Mitä alkuhuuman vieraskoreutta puolisollasi on ollut ja sitten alkuhuuman jälkeen karissut?
Kommentit (22)
Alkuun ei ollut väkivaltainen, onneksi näytti asian oikean laidan jo puolen voi jälkeen ja tajusin heti lähteä.
Mies oli hieman vaisu ja vastentahtoinen sänkykumppani, mutta ajattelin, että ajan mittaan hän rentoutuisi ja suhtautuisi asiaan luontevammin. Ei. Paljastui, että tavanomainen seksi ei ollut hänelle pelkästään pakkopullaa vaan että hän inhosi sitä (irvistely ei siis ollut hänen hurmosilmeensä vaan silkkaa inhoa). Hänellä oli muutama rankka fetissi, joista pahimmista minä en ollut koskaan edes kuullut. Tämä oli suurin ja äkillisin, vaikkei ainoa, syy suhteen katkaisemiseen.
Alun jälkeen halusi pelkkää suuseksiä. Mutta ei tietenkään antavana osapuolena, kuulemma ei tykännyt...
Tutustuttiin nakusuomi-sivustolla, joten pariskuntanakin kuvailtiin kuvia (minun aloitteestani) joissa oltiin nakuna ja yhdessä (ilman kasvoja toki) ja pari panovideotakin (näitä ei laitettu sivulle). Myöhemmin mies ei enää suostunut, mutta ei myöskään halunnut kertoa mitään erityistä syytä sille. Häntä ärsytti myös normaali kuvaaminen, sellainen, että muita kuvia joskus laitettiin instagramiin. Siis somejakaminen ärsytti lopulta häntä myös.
Tjaa, oliskohan tuo ollut puoli vuotta pieremättä kuulteni.
Vierailija kirjoitti:
Alun jälkeen halusi pelkkää suuseksiä. Mutta ei tietenkään antavana osapuolena, kuulemma ei tykännyt...
Hyi h*lvetti.
Antoi ymmärtää että on itsenäinen aikuinen mies.. muutettiin yhteen ja ajan kanssa kävi ilmi että siisti kämppä johtui usein kyläilevästä äitistä, työpaikka oli isän hankkima ja eipä se ruokaakaan ole minun nähden kokkaillut kertaakaan, rahat loppuu aina ennen kuun loppua ja sitten soitetaan äidille ja pyydetään lisää. 😑
Alussa ei äksyillyt koskaan, mutta arki paljasti että hermostuessaan kiukuttelee lapsellisesti. Tästä on selvitty kun olen tehnyt selväksi etten siedä sellaista. Nyt ymmärtää pyytää anteeksi ja selvästi koettaa hillitä primitiivireaktioitaan. Naimisissa 16 vuotta.
Mies ei piereskellyt kuulteni varmaan 2 vuoteen. :D Ja kertoi vasta monen vuoden jälkeen haluavansa bdsm:ää jos se vain minulle sopii. Ja sopiihan se!
Mies häpesi alkuunsa vartaloaan ja piti esim. seksiä harrastaessakin t-paitaa. Nykyään häntä lähes joutuu pyytämään laittamaan vaatteita päälle kun vieraita on tulossa.
Tykkäsi olla minulle juoppokuskina (oma agenda takana, toki). Tämähän tietenkin loppui kun alettiin seurustelemaan.
Klassiset tarjoamiset, oikein höveli, auttavainen ja palvelualtis, piti ovea ja auttoi takkia päälle jne.
Eipä enää myöhemmin...
Pihi kuin mikä ja maksatti kaikenlaista minulla, siis ei mennyt kulut puokkiin, vaan pesuaineet, kosmetiikat, reilummin ruokaa ym. ostettiin aina minun kauppavuorolla. Teatterit, elokuvat ym. aina piti tarjota. Omilla säästyneillä rahoillaan osteli sitten moottorilla varustettuja harrastepelejä...
Alussa olin tietenkin kaikin puolin täydellinen hänen mielestään, niin luonteelta kuin ulkonäöltäkin, myöhemmin alkoi vertailu kaverien naisiin...
Tämä supliikkimies sai puhuttua itselleen uuden höynäytettävän. Hyvin näyttää esitys uppoavan siihenkin eukkoon.
Puolen vuoden jälkeen olin tyrmistynyt siitä, miten paljon niin pieni ihminen voi tuottaa suolikaasuja.
Halusi harrastaa aktiivisesti seksiä useitakin kertoja päivässä.
Ei syönyt juuri yhtään. Koskaan ei kuulemma ollut nälkä. Nykyään syö hevosen kokoisia annoksia.
EI mikään ole muuttunut. Ihan samanlainen kun ekana päivänä. Tekee mitä sanoo eikä ole ns haaveilija ja huijari.
Alussa laitettiin ruokaa yhdessä. Sitten se lipsui siihen että minä tein ja mies näplää kännykkää sohvalla =(