Pystyttekö harrastamaan seksiä selvinpäin?
Uuden miehen kanssa siis. Itse en pysty ja ajatuskin kauhistuttaa. Olen aina kännissä ja yleensä joudun juomaan jotain vielä seuraavillakin kerroilla.
Kommentit (35)
Miehenä pystyn vain selvinpäin harrastamaan
Nuorena naisena kun yritin olla miesten kanssa, join aina jotain. Naisten kanssa ei ole tarvinnut.
Jos jännittää liikaa, ei ole vielä seksin aika! Ei pidä itseään huijata humalalla.
Itse pystyn ja vaikka olisi kuinka jännää, siitä ne parhaat muistot yleensä jää. Suosittelen kokeilemaan! Kurjalta kuulostaa, jos pitää siksi juoda. Muutenkin seksi paljon parempaa selvin!
N36
Oho, eipä ole tullut mieleenkään alkoholia nauttia. Selvinpäin on paljon mukavampaa.
Selvinpäin uusiin juttuihin. Uusiin petikumppaneihin olen päätynyt seksitreffit sopimalla, eli sikäli tapaamisen sävy on ollut jo alkuun selvillä. Tutumpana voi sitten vaikka olla vähän juopunutkin. Olen epävarma itsestäni, mutta vanhemmiten olen vaan nielaissut sen tunteen. Joko kelpaan itsenäni tai sitten en, riski on otettava. Se toinenkin on siinä omine epätäydellisyyksineen, sitten vaan ottamaan selvää sujuuko vai ei.
Tosin reipas vuosi sitten päädyin melkoisessa humalassa todella tyydyttävään yhdenyön juttuun.
N42
Joo. Vaikea muuten olisikaan kun en ole ollut ikinä humalassa :D
Mutta seksiä kyllä olen harrastanut vasta kun tunnetaan hyvin. Tuntuisi ihan luonnottomalta edetä nollasta panoon vaikka haluttaisi. Joten olen luonnostaan päätynyt yhteen miesten kanssa jotka malttavat ottaa tarpeeksi hitaasti. Suhde aina ollut haussa eikä irtoseksi.
Vierailija kirjoitti:
En nimenomaan pysty muuten kuin selvinpäin. Alkoholi saa mahani turpoamaan ja pierettää niin pirusti etten voi panna kännissä.
Näin on ja lisäksi hölmöilen kännissä.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisteja melkein koko ketju.
Juu ja muutama homokin liittynyt keskusteluun.
Pakko pystyä.
Kännissä ei seiso tai jos seisookin niin ei tule. Kukkapäissään seisoo muttei tule.
Kännissä ei tunnu miltään, mutta pakko myöntää, että pikku kankkusessa aamulla saatu suihinotto tuntuu, ja on ehkä parasta mitä voi olla. Tylsä juttu on se, että olen saanut näitä melkein pelkästään yhden yön jutuissa. Seurustellessa on turha toivoa, että nainen haluaisi ottaa suihin krapulaiselta mieheltä heti aamutuimaan.
Melkein aina selvinpäin. Harvoin huoneena. Mutta mä en ikinä juokaa mitään kunnon kännejä.
Kännissä en voi, ei oikein ota eteen ja orkku on kuin niistäisi nenän, eli ei tunnu oikeastaan miltään.
Kännissä kyllä herää halut ja myös kyvyt mutta paikat on niin turtuneet, että pitää jyystää yli tunti jos edes toinen meistä aikoo laueta, joten ollaan vaimon kanssa päädytty samaan kuin autoillessa, eli "jos otetaan, et panna ja Jos aiotaan panna, ei oteta". Meillä toimii tämä ratkaisu parhaiten.
En ole koskaan muistanut kännipanoista mitään. Yleensä olen ollut konttauskännissä.