Mies, joka ei parisuhteessa eläessään halua mitään muuta läheisyyttä kuin seksi?
Takanani on noin 5 vuotta kestänyt suhde tuollaisen miehen kanssa. Ero tuli lopulta muista syistä, mutta tämä asia on erityisesti jäänyt minua vaivaamaan. Se myös satutti minua aika lailla.
Mies ei siis halunnut tai ei kyennyt mihinkään fyysiseen kontaktiin ilman että odotuksena oli sen johtavan seksiin. Suhteen alkupuolella erehdyin luulemaan, että kyseessä on vain alkuvaiheen huumaa. Seksi sinänsä oli ihan hyvää ja molempia tyydyttävää.
Emme pystyneet olemaan vuosien päästäkään sylikkäin missään, emme halaamaan, emme makoilemaan vierekkäin. Ehkä minuutin ajan mies siihen saattoi kyetä, kunnes alkoi kähmintä jonka sävystä ei voinut erehtyä.
Pahinta oli, että kun yritin asiasta puhua, hän piti minun toiveitani todella typerinä. Toiveenani olisi ollut edes jotain muutakin lähellä oloa, kuin aina yhdyntään johtavaa seksiä. Hän puolestaan piti sellaista "helmoissa roikkumista" täysin turhanpäiväisenä, ja minulle jäi tunne että hän koki jotenkin alentavana että hänen olisi ns. pitänyt tulla minua vaikka joskus halaamaan tai muuta ilman toiveita seksistä.
Minä kyllä halailin häntä useinkin, jolloin hän joko ei reagoinut mitenkään tai sitten aloitti ihan toisenlaisen koskettelun.
Onko muilla tällaisia kokemuksia? Minulle tämä jätti jonkinlaisia haavoja, koska minun annettiin niin voimakkaasti ymmärtää että olen itse vaan typerä, lapsellinen ja vääränlainen.
Mietin myös, mistä ihmeestä tuollainen käytös voi johtua.
En siis todellakaan ole sellainen, että koko ajan pitäisi kiehnätä vierekkäin Ja pidän (tai pidin) seksistä myös. Ajan mittaan seksistä tuli kuitenkin ahdistavaa asia ystä.
Koen, että parisuhteessa olisi kiva välillä olla yhdessä lähekkäin ilman, että kumpaakaan painostetaan seksiin koko ajan. Minusta sellainen on ihan normaalia. Vai eikö se olekaan?
Kommentit (3)
Olisin voinut olla tuo aloittaja.tosin sillä erotuksella että mieheni ja minä olemme yhdrssä edelleen ja tulemme olemaankin koska rakastan häntä.seksinon ainut läheisyys muoto ja sekin on todella akti pohjaista.mies ei välitä antaa esileikissä huomiota kuten ei muutenkaan.itse taad rakastan hellimistä muuten ja suihonotto on ihanaa.mutta itse todellakin tarvitsisin paljon enenmmän hellyyttä ja koskettelua.olen monesti pyytänyt ja vitsaillutkin asiasta mutta eipä ole muutosta tullut näiden 10 vuoden aikana.surullista tässä on sekin että laukeamiseeni tarvitsisin paljon koskettelua klitorikseen mutta kun en sitä saa niin jää orgasmit omalta osalta aina oman käden hoidettavaksi itsekseen.halailut saan lapsilta ja ystäviltä.että kyllä näillä pärjää.
Tuli vähän vaimon ex mieleen. Kuulemani mukaan seksi sujui ihan hyvin, mutta kaikenlainen muu läheisyys oli vaikeaa. Sitten yht'äkkiä eräänä päivänä tälle miehelle palasi muistoja lapsuudesta, kun naapurin täti oli käyttänyt seksuaalisesti hyväksi.
Enpä ole ihan noin ääritapaukseen törmännyt, ja ainakin tuon perusteella kuulostaa kyllä hieman omituiselta. Vaikea mennä veikkailemaan mitään syytäkään, jokaisella kai on omat matkatavarat lapsuudesta ja vuosien varrelta.
Meillä on melkein toisin päin, eli itse halaan ja pussaan ja otan pepusta kiinni ja muutenkin kiehnään vaimon kanssa aika paljon (varsinkin ottaen huomioon että ollaan oltu neljännesvuosisata yhdessä), mutta seksiin se johtaa harvemmin etenkään nykyisin kun hänellä on vaihdevuodet juuri päättyneet ja on halut aika pohjalukemissa. Ja siitä tietoisena, en edes ole sitä yrittämässäkään - ainakaan yleensä - vaan tykkään vain olla hänen lähellään edes iltaisin kun päivät ollaan erillään töiden ym. takia.
Mutta asiaan epäsuorasti liittyen, se on meillä vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin hieman ongelmana, että toisesta on joskus hieman vaikea lukea (siis ottamatta asiaa suoranaisesti puheeksi) haluaako tämä että juttu etenisi seksiin tai edes siihen suuntaan, eli joskus tulee kyllä tämän suhteen tulkintavirheitä puoleen ja toiseen.