensa törttöilyistä? Tyttärelläni ystävätär, bestis, alakouluikäisiä molemmat, ja olivat syyllistyneet hiljattain vahingontekoon osana kylän lapsiporukkaa. Minä soitin vahingonteon kohteelle ja käräytin koko lapsilössin, tietysti. Mielestäni lasten kuuluu joutua vastuuseen teoistaan, jotta oppivat. Laitoin asiasta viestiä, asiallista, bestiksen vanhemmalle. Korvauksethan pitäisi jakaa kaikkien tihutyöhön osallistuneiden vanhempien kesken (lapset korvatkoot sitten vanhemmilleen viikkorahoistaan + kotitöinä. Ainakin meillä näin). Korvaukset tulevat olemaan vähintään satasia per lapsi/vanhempi. Lisäksi viestin bestiksen vanhemmalle, lopultakin, bestiksen koko ajan lisääntyvästä valehtelusta (jäänyt kiinni + aiheuttanut valehtelullaan hankaluuksia tarpeeksi). Eiväthän tällaiset asiat mukavia ole, mutta en ymmärrä kuinka vanhempi voi jättää noteeraamatta/vastaamatta tällaisten asioiden ollessa kyseessä? Kautta rantain kuulin, toisen lössiin kuuluneen lapsen vanhemman puhuneen, että minun ei olisi tullut lapsia käräyttää, koska "meillä ei ole tollaseen rahaa". Eli lapsi voi opetella tekemään, sanomaan mitä vain väärää ilman, että seuraamuksia koituu? Ja muut vanhemnat maksakoot oman mukelon osuuden kolttosista, niinkö? Vastaamattomuus viesteihin, jopa positiivisiinkin, tavattoman yleistä nykyään. Itsellä tapana posteihin vastata, pikaisesti, ja näin myös arvostaa viestien lähettäjiä. Edes synttärikutsujen "ilmoitathan siihen ja siihen mennessä, tuleeko lapsesi paikalle"-pyyntöihin ei useinkaan vastata, eikä ruoka-allergiakyselyihin. Lapsi vain pelmahtaa kutsuille sitten, allergioineen päivineen. Miksi näin?! Miksi se on niin helvatin vaikeaa kommunikoida, vastata mihinkään? Kertokaa te, jotka ette viesteihin vastaa? Kiitos!

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäpä jos olisit soittanut.

Vierailija
2/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen soittanut, monen monituista kertaa. Ei vastata. Ja tämän ymmärrän, että jos tihutöistä kysymys, silloin on hyvä viestiä kirjallisesti. Kaikki jää muistiin silloin. Mulle kyllä aivan sama, onko mua lähestytty soittaen vai viestein, totta kai olen vastannut, aina, oli kyse sitten myönteisestä tai kielteisestä asiasta lapsiin liittyen.

On se niin pirun vaikeaa.. Tietysti, ymmärtäähän sen; monessa perheessä liian kiire. Niin kiire roikkua Facebookissa tai muualla, taikka istua pelien äärellä, ryystää olutta depislääkkeet kyytipoikana.. Ei sitä kerkiä muiden vanhempien kanssa hyvällä kommunikoimaan. Ilmiö tuttu. Ikävä kyllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa

Vierailija
4/18 |

Haista p..ka! Joo joo laitetaan me sulle mitali postiin. Pista aihe vapaa kiinni ja mene käymään, jos noin paljon sieppaa.

Vierailija
5/18 |

Kunnon äidit ne haukkuu muita aihe vapaalla, eikä roiku facebookissa.

Vierailija
6/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin metsä vastaa, kun sinne huutaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko aina yhtä ystävällinen viestiesi sävyssä? :D

Vierailija
8/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen soittanut, monen monituista kertaa. Ei vastata. Ja tämän ymmärrän, että jos tihutöistä kysymys, silloin on hyvä viestiä kirjallisesti. Kaikki jää muistiin silloin. Mulle kyllä aivan sama, onko mua lähestytty soittaen vai viestein, totta kai olen vastannut, aina, oli kyse sitten myönteisestä tai kielteisestä asiasta lapsiin liittyen.

On se niin pirun vaikeaa.. Tietysti, ymmärtäähän sen; monessa perheessä liian kiire. Niin kiire roikkua Facebookissa tai muualla, taikka istua pelien äärellä, ryystää olutta depislääkkeet kyytipoikana.. Ei sitä kerkiä muiden vanhempien kanssa hyvällä kommunikoimaan. Ilmiö tuttu. Ikävä kyllä.

Haista p..ka! Joo joo laitetaan me sulle mitali postiin. Pista aihe vapaa kiinni ja mene käymään, jos noin paljon sieppaa.

Vissiin sun lapsi ollu tihutöissä? :D

Ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Soitit vahingonteon kohteelle ja käräytit lapsilössin?

Kai tuo kohde on ottanut yhteyttä poliisiin, sitä kautta tieto lastenhuojeluun ja korvaukset virallista kautta? Vai sinä olet ilmoittanut tekijät ja päättänyt, että maksakoot?

Tulee mieleen oma lapseni 11v iässä. Koulun jälkeen osa pojista oli mennyt ammuskelemaan kuula-aseilla ja aiheuttanut tuhojaan. Kouluun oli mennyt tästä tieto ja kouluavustaja (yhden tekijän äiti) vaati, että kaikki luokan pojat korvaavat yhdessä tekosensa. Minä en suostunut, koska oma lapsi oli tuohon aikaan todistettavasti koulutaksissa. Kouluavustajan mielipide oli kuitenkin se, että koska poikani OLISI voinut olla mukana, niin hänenkin tulee olla maksamassa.

Ehdotin, että soittaa poliisille. Ei käy, koska silloin sossu saa tietää ja se olisi ikävää. Sanoin, että voin minäkin lasun niistä pojista tehdä ja suljin puhelimen.

Vierailija
10/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän APn tuohtumuksen. Viesteihin vastaamattomuus kertoo vain ja ainoastaan välinpitämättömyydestä. Ei paljoa paina mitä se oma kullanmurukakara tekee eikä huvita ottaa vastuuta lapsen teoista. Nykypäivänä hyvinkin yleistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |

Niin, tilanne toki eri jos mukana ei ole lapsi ollut niin tietenkään ei silloin pidäkään korvata. Tässä nyt on kyse enemmän siitä ettei tekoihin osallistuneet lapset joudu kantamaan vastuuta, koska vanhemmat eivät ole kiinnostuneet, ainakaan niin kauan kun oma omaisuus on turvassa.

Vierailija
12/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän APn tuohtumuksen. Viesteihin vastaamattomuus kertoo vain ja ainoastaan välinpitämättömyydestä. Ei paljoa paina mitä se oma kullanmurukakara tekee eikä huvita ottaa vastuuta lapsen teoista. Nykypäivänä hyvinkin yleistä.

Tuleeko yllätyksenä ettei kaikille lapsille ole suotu edes niitä kyllin hyviä vanhempia?

Ja minustakin meni vähän yli tuo ap vuodastus facebookista, yms...miten se edes liittyy aiheeseen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen soittanut, monen monituista kertaa. Ei vastata. Ja tämän ymmärrän, että jos tihutöistä kysymys, silloin on hyvä viestiä kirjallisesti. Kaikki jää muistiin silloin. Mulle kyllä aivan sama, onko mua lähestytty soittaen vai viestein, totta kai olen vastannut, aina, oli kyse sitten myönteisestä tai kielteisestä asiasta lapsiin liittyen.

On se niin pirun vaikeaa.. Tietysti, ymmärtäähän sen; monessa perheessä liian kiire. Niin kiire roikkua Facebookissa tai muualla, taikka istua pelien äärellä, ryystää olutta depislääkkeet kyytipoikana.. Ei sitä kerkiä muiden vanhempien kanssa hyvällä kommunikoimaan. Ilmiö tuttu. Ikävä kyllä.

Haista p..ka! Joo joo laitetaan me sulle mitali postiin. Pista aihe vapaa kiinni ja mene käymään, jos noin paljon sieppaa.

Vissiin sun lapsi ollu tihutöissä? :D

Ohis

Hih hih

Vierailija
14/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi lasten annetaan perseillä? Vanhemmat vaan vastuuseen, tottakai. Oppiipahan kasvattamaan Ville-Pettereitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän APn tuohtumuksen. Viesteihin vastaamattomuus kertoo vain ja ainoastaan välinpitämättömyydestä. Ei paljoa paina mitä se oma kullanmurukakara tekee eikä huvita ottaa vastuuta lapsen teoista. Nykypäivänä hyvinkin yleistä.

Nykypäivä on hyvinkin yleistä myös ap tyyppiset yliaktiiviset, jotka laittaa viestiä joka pikku kinasta ja rikotusta lumiukosta, jne...kun jotain näkee paljon siihen turtuu ja ne tärkeät asiat jää huomiotta.

Vierailija
16/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi lasten annetaan perseillä? Vanhemmat vaan vastuuseen, tottakai. Oppiipahan kasvattamaan Ville-Pettereitään.

Koska ei ole ihanne maailmaa, jossa kaikki menisi aina tismalleen oikein niin kuin ohjekirjoissa sanotaan?! Tuolla on tavaton määrä lapsia, joilta puuttuu kodin turva ja hoiva kokonaan. Mitä heidän eteen voitaisiin tehdä? Haukkua heidän vanhempiaan ajanviettenä käytävällä keskustelupalstalla?

Vierailija
17/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaa taas joku viesti Sirkalta, hohhoijaa.

Vierailija
18/18 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jaa taas joku viesti Sirkalta, hohhoijaa.

Tälläisten vanhempien lapsetkin ajattelee näin. :D Mitä se äiti taas...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi viisi