Mitä pettävän äidin mielessä liikkuu?
Olen kahden pienen lapsen (4v ja 2v) isä. Vaimoni mielestä vielä erittäin hyvä isä. Olemme olleet naimisissa kohta 8 vuotta ja mielestäni hyvinkin onnellisia. Lasten tultua eletty ihan normaalia lapsiperheen arkea mutta ainakin itse olen tuntenut olevani onnellinen. Reilu 2kk sitten vaimoni ilmoitti pettäneeni minua hiljattain ja pikkuhiljaa ilmeni että kyseessä on jonkinlainen ihastuminen/rakastuminen yhteydenpitoineen ja tapaamisineen.
Ei kai tarvitse kuvailla sitä tuskan tunnetta joka tällaisesta aiheutuu. Tein kuitenkin saman tien selväksi mikä minulle on elämässä tärkeintä ja se on lapseni ja vaimoni eikä välttämättä aina tässä järjestyksessä. Sillä rakastan todella vaimoani ja teen mitä vain avioliittoni eteen. Tietysti vaimoni on tällä hetkellä ihminen jota on välillä vaikea tuntea samaksi ihmiseksi. Etenkin silloin kun tiedän hänen olevan uuden ihastuksen luona ja itse olen samaan aikaan lasten kanssa.
Kuinka vähän lasten etu voikaan merkitä ihmiselle jota olen tähän asti pitänyt oikein hyvänä äitinä? Lapset eivät kuulemma kärsi tilanteesta jos molemmat vanhemmat vain heitä rakastavat. Ei se ihan noinkaan mene vaan parasta heille varmasti on se onnellinen koti joka on ollut tähänkin asti. Jotenkin tuntuu että kyse ei ole niinkään parisuhteen kriisistä vaan lähes kolmekymppisen naisen elämän omasta kriisistä mutta mistäpä sitä tietää? Muutamassa kuukaudessa asiat ovat vain kulkeneet sellaista laukkaa että itse on vaikea pysyä perässä ja voi vain ajatella mitä lapset mahtavat miettiä koska varmasti vaistoavat jotain. Muutama kuukausi vain on kovin lyhyt aika tai jopa muutama vuosikin, miehelle joka yli kaiken haluaisi pelastaa (hyvän) avioliiton.
Tässä minun tilanteeni.
Kommentit (11)
Ei toki ehkä liity suoraan teidän tilanteeseenne, mutta mä olen aikanaan pettänyt miestäni, kun vanhimmat lapsemme olivat pieniä. Meidän elämämme oli mun mielestä helvettiä, emme kumpikaan arvostaneet toisiamme ja mä koin jopa oikeutetuksia hakea arvostusta muualta. Voin hyvin kuvitella kuinka paha miehelläni oli olla, mutta silti koin, että hän kohtelee mua niin törkeästi, että mulla on oikeus saada ihailua ja kunnioitusta muualta. Aikanaan sitten vertailtuani jopa parissa eri suhteessa noita vieraita miehiä omaan mieheeni, alkoi oman mieheni arvostus nousta silmissäni. En jäänyt koskaan kiinni enkä ole koskaan paljastunut miehelleni tilannetta, mutta noissa parissa suhteessa aloin arvostaa miestäni tosiaankin. En tiedä mikä muutti tilanteen lopulta, kävimme pariterapiassakin, mutta nykyään olemme onnellisia yhdessä.
Mieheni tekee reissutyötä eli hänellä on hyvinkin ollut mahdollisuus sivusuhteisiin tai ainakin pettämiseen ja uskon jopa niin tapahtuneen. Kumpikaan meistä ei ole jäänyt kiinni ja olenkin aina miehelle sanonut, että vaikka teet mitä, niin älä tule itkemään huonoa omaatuntoasi. Mun mielestä pettäjän kuuluu siis itse kantaa vastuunsa tekemisistään eikä kaataa huonoa omaatuntoaan toisen niskaan rehellisyyden nimissä.
Kumpikaan meistä ei siis tiedä varmuudella toisen tekemisistä, mutta mä opin arvostamaan omaa miestäni kun näin muutakin. Oma mieheni on aina hoitanut paljon lapsia, hoitanut oman osuutensa kotitöistä jne. Molemmissa on omat virheemme, mutta nykyään kaikki on hyvin :)
Niin tosiaan, jos se pelkkä äitiys ei kaikille riitä? En tunne vaimoasi, tai tiedä teidän suhteesta mitään, mutta jos mietin itseäni (myös kahden pienen lapsen äiti) pettämässä, niin päällimmäisenä tulee mieleen epätoivo. Ehkä olen kotona ollut "vain" se äiti jo turhan pitkään. Parisuhde miehen kanssa on vaan vuosien kulussa kuihtunut kasaan. Ei riitä se yhdessä olo vain lasten takia, jos seksiä ei ole, tai läheisyyttä, tai joku muu oleellinen asia on pielessä. Ero on ehkä kummitellut mielessä jo pitkään, ja mies ei ole aina ottanut tosissaan kun on yrittänyt puhua asioista jotka vaivaavat. Tällaisia asioita omalla kohdallani... En siis ole vielä pettänyt.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 00:03"]
Pettävä äiti? Kyllä me äidit ollaan kuule paljon muutakin kuin äitejä. En minä ainakaan lapsiani tunne pettäneeni, koskaan ikinä..
[/quote]
Mutta ehkäpä sun pitäisi tuntea? Kun tekee lapsia tähän maailmaan on vastuussa myös heidän onnestaan ja arjestaan. Minusta perheellinen ei ole vastuussa pelkästään puolisolleen vaan myös lapsilleen. Kriisejä ja eroja tapahtuu toki suhteissa, mutta on siinä ero pitääkö lähteä vaikeuksia hakemaan pettämällä. Se kun on tietoinen riski, jolla perheensä voi hajottaa. Se on myös toiminnallinen kannanotto sille, että laittaa omat mielihalunsa lastensa edelle.
Ei asiat aina ole niin mustavalkoisia...
Ehkä avasin tilanteeni epäselvästi koska ajatukseni eivät näinä aikoina kaikkein selkeimmin kulje mutta ennemminkin itse olen kokenut olevani välillä pelkkä isä suhteessa jo ainakin vuoden verran, mutta kuvitellut vaimon arvostavan "uhrautumistani". Ainakin itse arvostan koska lapset ovat pieniä vain kerran. Itsellä on sen verran joustavat työkuviot että pystyn olemaan kotona lasten kanssa huomattavasti puolisoani enemmän.
Asumuseroa on väläytelty ja ei kai se tässä tilanteessa huonoin ratkaisu muuten olisi mutta itse en voi olla miettimättä pienten lasten sopeutumista tilanteeseen.
ap
Yksi perustavaa laatua oleva kysymys. Onko teillä seksiä, osoitatko vaimollesi, että himoitset häntä naisena?
Jos näin teet, sitten en naista ymmärrä.
Itse suhailen satunnaisesti, koska mieheni ei ole oikeastaan koskenut minuuun sen jälkeen kun esikoista aloin odottamaan. Kuopus tuli kerta laakista tuurilla, kerran parissa vuodessa flaksaa ja samantein paksuna.
Kahdeksan vuotta jaksoin yrittää ja odottaa ihmetta jota ei tullut. Nyt otan ilon sieltä mistä löytyy ilman tunnontuskia.
Minua satuttaa, että mies näkee minut vain äitinä eikä seksuaalisena olentona.
Hyvin sanottu! Oli sitten pettäjä kumpi tahansa osapuoli.
Mä olen sitä mieltä, että kyllä siinä pettää lapsensakin. Ensisijaisesti tietysti kumppaninsa.
Lapset olettaa ja haluaa, että isä ja äiti on yhdessä nyt ja aina. Jos perusarki rullaa ja rakkautta riittää. (eriasia kaikki päihteet ja väkivalta hässäkät). Joten kyllähän sitä sitten tulee pettäneeksi lapsensa samalla kuin miehensäkin. Ehkä lapset vielä katalammin, mutta se onkin sitten toinen juttu.
Perhe on yksi ja se pitää. Jos siitä haluaa ulos, niin avioero on se tie. Jos ei tunne itseään onnelliseksi siinä liitossa, niin siihen on pyrittävä kaikin mahdollisin keinoin. Keskustelut, terapeutit yms. Ensin ne ja sitten eriteille, jos tilanne ei muutu suotuisaksi kummallekin.
En pysty arvostamaan pettäviä ihmisiä ollenkaan.
Ystäväni taannoin avautui, että hänellä on toinen mies. Hän tietää mun ajatukset ja siksi ihmettelinkin, että MIKSI kaikista maailman ihmisistä sä kerroit tuon mulle. Hän oli kuulemma pelännyt mulle kertomista, miettinyt viikkoja asiansa kanssa ja sitten päätti, että hänen pitää saada kertoa jollekin. Olisi kertonut vaikka vastaan kävelevälle ihmisille. Kyllä, meidän välit ovat viilentyneet. Mä olisin ymmärtänyt mokan, eli yksi ilta silkkaa himoa ja siinä se.. suhde ei. Jos pystyy pettämään rakkaimpiaan noin törkeesti, niin kuinka paskasti olisi valmis puukottamaan mua selkään. En halua siitä ottaa selvää. Se huora eläköön omaa elämäänsä, niin mäkin.
Voimia sulle ap! Olet valinnut ihmeellisen roolin itsellesi. Moni nainen alistuu noin, mutta onko sekään hyväksi. Ihan turha sanoa, etteivät lapset huomaa.. ennemmin tai myöhemmin ja sitten sen katkeran kalkin selittäminen alkaakin.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 00:39"]
Yksi perustavaa laatua oleva kysymys. Onko teillä seksiä, osoitatko vaimollesi, että himoitset häntä naisena?
Jos näin teet, sitten en naista ymmärrä.
Itse suhailen satunnaisesti, koska mieheni ei ole oikeastaan koskenut minuuun sen jälkeen kun esikoista aloin odottamaan. Kuopus tuli kerta laakista tuurilla, kerran parissa vuodessa flaksaa ja samantein paksuna.
Kahdeksan vuotta jaksoin yrittää ja odottaa ihmetta jota ei tullut. Nyt otan ilon sieltä mistä löytyy ilman tunnontuskia.
Minua satuttaa, että mies näkee minut vain äitinä eikä seksuaalisena olentona.
[/quote]
Saanko kysyä tietääkö miehesi että käyt vieraissa? Miksi jatkatte yhdessä kaikesta huolimatta? Olen itsekin vähän samassa tilanteessa, en tosin vielä ihan kahdeksaa vuotta ole ihmettä odottanut, mutta eipä siihenkään enää kauaa ole.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 00:39"]
Yksi perustavaa laatua oleva kysymys. Onko teillä seksiä, osoitatko vaimollesi, että himoitset häntä naisena?
Jos näin teet, sitten en naista ymmärrä.
Itse suhailen satunnaisesti, koska mieheni ei ole oikeastaan koskenut minuuun sen jälkeen kun esikoista aloin odottamaan. Kuopus tuli kerta laakista tuurilla, kerran parissa vuodessa flaksaa ja samantein paksuna.
Kahdeksan vuotta jaksoin yrittää ja odottaa ihmetta jota ei tullut. Nyt otan ilon sieltä mistä löytyy ilman tunnontuskia.
Minua satuttaa, että mies näkee minut vain äitinä eikä seksuaalisena olentona.
[/quote]
Tietysti on ja himoitsen. Muuten en voisi olla onnellinen. Lapset eivät ole muuttaneet mitään ainakaan minun puoleltani. Teitysti en voi mennä takuuseen mitä vaimoni päässään oikeasti näistä asioista ajattelee. Helpottaisi jos kertoisi. Todennäköisesti on ajatellut erilailla kuin luulin koska näin on tapahtunut.
Niin paljon kuin lapsiani rakastankin ei se kahdenkeskinen aika (mitä on kuitenkin ollut aika paljon) tunnu koskaan riittävältä.
Kunpa vaimosi pystyisi katsomaan vähän laajemmalla perspektiivillä. Lapsenne ovat vielä pieniä ja monenlaista turhautumista voi silloin tulla, kun joudutaan pakosti olemaan ehkä lapsille enemmän läsnä kuin puolisolle.
Voisitko ajatella pariterapiaa? Jos, niin toivottavasti saisit puhuttua vaimosi mukaan. Parisuhteissa tulee vaikeita vaiheita ja joskus ihastumisiakin, jotka voivat olla pakoa vaikeaksi koetusta tilanteesta ja usein kriisistä oman itsen kanssa, kuten arvelitkin. Lastenkin takia kannattaisi vielä yrittää ja ottaa hengähdystauko. Ei ole kiire minnekään, erota ehtii tarkemman harkitsemisen ja ammattiavun saamisen jälkeenkin, jos siltä tuntuu. Perheessä on niin isoista asioista kyse, että hätäisiä ratkaisuja ei kannattaisi tehdä. Valitettavan monet eroavat, kun lapset ovat pieniä, koska eivät ole malttaneet odottaa tasaisempaa elämänvaihetta stressaavan pikkulapsivaiheen jälkeen.
Toivottavasti vaimosi päättää vielä antaa suhteellenne ja perheellenne mahdollisuuden eikä tekisi hätiköityjä ratkaisuja. Kirkolta saa pariterapiaa, vaikka ei kirkkoon kuuluisikaan ja Väestöliitto tarjoaa myös maksullista pariterapiaa.
Pettävä äiti? Kyllä me äidit ollaan kuule paljon muutakin kuin äitejä. En minä ainakaan lapsiani tunne pettäneeni, koskaan ikinä.
Aloituksesi varmasti ansaitsisi pidemmän vastauksen, halusin vain tarttua tuohon otsikkoon. Tai sanotaanko, että otsikkosi perusteella et ansaitse minulta parempaa vastausta. Siitä huolimatta, kaikkea hyvää jatkossa! Olen varma, että muut hoitavat vastaamisen puolestani...