Lue keskustelun säännöt.
masennus ja asenne
30.03.2013 |
Mulle on paljon puhuttu siitä, että masennus olisi muotia ja että mä oon vaan huomionkipeä. Olen yrittänyt todistella toisin ja nyt meni hermot niin kovasti, että sama avautua täälläkin.
Tässä oma tarinani:
Masennuin 14-vuotiaana tietoisesti ekan kerran. Tuolloin jo aloitin itsetuhoisuuden, poltin itseäni tulitikuilla yms. Täysi-ikäisenä aloin ongelmajuomisen ja samalla viiltelystä tuli oikea ongelma. Nyt viimeisen vuoden aikana (olen 22v) olen ollut ensin päihdeklinikalla kuntoutuksessa ja siellä ollessa yritin kerran itsemurhaa. Sen jälkeen hetken meni hyvin ja taas tuli aika soittaa apua. Vietin yön psykiatrisen päivystyksen arvioinnissa. Osastolla ei ollut niinkään hohtavaa (tuli oikeasti mieleen Yksi lensi yli käenpesän), mutta sen jälkeen saan varmaan apua tulevaisuuteeni..
Tulin vasta lukeneeksi mielipiteen, jonka mukaan masennus on valinta. Olepa sinä tämän ilmoille päästänyt hyvä, ja tule ja ota kaikki, mitä mun harteilla on.
Eli, onko masennus asenneongelma, vai ei?
Kommentit (13)
No ei ole. Olen itse sairastanut yhden masennusjakson elämässäni, ja en todellakaan sitä valinnut. Kuka hullu sellaista kärsimystä valitsisi? Minä olin päinvastoin hyvin aikaansaava, saanut opinnot hyvin nopeasti valmiiksi, elämä oli hallussa kaikin puolin, mutta niin se masennus vaan iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 18:52"]
No ei ole. Olen itse sairastanut yhden masennusjakson elämässäni, ja en todellakaan sitä valinnut. Kuka hullu sellaista kärsimystä valitsisi? Minä olin päinvastoin hyvin aikaansaava, saanut opinnot hyvin nopeasti valmiiksi, elämä oli hallussa kaikin puolin, mutta niin se masennus vaan iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
[/quote]
Kiitos, kun kerroit masennuksestasi. Tuollaisen tuotteliaisuuden keskelle on vaikeaa edes kuvitella masennusta, mutta niin se vain voi iskeä.:/ Toivottavasti olet jo selvinnyt siitä.
Samaa elämää elään päivästä toiseen, ja samoja ongelmia kohtaan...
Kun on hyvä kausi selviydyn mistä tahansa, saattaa jäädä paska makuu suuhun jostain jne, mutta ei se haittaa.
Joskus riittää jo se että pakkasaamuna auto ei käynnistykään niin tekisi mieli viiltää ranteet auki ja kuolla pois koska mistään ei ikinä tule mitään...
Näin kärjistettynä.
Että kyllä se masennus silloin kun iskee on ihan todellinen sairastila, eikä mikään valittu olotila, tai asenneongelma.
Uskon, että masennus on luontoäidin keino suojella ihmistä joltain vielä pahemmalta mielen häiriöltä, kuten vaikka psykoosilta. Masennus on tarkoitus kahlata läpi, siitä ei pääse eroon asennetta muuttamalla. Ja joillakin se kestää vuosia. Sitten kun siitä on oikeasti parantunut, ihminen on paljon vahvempi.
t. masennuksen kokenut
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 18:56"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 18:52"]
No ei ole. Olen itse sairastanut yhden masennusjakson elämässäni, ja en todellakaan sitä valinnut. Kuka hullu sellaista kärsimystä valitsisi? Minä olin päinvastoin hyvin aikaansaava, saanut opinnot hyvin nopeasti valmiiksi, elämä oli hallussa kaikin puolin, mutta niin se masennus vaan iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
[/quote]
Kiitos, kun kerroit masennuksestasi. Tuollaisen tuotteliaisuuden keskelle on vaikeaa edes kuvitella masennusta, mutta niin se vain voi iskeä.:/ Toivottavasti olet jo selvinnyt siitä.
[/quote]
Onneksi olen selvinnyt, mutta oli se aika kova shokki mulle, joka olin aina ollut sellainen aika kova pärjääjätyyppi. Jopa sellainen, joka muita vähän pilkkasin jotka ei olleet yhtä määrätietoisia ja pärjääviä. Olisin ennen masennustani itse voinut hyvinkin olla saarnaamassa masentuneelle, että se on asennekysymys ja ota itseäsi niskasta kiinni. Mutta kun sitten tauti vei yllättäen jalat alta multakin, joka mielestäni olin henkisesti vahva, älykäs ja pärjäävä, niin sen jälkeen ei ole kyllä tullut mieleenkään moittia ketään masennuksesta kärsivää.
Mulla masennus tuntui olevan joku ihme satunnainen aivokemian häiriö. Se tuli täysin yllättäen, vei pohjalle, mutta meni myös parissa vuodessa itsestään ohi. Koitin alkuun lääkkeitä mutta ne ei mulla toimineet, sain vain sivuoireita, ei apua. Terapiassa en koskaan käynyt. Masennus meni sitten ajallaan vaan ohi. Koen masennuksen olleen minulle hyödyllinen kasvattava prosessi kyllä, kun tosiaan olin niin epäinhimillisen kova ihminen ennen. Nyt ymmärrän joka hetki että niin minä kuin kuka tahansa muukin voi särkyä sairauksien edessä, ja täytyy olla kiitollinen jokaisesta terveestä hetkestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka on oikeasti kamalaa lukea muiden olevan masentuneita, niin on kans toisaalta ihan ok se, ettei olekaan ainut josta tuntuu tältä. Toivottavasti ymmärrätte. Kun joskus tuntuu, että pelkästään aamuinen väsynyt paha sana veljeltäni saa minut melkein lyömään pääni betoniin. On hyvä tietää, etten ole ainut, joka vain yrittää jaksaa..
Vaan hei, oisko vielä skandaalinarvoisempaa, jos kertoisin, kuinka kerran vuosin verta puolisen tuntia kylppärissäni apua oottaen? Ja kun puhun ihan oikeasti totta, halusin herättää keskustelua. Eikö tällaisesta aiheesta oikeasti löydy juttua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole oma valinta. Minusta se muuttuu masennukseksi siinä vaiheessa, kun mieli menee "lukkoon". Samat asiat kiertävät kehää, ja ylipäätään kaikki ajatteleminen vaatii kovia ponnistuksia. Roskapussin viemistä joutuu suunnittelemaan puolipäivää ja kaikki asiat miettii tahtomattaankin pahimman kautta.
Itse taisin selvitä, vaikka olin jo ehtinyt hyväksyä sen, että menen sairaalaan hoitoon. nyt jo takaisin arjessa, hyvä minä :D
Vasta oli Ylellä hyvä dokumentti nuorista aikuisista masentuneista. Ei varmasti ollut valinta. Saivat apua työpajatoiminnasta, missä järjestivät toinen toisilleen toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no on selvää että tämä on tapaus kohtaista, taistelen omaa sotaani masennusta vastaan, tuntuu että olen kokoajan siinä kuilun reunalla, käytän ssri lääkkettä ja terapiaa, joudun tsemppaamaan itseäni jokapäivä, pakko mennä eteenpäin, uskon selviäväni tästä, näin on ollut jo 10 vuotta. nyt uskon että suunta on parempaan päin.
Itse en luota noihin lääkkeisiin pätkääkään. Parantavat oloa hetkessä, mutta lähipiirissä näitä nappailevilla on kaikilla luonne muuttunut. eivät piittaa rahoistaan, elävät holtittomasti, ihan kuin mikään ei tuntuisi miltään. itsellä samansuuntaisia tuntemuksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hups, painoin vahingossa 11 negatiivista peukkua
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 18:52"]
No ei ole. Olen itse sairastanut yhden masennusjakson elämässäni, ja en todellakaan sitä valinnut. Kuka hullu sellaista kärsimystä valitsisi? Minä olin päinvastoin hyvin aikaansaava, saanut opinnot hyvin nopeasti valmiiksi, elämä oli hallussa kaikin puolin, mutta niin se masennus vaan iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
[/quote]