Psyykkisesti sairas mies ja ero?
Mitä mieltä olette, missä vaiheessa on oikein luovuttaa? Mieheni kärsii masennuksesta ja muutamasta liitännäissairaudesta. Omasta elämästäni on nyt puoli vuotta mennyt siihen, että joudun jatkuvasti miettimään sanomisiani ja tekemisiäni. Välillä on pinna kireällä ja oma mielikin maassa, kiukuttelun seurauksena uhkailee mies erolla ja itsemurhallakin. Tiedän, että masennuksesta on mahdollista parantua, mutta kuinka kauan paranemista täytyy odottaa? Apua on haettu, mutta tuloksia ei vain näy, liekö haluakaan parantua kun sairaana läheisiltä riittää ymmärrystä ja elämä pyörii oman navan ympärillä... Lapsista on puhuttu, mutta niitä ei (onneksi?) ole vielä siunaantunut.
Anteeksi pitkä ja sekava viesti, omat tunteet aika pinnassa tällä hetkellä. Aina ei jaksaisi olla se vahva....
Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa? Miten siitä selviää?
Kommentit (11)
"liekö haluakaan parantua kun sairaana läheisiltä riittää ymmärrystä ja elämä pyörii oman navan ympärillä..."
On sulla ainakin tosi kiva asenne. Varmasti auttaa miestäs selviytymään.
Mä olen itse samankaltaisessa tilanteessa, mutta kiitos tuon lauseen en todellakaan vaivaudu kertomaan omista kokemuksistani.
Itse lähdin hyvän sään aikana. Saattaisin muuten olla haudassa tällä hetkellä.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 13:54"]
Mitä mieltä olette, missä vaiheessa on oikein luovuttaa? Mieheni kärsii masennuksesta ja muutamasta liitännäissairaudesta. Omasta elämästäni on nyt puoli vuotta mennyt siihen, että joudun jatkuvasti miettimään sanomisiani ja tekemisiäni. Välillä on pinna kireällä ja oma mielikin maassa, kiukuttelun seurauksena uhkailee mies erolla ja itsemurhallakin. Tiedän, että masennuksesta on mahdollista parantua, mutta kuinka kauan paranemista täytyy odottaa? Apua on haettu, mutta tuloksia ei vain näy, liekö haluakaan parantua kun sairaana läheisiltä riittää ymmärrystä ja elämä pyörii oman navan ympärillä... Lapsista on puhuttu, mutta niitä ei (onneksi?) ole vielä siunaantunut.
Anteeksi pitkä ja sekava viesti, omat tunteet aika pinnassa tällä hetkellä. Aina ei jaksaisi olla se vahva....
Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa? Miten siitä selviää?
[/quote]
Ihan ensimmäinen neuvo: ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ TEE LAPSIA TUOHON TILANTEESEEN!!!
Vaikka kuinka tuntuisi ihanalta ajatukselta, että pieni nyytti tulee ja parantaa miehen ja pelastaa liiton, niin se ei vaan todellakaan mene niin. Eli jos jäät miehen kanssa olemaan, niin sitten olet, ja lapsia sitten kun mies on selkeästi parantunut.
Mutta ei niin, että jäät sillä ehdolla, että lapsi tehdään tms. yhtä idioottimaista.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 13:59"]
"liekö haluakaan parantua kun sairaana läheisiltä riittää ymmärrystä ja elämä pyörii oman navan ympärillä..."
On sulla ainakin tosi kiva asenne. Varmasti auttaa miestäs selviytymään.
Mä olen itse samankaltaisessa tilanteessa, mutta kiitos tuon lauseen en todellakaan vaivaudu kertomaan omista kokemuksistani.
[/quote]
Taisi olla aika kovasti sanottu. Tarkoitin siis sitä, että tällä hetkellä kuvio menee niin, että mies saa sanoa ja tehdä mitä huvittaa ja kaiken voi laittaa masennuksen/paniikkikohtauksen piikkiin. Vaikea vetää rajaa sille mitä suostuu sairauden nimissä hyväksymään ja mistä saattaa miestä vastuuseen.
Tiedän, että tilanteesta on oikeus lähteä ja tiedän että se varmasti kannattaakin. Vaikuttaa tämä minuunkin. Nousin sängystä viimeksi toissapäivänä kun ahdistaa niin kovasti. Pelkään että eron tullen mies tekee turhan lopullisia päätöksiä enkä missään mielessä halua ottaa toisen ihmisen kuolemaa vastuulleni. Apua olen hakenut myös itselleni, mutta sen saaminen ei tunnu olevan kovinkaan helppoa..
ap
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa nyt 5 vuotta ja voimat alkaa olla lopussa. Meillä on lapsia, yhteiset näkevät miehen huonot hetket ja miehen edellisen suhteen lapsille mies esittää parempi vointista. Ja heidän lähdettyään näyttää meille muille taas todellisuuden.
Mies haukkuu melkein jokaisen tiukemman juttelun aikana, uhkailee väkivallalla( on lyönyt ja satuttanut), on nakellut tavaroita... kaikki on minun vika ja hänen käytös johtuu masennuksesta. Lääkitsee pahinta ahdistusta, nykyään pari kertaa viikossa, alkoholilla. Ja sillä pahenee masennus, ei usko kun minä ja lääkärit ollaan asia kerrottu moneen otteeseen. On vuosien ajan ollut alkoholisti,juonut enemmänkin. Nyt rahan puutteen vuoksi juo vähemmän mutta todellisuudessa aivan samanverran...oikeuttaa kaljan oston kun olen puhunut liikaa...
miksi olen tässä? En tiedä.
[quote author="Vierailija" time="30.06.2015 klo 16:25"]Olen ollut samanlaisessa tilanteessa nyt 5 vuotta ja voimat alkaa olla lopussa. Meillä on lapsia, yhteiset näkevät miehen huonot hetket ja miehen edellisen suhteen lapsille mies esittää parempi vointista. Ja heidän lähdettyään näyttää meille muille taas todellisuuden.
Mies haukkuu melkein jokaisen tiukemman juttelun aikana, uhkailee väkivallalla( on lyönyt ja satuttanut), on nakellut tavaroita... kaikki on minun vika ja hänen käytös johtuu masennuksesta. Lääkitsee pahinta ahdistusta, nykyään pari kertaa viikossa, alkoholilla. Ja sillä pahenee masennus, ei usko kun minä ja lääkärit ollaan asia kerrottu moneen otteeseen. On vuosien ajan ollut alkoholisti,juonut enemmänkin. Nyt rahan puutteen vuoksi juo vähemmän mutta todellisuudessa aivan samanverran...oikeuttaa kaljan oston kun olen puhunut liikaa...
miksi olen tässä? En tiedä.
[/quote]
E R O A
Toivottavasti et edes harkitse lapsia tuohon tilanteeseen, lapsen syntymä rasittaa aina suhdetta, saati sitten, kun toinen on psyykkisesti sairas.Mitä tarkoitat kun sanot ettet halua ottaa miehen kuolemaa kontollesi? Päätitpä mitä hyvänsä, tai päätyypä miehesi mihin ratkaisuun hyvänsä, niin sinä et ole vastuussa hänen elämästään.
Sairasta miestä ei kannata katsoa. Sairaus kulkee omaa kulkuaan ja jos hyvin käy niin voitte aloittaa uudestaan joskus.
Ennen mies valittiin huolella ja loppuelämäksi. Ei erottu, vaan jos toinen sairastui, toinen hoiti kotona.
Nykyöön, kun toisesta tulee rasite, erotaan. .
.
Nykyitsekkäiden vanhuus tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Kukaan ei uhraudu omaishoitajaksi.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2013 klo 13:57"]
loppujen lopuksi masennus on tila joka eristää jopa samassa kämpässä elävistä, masentunut on aina sisäisesti yksin omassa toivottomassa ja eristyneessä universumissaan.
[/quote]
Sitä kyllä pystyy teeskentelemään. Ja samassa hoitamaan perheen ja työn. Samaan universumiin ei muiden ihmisten kanssa koskaan pääse, mutta sen voi teeskennellä. Usein pitää päästä pois kotoa ja monesti työmatkat ja kauppamatkat ovat sellaisia missä saa olla yksin ja velloa masennuksessaan.
Lenkillä on myös hyvä käydä hautomassa itsemurhaa. Päihteet ovat lähestulkoon ainoa oikea lääke masennukseen niiden euforiaa tuovan vaikutuksen vuoksi. Olen kokeillut kymmeniä erilaisia mielialalääkkeitä elämäni aikana ja jokainen on muovannut aivojani vielä sekaisemmaksi.
Kerran viikossa on pakko nollata pää ja vain velloa negatiivisissa tunteissa.
Olen jo kohta eläkeiässä. Masennus ei häiritse muuta elämää kunhan jaksaa näytellä näytelmää. Helpointa on se että tekee vain samaa mitä muut tekee, mutta murehtien.
Ensinnäkin, sinulla on oikeus erota yhtä lailla kuin psyykkisesti terveestäkin. Ei tarvi esim. säälistä pysyä siinä tai koska pelkää mitä miehen tilassa tapahtuu.
Minut aikanaan jätti mies masennukseni ja siihen liittyvän alkoholin suurkulutuksen takia. Ymmärrän jälkeenpäin itsekin, että olin varmasti täysin sietämätöntä seuraa, jonka seura ei antanut mitään mutta kyllä imi voimavaroja häneltä paljon. Ja koska lääkehoidosta tai terapiasta ei tuntunut minulle olevan mitään apua, niin ei sitä voi vaan jäädä vuosikausiksi oikein odottelemaan, hän sanoikin aina että hän olisi masentunut itse jos ei olisi lähtenyt. Ja minulle itselleni oli tilassani oikeastaan täysin yhdentekevää oliko siinä joku vai ei. Toki ero sattui mutta loppujen lopuksi masennus on tila joka eristää jopa samassa kämpässä elävistä, masentunut on aina sisäisesti yksin omassa toivottomassa ja eristyneessä universumissaan.