Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pienen lapsen "tiukasta" kasvattamisesta

Vierailija
03.03.2013 |

Joskus aina lueskelen AV:lta keskusteluja, joissa äidit kysyvät neuvoa erilaisiin taaperoiden ja uhmaikäisten kanssa vastaan tuleviin ongelmiin. Puhun nyt tässä lähinnä alle 2-vuotiaista lapsista, koska itselläni on ainokainen 1,5-vuotias, joten kokemusta omista isommista lapsista ei ole.

 

Moni näissä keskusteluissa neuvoo olemaan tosi napakka ja ottamaan heti lapselta luulot pois esim. poistamalla lapsen ruokapöydästä, kun lapsi temppuilee tmv. Noh, meidän lapsi on sellainen iloinen ja hauska tapaus, mutta aika voimakastahtoinen. Jos yritän ohjailla hänen tekemisiään kovasti uhkailemalla tai kieltämällä, lapsi vetää heti liinat kunnolla kiinni. Esimerkki: Hampaiden pesu on ollut haastavaa. Näytämme siis lapselle pienen pätkän jotain piirrettyä hampaiden pesun yhteydessä. Kun lapsi on sulkenut suunsa, olen laittanut piirretyn pois. Tulos: lapsi ei avaa suutaan hammasharjalle ollenkaan. Ratkaisu: keskeyttämisellä uhkailu lopetetaan. Kun lapsi antaa edes hipaista harjalla hampaita, kehutaan vuolaasti. Lopputulos: lapsi antaa pestä hampaat.

 

Sama ruokailun kanssa. Jos uhkailen lasta, että ruoka otetaan pois, hän lopettaa syömisen ja voin olla varma, että seuraavakin ruokailu on perseestä. Jos taas kehun ja ennakoin, ruokailut menevät hyvin.

 

En siis nyt yritä väittää, etteikö lasta kannata kieltää. Totta kai on pakko kieltää, monestakin asiasta. Olen vain huomannut, että ainakin meillä autoritäärinen ote lapseen lisää konflikteja aivan valtavasti, ja lopulta koko päivä on itkua ja huutoa. Ajattelen, että kieltämisen ja "uhkailun" aika on sitten, kun lapsi osaa ilmaista sanallisesti itseään paremmin, ja etenkin sitten, kun syy-seuraus-suhteet ovat selvempiä.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sä olet nero!

Vierailija
2/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitä vaan lähinnä ajattelen, että käyttääkö monikin tuollaisia tiukempia metodeja ja onko niistä apua? On varmaan, kyllähän monet lapset ovat varmasti paljon "taipuisampia" kuin omani. Mutta ei se kyllä kaikilla toimi. Mulla on yksi tuttu, joka on sellainen hyvin napakka kasvattaja, ja heillä on kyllä nuoremman kanssa aivan massiivisia ongelmia, kun monet tilanteet menevät ihan hirveäksi huudoksi ja väännöksi. Siis tämä kaverini on aivan ihana ihminen, mutta tulee mieleen, että tähän nuorempaan kyllä kannattaisi ehkä soveltaa jotain muuta taktiikkaa.

 

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alle 2v kasvattaminen on lähinnä vaarallisista tilanteista poistamista, lyömisen ja puremisen napakkaa kieltämistä ja ruokapöydästä voi poistaa jos heittelee lautasta. Tästä olen kyllä kuopuksen kohdalla lipsunut. Samoin olen alkanut 1,5v eteen päin sanomaan, että jos vielä lyö sählymailalla, äiti ottaa mailan pois ja sitten tottakai toteuttanut uhkauksen. Noiden lisäksi en oikein tiedä miten 1,5v voisi kasvattaa. Niin pienen ymmärrys, kyky käsittää ja ennen kaikkea pitää ohjeita mielessä on hyvin alkeellista vielä. 

Hampaiden pesun kuuluu olla hauskaa. Siinä voi lorutella, lauleskella, katsella piirrettyjä, mutta ainoa uhkailu, johon alkaisin, olisi se, että hampaat pestään, vaikka lapsi ei olisi yhteistyökykyinen. Itse olen sitten vain napannut tiukasti syliin ja pessyt jos positiiviset jutut eivät ole auttaneet. Kuvailemasi tapa kuulostaa aika monimutkaiselta enkä ole varma ymmärtääkö lapsesi aivan täysin mistä piirretyt menevät kiinni. Hän voi osoittaa mieltään,  mutta se voi johtua myös omasta äänensävysi ja asenteesi muutoksesta.

 

Vierailija
4/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 21:29"]

 

Hampaiden pesun kuuluu olla hauskaa. Siinä voi lorutella, lauleskella, katsella piirrettyjä, mutta ainoa uhkailu, johon alkaisin, olisi se, että hampaat pestään, vaikka lapsi ei olisi yhteistyökykyinen. Itse olen sitten vain napannut tiukasti syliin ja pessyt jos positiiviset jutut eivät ole auttaneet. Kuvailemasi tapa kuulostaa aika monimutkaiselta enkä ole varma ymmärtääkö lapsesi aivan täysin mistä piirretyt menevät kiinni. Hän voi osoittaa mieltään,  mutta se voi johtua myös omasta äänensävysi ja asenteesi muutoksesta.

 

[/quote]

 

Niin siis jos luet tuon aloitukseni uudestaan, huomaat, että lopetimme uhkailukokeilun lyhyeen, koska se ei tuottanut tulosta.

 

Ap

Vierailija
5/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

1,5-vuotias on todella pieni. Sanotaan, että tuon ikäisen kanssa tulisi luovia ilman ylenpalttista kieltämistä, niin vähän EI-sanaa kuin mahdollista. Kiellettään vain silloin kun tilanne on vaarallinen lapselle ja muille. Mielestäni toimit juuri niin kuin pitääkin ja samalla tavalla kuin meillä kasvatettiin lasten ollessa pienempiä. Yletön uhkailu tuossa iässä on turhaa ja hyödytöntä. Myöhemminkin lapsen ollessa isompi positiivinen kannustaminen on lopulta parempi kuin negatiiviseen käytökseen huomion kiinnittäminen. Muistakaa kiittää hyvästä suorituksesta ja kehua myös siiloin kun tekeminen jää "vain" yrittämisen asteelle.

Vierailija
6/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep. Monihan pistää tuon ikäisiä jo jäähylle, mikä on ihan älytöntä. Miehelläni on 3v poika, jonka kanssa jäähy alkaa toimia vasta nyt. 1,5v tai 2v:nä todellakaan olisi tajunnut sen päälle yhtään mitään. Minäkin kannatan positiivista vahvistamista. Mieheni ei ja hänellä onkin uhmaavan poikansa kanssa ihan älyttömiä taisteluita suunnilleen aiheesta "syötkö sen viimeisen kurkun palasen vai et". Siinä sitten huudetaan pää punaisena ja lopulta lapsi on jäähyllä. Huoh...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä päiväkoti yritti jäähyjä meidän vajaa 3 v:n kanssa ja eihän se oikein toiminut. Poika istui hyvin jäähyllä, mutta höpötteli kaikkea alkaen siitä miksi taivas on sininen. Maailma oli liian mielenkiintoinen ("miksi on pilviä?"), jotta olisi jaksanut ("kuka on tehnyt tämän talon?") muistaa miksi jäähylle päätyi ("Missä on Amerikka?") tai edes osannut ajatella ("Minkä takia?") sitä minään ongelmana ("Montako palomiestä on olemassa?"). Hänestä oli ihan vain kiva ("Miksi seinä on valkoinen?"), että pääsi tädin kanssa kaksistaan juttelemaan ("Onko tädeillä oma koti? Minkä takia?")

Vierailija
8/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen antanut lapsille reilun vuoden ikäisinä hammasharjan käteen ja hanan auki, ja pessyt siinä itse hampaita, tai joku isommista lapsista. Pienet matkii heti, ja hampaat tulee jotenkin pestyä, ainakin harjasta on kiva imeä vettä. Mulla on paljon lapsia, ja kenenkään hampaita en ole koskaan pessyt. Kenelläkään ei ole reikiä. Karkkipäiviä ei ole koskaan, suklaata saa rivin silloin tällöin jokainen. En ymmärrä tätä pakkoharjausta aikuisten toimesta. Lapsia ei pitäisi rangaista ollenkaan, siitä syntyy vain lisää uhmaa. Selittää saa ja voi vaikka tuhat kertaa, omia näkemyksiään. Lapsi ymmärtää ne tavallaan.  Sitten kun itse on isovanhempi, ja näkee kuinka oma lapsi kohtelee lapsiaan, voi todeta onnistuiko kasvattajana vai ei. 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuosta ap:n kaverin tavasta kasvattaa nuorimmaista, sanoisin sen verran, että väsyneet äidit eivät jaksa enää välittää, paljonko se lapsi huutaa. Jos perheessä on monta lasta (eikä tarvitse olla niin montakaan...) niin siellä on sitä meteliä muutenkin, ja siihen turtuu. Se lapsi saa siinä syödä kunnolla tai lähteä pöydästä pois (näin esimerkkinä), koska ei vaan enää hermo veny säätämiseen. Sitä tietää, että siinäpä se lapsi kasvaa, teki kaiken taiteen sääntöjen mukaan tai vain sinne päin, ja kun ikää tulee lisää niin asiat helpottuvat. Jotkut jaksavat olla myönteisiä ja kärsivällisiä jokaisen lapsen kanssa,  jotkut eivät. Ei se hyvä juttu ole, mutta niin se vain joskus menee. 

 

Vierailija
10/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, voi olla että lapsi ei ymmärrä rangaistusta ja/tai vanhemman suuttumusta yhdistää omaan käytökseensä, vaan lapsi vain hermostuu siitä, kun jotain ikävää tapahtuu. Vanhempi tulkitsee lapsen reaktion kiukutteluksi ja vanhemman uhmaamiseksi, ja hermostuu entisestään. Lapsi pelästyy entisestään jne... Ja syntyy mielikuva (molemmille), että tämä tilanne on aina itkemistä.

Tai, joku lapsi ei pelästy/raivostu tiukasta äänensävystä tai telkkarin samnuttamisesta tai lautasen poisottamisesta, vaan yleensä sietää hänelle tapahtuvia asioita ilman suurempaa tunnekuohua. Vanhempi tulkitsee että lapsi ymmärtää eikä uhmaa.

Loruttelemalla ja juttelemalla lapsi pysyy rauhallisena eikä yhtä herkästi huomioi ja vastusta hänelle tapahtuvia asioita, esimerkiksi sitä hampaidenpesua, tai ala keksiä omia leikkejä, esim ruoan heittelyä. Ja syntyy mielikuva että tämä tilanne on mukava.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

meidän poika on vielä paljon pienempi,mutta hammasta alettiin harjata illalla heti kun ilmestyi ja nyt kun niitä on  jo enemmän poika tietää miten homma toimii ja illalla kun mennään vessaan otetaan harja esiin on suu auki jo valmiiksi,jos harjan antaa pojalle se vaan järsii sitä mutta osoite on kuitenkin oikea.

syöminen meillä on onneksi ollut aina helppoa,mutta nukkumaan käyminen on ollut tuskaa päivällä ja yöllä.

katsellaanko teillä vessassa piirrettyjä??

Vierailija
12/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi kun olette hyviä kasvattajia.

Eikö joka lapsella ole omat ongelmat ja haasteet?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
03.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="03.03.2013 klo 22:38"]

meidän poika on vielä paljon pienempi,mutta hammasta alettiin harjata illalla heti kun ilmestyi ja nyt kun niitä on  jo enemmän poika tietää miten homma toimii ja illalla kun mennään vessaan otetaan harja esiin on suu auki jo valmiiksi,jos harjan antaa pojalle se vaan järsii sitä mutta osoite on kuitenkin oikea.

syöminen meillä on onneksi ollut aina helppoa,mutta nukkumaan käyminen on ollut tuskaa päivällä ja yöllä.

katsellaanko teillä vessassa piirrettyjä??

[/quote]

jatkan vielä että meidän poika on aikamoinen veijari,pääsääntöisesti iloinen reipas,touhukas,enkä oikein pysty hirveän tiukka sille olemaan,ehkä asioita helpottaa että olemme aina pitäneet säännöllisiä ruoka aikoja/nukkuma aikoja,muttei mitään nipotusta/minuuttiaikatauluja.

Vierailija
14/19 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uhmaikä alkaa joskus 2-vuotiaana ja monet hyvät ajatukset kasvatuksesta saattavat hiipua koska samat jutut eivät vaan toimi enää. Jos lapsi on tottunut että äiti aina vaan loruttelee ja kehuu joka tilanteessa niin voi olla aika jännää kun oikeaa uhmaa tulee. Tässäkin tietysti kaikki lapset ovat erilaisia eikä mitään oikeaa tapaa ole joka tilanteeseen.

 

Meillä mentiin aika positiivisesti reilut pari vuotta vaikka lapsi olikin aika hankala ja melkoisen vilkas. Eipä siinä auttanut kuin muuttaa kasvatusstrategiaa kun huomasi että jääräpää vain on syömättä toista päivää ja niin edelleen. Kiukkukohtaukset olivat aina sitä pahempia seuraavalla kerralla mitä enemmän paijasin ja sylittelin. Tajusin että lapsi koki minun lohduttaessa kiukkuilijaa että hän jäi tilanteessa "voitolle" ja sitten ei oikein mikään auttanut. Positiivinen linja muuttui järkähtämättömäksi ja tiukaksi. Nyt lapsi osaa paljon paremmin hallita kiukkuaan kun äiti ei lähde vahvistamaan lapsen tunnetta. Tietysti lohdutan jos on paha mieli mutta turhan kiukuttelun jätän huomiotta tai sanon kevyesti että nyt tuo pitäisi lopettaa. Kolmas kerta viimeistään on se jolloin äidin palaute tulee erittäin tiukasti ja ehkä myös jäähy. Aika kivasti kyllä menee nykyään eikä jäähyjä juuri koskaan tarvita. Meillä saa tuntea kiukkua ja muita tunteita mutta käyttäytyä pitää osata kiukusta huolimatta.

 

Pienempi taas on vielä jääräpäisempi ja kiukuttelevampi, mutta kyllä alle 2-vuotiaallekin sanon tiukasti ei ja nostan rivakasti kielletystä tilanteesta pois. Jos sanon vain lempeästi saman asian, lapsi jatkaa toimiaan heti ja vain hymyilee. Olemuksellani siis kerron että mitä ei saa tehdä, mutta jäähylle en noin pientä laittaisi. Muutaman kerran olen tainnut nostaa lapsen jostain erittäin kielletystä toiseen huoneeseen, johon on suora näköyhteys ja kävellyt pois muutaman metrin päähän, en kauas. Jos lapsi kieltäytyy hammaspesusta tai pukemisesta, se sitten tehdään väkisin koska se vain on pakko tehdä. Väkisin en mitään kuitenkaan syöttäisi. En uhkaile alle 2-vuotiasta, koska luulen että ei oikein sellaista ymmärrä.

 

Vastapainoksi kehun lapsiani todella paljon, mutta jotenkin uskon että pelkkä kehuminen kasvatuksessa toimii vain miellyttämisenhaluisilla tai aremmilla lapsilla. Rohkeammat ja itsepäisemmät hulivilit tarvitsevat jotain muutakin. Ainakin meillä.

 

Hienoa jos olet löytänyt toimivan kasvatusmetodin! Minäkin olen löytänyt, mutta olen huomannut että kasvatustapa on elävä käsite jonka täytyy muuttua aina uusien tilanteiden mukaan. Luulen että on enemmänkin hyviä kasvattajia kuin kasvatustapoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän sitä tule aikalailla kokeiltua kaikenlaista. Niin sitä löytyy se tapa mikä omaan mukulaan toimii.

Vierailija
16/19 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Useimmilla meillä on ns. normaaleja lapsia. Meidän perheessä neljä. He kasvavat aivan luonnostaan oikein hienosti. Ylenmääräinen kasvattaminen on aivan tarpeetonta. Ellei sitten tarkoita kasvattamisella juuri rakkautta, kannustusta, välittämistä, kuuntelemista, juttelemista. Omat lapset on hyvä tuntea, ja heihin on hyvä uskoa. Jos hermostuu joka pikkuasiasta, ei kannata ryhtyä ainakaan monen lapsen vanhemmaksi.

Vierailija
17/19 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä lapsi tutustui hammasharjaan vauvana, ennenkuin ensimmäinen hammas puhkesi (kutitti ikeniä ja ai kun se harjan kuminen pureskulupää oli ihana!) n. vuoden ikäisestä alkaen aloimme pestä yhdessä hampaita. Eli lapsi istui koroke jakkaralla ja minä kyykyssä pesin omia hampaitani ja lapsi omia. Nyt 4vuotiaana seiosoo lavuaarin ääressä ja pestään yhdessä. Tullut kiva rutiini :)

Lapsi on ollut aina hyvä syömään, joten sen kanssa ei ole ollut ongelmia. Jos ruoka ei maistu sanoo kiitos ja kysyy saako mennä pois pöydästä. Saa. ainoa ehto on että kaikkia ruokia pitää maistaa (vaikka imeskellä). Leluja en ymmärrä ruoka pöydässä ja olen kamala ihminen ja kiellän ne muiltakin lapsilta jos meillä syövät.

Mutta jokainen tavallaan =)

Vierailija
18/19 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 00:01"]

Uhmaikä alkaa joskus 2-vuotiaana ja monet hyvät ajatukset kasvatuksesta saattavat hiipua koska samat jutut eivät vaan toimi enää. Jos lapsi on tottunut että äiti aina vaan loruttelee ja kehuu joka tilanteessa niin voi olla aika jännää kun oikeaa uhmaa tulee. Tässäkin tietysti kaikki lapset ovat erilaisia eikä mitään oikeaa tapaa ole joka tilanteeseen.

 

Meillä mentiin aika positiivisesti reilut pari vuotta vaikka lapsi olikin aika hankala ja melkoisen vilkas. Eipä siinä auttanut kuin muuttaa kasvatusstrategiaa kun huomasi että jääräpää vain on syömättä toista päivää ja niin edelleen. Kiukkukohtaukset olivat aina sitä pahempia seuraavalla kerralla mitä enemmän paijasin ja sylittelin. Tajusin että lapsi koki minun lohduttaessa kiukkuilijaa että hän jäi tilanteessa "voitolle" ja sitten ei oikein mikään auttanut. Positiivinen linja muuttui järkähtämättömäksi ja tiukaksi. Nyt lapsi osaa paljon paremmin hallita kiukkuaan kun äiti ei lähde vahvistamaan lapsen tunnetta. Tietysti lohdutan jos on paha mieli mutta turhan kiukuttelun jätän huomiotta tai sanon kevyesti että nyt tuo pitäisi lopettaa. Kolmas kerta viimeistään on se jolloin äidin palaute tulee erittäin tiukasti ja ehkä myös jäähy. Aika kivasti kyllä menee nykyään eikä jäähyjä juuri koskaan tarvita. Meillä saa tuntea kiukkua ja muita tunteita mutta käyttäytyä pitää osata kiukusta huolimatta.

 

Pienempi taas on vielä jääräpäisempi ja kiukuttelevampi, mutta kyllä alle 2-vuotiaallekin sanon tiukasti ei ja nostan rivakasti kielletystä tilanteesta pois. Jos sanon vain lempeästi saman asian, lapsi jatkaa toimiaan heti ja vain hymyilee. Olemuksellani siis kerron että mitä ei saa tehdä, mutta jäähylle en noin pientä laittaisi. Muutaman kerran olen tainnut nostaa lapsen jostain erittäin kielletystä toiseen huoneeseen, johon on suora näköyhteys ja kävellyt pois muutaman metrin päähän, en kauas. Jos lapsi kieltäytyy hammaspesusta tai pukemisesta, se sitten tehdään väkisin koska se vain on pakko tehdä. Väkisin en mitään kuitenkaan syöttäisi. En uhkaile alle 2-vuotiasta, koska luulen että ei oikein sellaista ymmärrä.

 

Vastapainoksi kehun lapsiani todella paljon, mutta jotenkin uskon että pelkkä kehuminen kasvatuksessa toimii vain miellyttämisenhaluisilla tai aremmilla lapsilla. Rohkeammat ja itsepäisemmät hulivilit tarvitsevat jotain muutakin. Ainakin meillä.

 

Hienoa jos olet löytänyt toimivan kasvatusmetodin! Minäkin olen löytänyt, mutta olen huomannut että kasvatustapa on elävä käsite jonka täytyy muuttua aina uusien tilanteiden mukaan. Luulen että on enemmänkin hyviä kasvattajia kuin kasvatustapoja.

[/quote]

 

Siitähän se on kiinni, toimiiko käytetty "koulutusmetodi". Jos ei toimi, vika on joko koulutettavassa eli lapsessa (ei ole kehitykseltään vielä sopivassa vaiheessa), metodissa (muuten vaan huono idea) tai sen sovelluksessa (ei vaan osata). Jos "tiukka linja" toimii, eli lapsen käytös muuttuu, hän siis oppii, niin eiköhän nuo osaset ole silloin enimmäkseen kohdallaan. Jos lapsen käytös ei muutu tai jopa huononee, on jossain vikaa. Joko aikuinen ei ole järjestelmällinen tai muuten vain ei ymmärrä mitä tekee, joko systeemissä on joku oleellinen vika tai sitten lapsi ei vain pysty asiaa sillä tavalla oppimaan.

 

 

Vierailija
19/19 |
04.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.03.2013 klo 00:20"]

. He kasvavat aivan luonnostaan oikein hienosti. Ylenmääräinen kasvattaminen on aivan tarpeetonta. Ellei sitten tarkoita kasvattamisella juuri rakkautta, kannustusta, välittämistä, kuuntelemista, juttelemista. 

[/quote]

Noita ainakin itse ensisijaisesti kasvattamisella tarkoitan, lisättynä sillä että ohjaa lapsia toimimaan toiset huomioiden ja hyviä tapoja noudattaen. Uskon että näiden oppiminen on lapsen oikeus, koska ne helpottavat elämistä tässä yhteiskunnassa. 

Meillä myös on käytössä aina ensisijaisesti myönteiset konstit. Ennakoidaan tilanteita eli kerrotaan lapselle mitä tulee tapahtumaan - tämä helpottaa niitä siirtymätilanteita hommasta toiseen, kehutaan siitä mikä menee hyvin, käytetään esimerkin voimaa, innostetaan tekemään ja harjoittelemaan uusia asioita jne. 

Vaan siinä reilu 2v iässä ei tämä todellakaan pojan kohdalla enää riittänyt. Jos ei myönteiset konstit toimi niin toisinaan joudutaan pakottamaan juuri esim.hammaspesulle tai pukemiseen. Nyt lapsi on kohta 3v, ei nuku enää päikkäreitä ja on sitten usein aika väsynyt, ja tietyssä vaiheessa sitten sanoo ei ihan kaikkeen mitä pitäisi tehdä. Viiden hengen perhe ei voi (eikä olisi lapsen edun mukaistakaan) hyppiä sen tahdissa että haluaako 2v pukea ulkovaatteet vai ei joten sitten pakotetaan jos ei muuten onnistu.Syöttämisen suhteen en kyllä pakottamista lähtisi käyttämään, onneksi tuo onkin ollut innokas kokeilemaan uusia makuja ja muutenkin hyvä syömään.

Joku kirjoitti ettei päiväkodissa kokeiltu jäähyille laittaminen toiminut koska lapsi enemmänkin odotti että pääsee juttelemaan kahdestaan tädin kanssa. Oikeaoppisella jäähyllähän lapselle ei puhuta eikä olla muutenkaan kontaktissa. Jäähyjen toimivuudesta sinänsä ei itsellä ole sanottavaa, vielä ei ole sitä lähdetty kokeilemaan. Lelun takavarikointia on käytetty muutamat kerrat ja se on toiminut. 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi kolme