Muita, jotka ovat pettyneitä urakehitykseensä?

Eikö ketään?

En mä oiikeen lopppujenlopuksi ajattelee itsenikautta vaan enemmmän reflektoin itseniii yhteiiiskuntaaan ja siiinä sitä ymmmärrystä. Jos mä jatkaiisiiin tälllä alallla niin minun tehtäväää olisi ajatellla etttä porukoullla on hyvä fiiilis keskenääään. Selllainen tuotttaaa itselekin mielihyväää.

Täällä vähän yli 40v mies, olisin täysin valmis hyppäämään oravanpyörästä pois kokonaan, mutta velkaa on vielä niin paljon ettei pysty.

Eikä mulla mitään tutkintoakaan ole vaikka teen välillä asiantuntija töitä.

Pitäisi löytyä vähän muutakin kuin yksi tutkinto, muutenhan täällä olisi sata tuhatta uraihmistä.

Omasta itsestä kiinni ja siitä paljonko jaksaa tehdä asioiden eteen.

Ei se yliopistotutkinto yksistään mitään urakehitystä takaa todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei se yliopistotutkinto yksistään mitään urakehitystä takaa todellakaan.

Vaan mikä sitten tarvitaan lisäksi? Tuuria ja sattumankauppaa?

Yliopistolla määräaikasesta toiseen. On ihan sama fiilis kun ap:lla. Muut on valovuoden mua edellä. Yhteen työpaikkaan jätin hakematta pelkästään sen takia että haastattelija olis ollut vanha kurssikaveri. En ois kestäny sitä :/ Tosi luuserifiilis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se yliopistotutkinto yksistään mitään urakehitystä takaa todellakaan.

Vaan mikä sitten tarvitaan lisäksi? Tuuria ja sattumankauppaa?

Meinaat, että kaikilla uralla edenneillä on ollut vain tuuria? Tuolla ajattelulla tuskin eteneekään uralla.

Hep! Olin urani huipulla, kun väittelin seitsemän vuotta sitten 3-kymppisenä ja sain saman tien vakituisen viran. No sen jälkeen kaikki on ollut alamäkeä. Nyt etsin jotain työtä, jossa ei tarvitse matkustaa eikä olla kovin fiksu. Mulla loppui jaksaminen lapsettomuuteen ja parisuhdeväkivaltaan. Aina ei mene niin kuin Strömsössä.

Urani lähti maisteriksi valmistumisen jälkeen hienosti käyntiin ja sain hyvän vakkaripaikan. Ongelma on vaan, että 15 vuotta myöhemmin olen yhä tuossa samassa hommassa ja se mikä aikanaan oli hyvä työ, näyttää nyt lähinnä alisuoriutumiselta ja jämähtämiseltä. Ei voi mitään, haen uusia paikkoja, muttei tärppää.

Sama täällä. Nuorempana esimiehet pahoittelivat että ”jäät kuitenkin kohta äitiyslomalle, muuten olisit ollut hyvä vaihtoehto”. Nyt yli nelikymppisenä nuoremmat pyyhkivät ohitse. Vaihdoin välillä alaakin sen vuoksi, että olisi ollut paremmat mahdollisuudet edetä ja tienata paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se yliopistotutkinto yksistään mitään urakehitystä takaa todellakaan.

Vaan mikä sitten tarvitaan lisäksi? Tuuria ja sattumankauppaa?

Meinaat, että kaikilla uralla edenneillä on ollut vain tuuria? Tuolla ajattelulla tuskin eteneekään uralla.

Ei tainnut olla sullakaan kysymykseen vastausta: kysyin, mitä yliopistotutkinnon lisäksi uralle pääsyyn tarvitaan? Oma arvaukseni oli tuuria ja sattumankauppaa, johon ahnaasti tartuit, mutta kerro toki oma veikkauksesi todellisuudesta, sitähän tämä ketju käsittelee!

Vierailija kirjoitti:

Urani lähti maisteriksi valmistumisen jälkeen hienosti käyntiin ja sain hyvän vakkaripaikan. Ongelma on vaan, että 15 vuotta myöhemmin olen yhä tuossa samassa hommassa ja se mikä aikanaan oli hyvä työ, näyttää nyt lähinnä alisuoriutumiselta ja jämähtämiseltä. Ei voi mitään, haen uusia paikkoja, muttei tärppää.

Täysin sama tilanne mulla! Ikää 40, taitaa olla mahdollisuudet nyt lopullisesti menneet, että työpaikkaa saisi vaihdettua enää ikinä. En saa kutsuja ees haastatteluihin, joten ei voi edes ajatella, jos haluaa olla itselleen rehellinen, että läheltä liippaa, kyl tää kohta tästä. Lisäkoulutusta oon hommannut, päivittänyt osaamistani koko ajan jne , mutta eihän musta enää tule 25-vuotiasta vastavalmistunutta millään.