Haluan erota
Ollaan seurusteltu kohta 6v mieheni kanssa. Rakastuin häneen ensisilmäyksellä ja pitkän venkoilun jälkeen hänkin vastasi tunteisiini ja alettiin seurustelemaan. Olin palavan rakastunut eikä jatkuvat tiskivuoret ja likaisuus haitannut, olenhan supertyttöystävä joka tekee kyllä kaiken. Olen ollut töissä koko seurustelumme ajan, mutta hän sai vakituisen työpaikan vasta vuosi takaperin. Sitä ennen ollut työttömänä ja noh, vaikutti täysin tyytyväiseltä tähän.
Nyt en tiedä mitä tekisin. En enää tunne samaa kipinää, enkä jaksaisi olla aikuisen miehen äiti. Korjaan lautasen olkkarin pöydiltä, tiskaan, teen lumityöt ja imuroin. Käytän myös koirat ulkona, hoidan ne, laitan ruuan ja tähän päälle vielä on oma hevosharrastukseni.
Herra käy töissä tunnin ajomatkan päässä ja aika ei selvästikään riitä enää kodin ylläpitämiseen sen jälkeen. Jos jätän tiskit hänelle tiskattavaksi, ne ovat siellä vielä viikonloppunakin tai siihen asti että minä tiskaan. Lumityöt sanoo tekevänsä, mutta teen ne itse että saan lähdettyä autolla pihasta. Jos sanon asiasta, pyytelee anteeksi ja sitten unohtaa. En jaksa enää jankuttaa. Jos on kotona kun lopulta kyllästyn ja teen lumityöt, tulee vaitonaisena auttamaan mutta tuntuu että loukkaantuu, kun teen näin.
Viettää mieluummin aikaa tietokoneella tai pleikkarilla, pelaa yksin tai kutsuu kavereita.
Olen menettänyt kosketuksen siihen millainen ihminen olen kaiken tämän alla. Mieheni on minulle hyvin rakas, mutta haluaisin rakastaa myös itseäni. En jaksa jankuttaa samoista asioista, enkä kulkea toisen perässä ja siivota jälkiä. Saattaa siivota kerran kuukauteen jos siitä vihjailen tai suoraan sanon että täällä on likaista, tekisitkö jotain. Kehun silloin hirveästi ja toivon että se kannustaisi, mutta ei. Sohvalle vaan ja ohjain käteen. Kertoo lihoneensa ja että pitäisi tehdä jotain, muttei tee. Aina sama rallatus.
Tahtoisin patikoimaan ja retkeilemään, mutta ollaan niin erilaisia ettei se ikinä onnistuisi yhdessä, hengästyy ylämäessä.
Minulla ei ole ketään kenen kanssa näistä keskustella, perheeseeni en luota että tieto säilyisi vain kerrotulla (kokemuksia vanhastaan), eikä ystäviäkään enää ole kun elämäni on muuttunut niin koti-työ-tallipainotteiseksi, enkä ole kokenut omaa aikaa pitkään aikaan. Meillä on yhteinen säästötili, pitkään puhuttu yhteisestä talosta ja naimisiinmenosta. Vuosi takaperin olisin suostunut ja sitä ehdottelinkin, varmasti oltaisiin jo naimisissa jos hän olisi silloin sanonut että kyllä. Nyt juoksisin karkuun jo pelkästä polvistumisesta.
Miten tässä voi erota? Haluaisin olla vielä hetken nuori (alle 25), puolisoni on melkein 30 ja hän on riehunut nuoruudessaan ja hölmöillyt mielensä mukaan. Asutaan vuokralla yhdessä, kaksi kissaa ja koira. Koira lähtee minun mukaan, sen tiedän.
Kommentit (17)
Ei se tuosta parane. Ryhdy hakemaan omaa asuntoa ja alat pakkailemaan tavaroitasi. Reippaasti asiat järjestykseen ja heippa vaan.
Olet kodinhoitaja hänelle.
Mieti jaksatko vielä mahd. seuraavat 60 vuotta samaa.
Kuullostaa varmaan kauhelata mutta elät vain kerran. Miksi heität pois elämääsi sellaiseen mitä et itse halua. Koska että ole vielä naimisissa/ei lapsi/ei velkaa/ei mitään niin eikö jo kannattaisi olla realistinen.
Mä olen vanhempi. Yhteistä matkaa on miehen kanssa reilu 7 vuotta, pari lastakin kuviossa mukana. Mies kyllä mukisematta leikkaa nurmikon ja lumityöt, loput on sitten mun hommaa. Pyykkeihin ei koske ollenkaan, ei tiskaa, lautasen saa sentään tiskikoneeseen syötyään. Lasten astiat tietysti jää mulle. Saattaa imuroida, jos pyydän.
Mukava työkaveri tuntuu joka päivä houkuttelevammalta... Jos en olisi äiti, olisin jo vaihtanut lennosta.
Sinulle AP sanoisin, että vaihda ennen kuin on myöhäistä! Pakkaa kamat ja lähde. Ansaitset parempaa!
Ei työ ja siihen liittyvät matkat ole syy miksei toinen siivoa.
Kyllä toi pitää puhua kunnolla. Ettei siisteys ole vain toisen tehtävä, jos tuo jatkuu noin niin sinä katkeroidut.
Se että et tapaa ystäviäsi ei johdu niistä kotitöistä. Kyllä tuo on sinun valinta jäädä kotiin. Mies pyytää sinne omia ystäviä, sinä et.
Tuo on kyllä oma valinta.
Se että sinä siivoat ja sanot että koti olisi sotkuinen jos et jäisi siivoamaan on outoa. Ei miehen kuulu myöskään siivota että sinä voisit mennä.
Siivoaminen pitää olla yhteinen asia, tuo että menet kolaamaan lunta martyyrina ja mies tulee korvat luipalla mukaan perässä kuulostaa siltä että mies tahtoo auttaa, sinä teet riidan tuossa jonka hän pyrkii auttamalla estää. Tuo on erittäin huono tila! Sinä voit muuttaa omaa toimintaa jälleen.
Ehkä pariterapia avaa teidän silmiä? Minusta tuossa on kyseessä valtataistelu. Kerrot miten jätät ystävät tapaamatta ja miten mies joko on väsynyt, ystävien kanssa tai pelaa. Sinä siivoat etkä tapaa muita.
Se mitä pitäisi tehdä on tavata ystäviä ja jättää väliin siivoaminen. Ethän sinä muutoinkaan naputa siitä?? Että voi olla kerran kuukaudessa siivoamassa? -Miksi sinä olet sitten kokoajan siivoamassa? Kuukauden?
Mä väitän että sulla on tuo ongelma siinä aloitusketjun ekassa lauseessa: olet hyvä tyttöystävä ja sä teet MUTTA ymmärrät ettei se oikeasti mene kokonaan noin ja välillä vaan kyllästyt.
Se että tänä talvena on lunta tullut lähes joka kerta kun sataa lunta todella paljon, niin lumityöt on myös ollut pahoja. Nyt keskityt todella paljon negatiiviseen.
Itse olen ollut muutaman vuosikymmenen mieheni kanssa ja tuossa tilanteessa kannattaa melkein sopia miehen kanssa että otetaan aikaa meille ja siivoaminen hoituu tyyliin; "Nyt täytyy tehdä tiskit ja ruoka, kumman valitset?"
Sitten soitat ystävällesi ja lähdet tuulettumaa. Ei kotiin siivoamista eikä miehen kyttäämistä että kotona on näin likaista ja kun tulet kotiin, hän ei ole mitään tehnyt. Kun tulet kotiin niin sanot: "on vaatteiden pesu ja imurointi, kumman sinä teet?
Eli itseään pystyy monesti muuttaa ja se on helpompaa. Näin kotityöt tulee tehtyä ja niitä ei kasaannu. Myös tuo että niistä voi sopia ettei nyt tänään tehdä niitä vaan vasta huomenna jos toista oikeasti väsyttää, mutta ei väsymys ole pitkään se syy tai pitää mennä lääkäriin jos ei arkea jaksa. Mutta jos sinulla on myös kilttikotirouva leima, niin sinun voi olla hankala siitä tulla pois (sekin saattaa sinua alkaa häiritä jos et pääse sitä toteuttaa) mutta mies saattaa myös antaa sinulle sen, jos sinä teet niin miksi mies tekisi? Tuossa on jo oppiminen tuohon tapaan. Kertokaa omista tunteista ja kuunnelkaa mitä toinen sanoo.
Samaa mieltä, lähde ja nopsaan. Jos kolmekymppinen on noin pelaamisen lumoissa, ei hän siitä muutu. Sinun ei kuuli yksin pitää teidän huushollianne pystyssä. Jos teillä ei ole yhteisiä harrastuksia ja tekemistä, pahalta vaikuttaa. Ja vielä pahemmalta se, että miehesi kunto estää esim. Liikunnalliset harrastukset. Tottakai ero tunnetasolla kirpaisee, mutta oletko valmis nykyiseen elämääsi vuosikymmeniksi eteenpäin?
No et selkeästi olekaan supertyttöystävä, joka tekee kaiken, joten miehellä on oikeus olla pettynyt sinuun. Ei sulla ollut mitään oikeutta olettaa, että hän muuttuu.
t.kristallikissa
joo tuskin se siitä paranee.
mutta viihdytkö yksin.
voi olla ettet löydäkään ketään. entä jos pidät sitä nykyistäsi itsestään selvyytenä ja kuvittelet itsestäsi liikoja?
Ota keskustelu. Jakakaa työt. Yäteet selväksi että et jaksa.
Kysy palkkaako siivoajan vai siivoaako itse
1. Lopeta hänen vaatteidensa huoltaminen.
2. Tarjoa ruokansa aina samalta, hänen pesemältään/pesemättä jättämältään lautaselta.
3. Selvitä, kenen nimissä vuokrasopimus on.
Aijuu, huomasin vasta, että on pleikkaripoika. Toivoa ei juuri ole.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vanhempi. Yhteistä matkaa on miehen kanssa reilu 7 vuotta, pari lastakin kuviossa mukana. Mies kyllä mukisematta leikkaa nurmikon ja lumityöt, loput on sitten mun hommaa. Pyykkeihin ei koske ollenkaan, ei tiskaa, lautasen saa sentään tiskikoneeseen syötyään. Lasten astiat tietysti jää mulle. Saattaa imuroida, jos pyydän.
Mukava työkaveri tuntuu joka päivä houkuttelevammalta... Jos en olisi äiti, olisin jo vaihtanut lennosta.
Sinulle AP sanoisin, että vaihda ennen kuin on myöhäistä! Pakkaa kamat ja lähde. Ansaitset parempaa!
hmm siis ei tiskaa mutta laittaa lautasen tiskikoneeseen, eikös tuo kerrokin sen ettet sinäkään tiskaa vaan tiskikone vai kuinka ?
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä, lähde ja nopsaan. Jos kolmekymppinen on noin pelaamisen lumoissa, ei hän siitä muutu. Sinun ei kuuli yksin pitää teidän huushollianne pystyssä. Jos teillä ei ole yhteisiä harrastuksia ja tekemistä, pahalta vaikuttaa. Ja vielä pahemmalta se, että miehesi kunto estää esim. Liikunnalliset harrastukset. Tottakai ero tunnetasolla kirpaisee, mutta oletko valmis nykyiseen elämääsi vuosikymmeniksi eteenpäin?
No aika harvalla menee yks yhteen fyysinen kunto
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa varmaan kauhelata mutta elät vain kerran. Miksi heität pois elämääsi sellaiseen mitä et itse halua. Koska että ole vielä naimisissa/ei lapsi/ei velkaa/ei mitään niin eikö jo kannattaisi olla realistinen.
Olen varmaan ainoa pitkässä parisuhteessa elävä, mutta pohdin että pitäisi elää juurikin omaa elämää ja tehdä asioita joista pitää.
Eikä ap ole lähtenyt kotoa ystävien kanssa tai tee asioita miehen kanssa.
Motkottaminen siivoamisesta on minusta täysin epäoleellista. Se ei ole syy vaan seuraus.
Minusta tuo on valtataistelu ja se on tulos siitä ettei vaan mene. Heittää päälle uhriviitan että olen ainoa joka siivoaa kun ei ole muuta mitä tilanteessa tehdä.
Onko mies sanonut että sinun kuuluu siivota?
Jos mies ei kuukauteen siivoa niin siivoatko sinä vai eikö kumpikaan? Vai puhutko miehen tekemättömyydestä noin että seuraat ja pidät siitä kirjaa?
Sanoit että olet itse kiltti kotirouva, jolle asia on tärkeää. Mutta mitä teidän parisuhde pitää sisällään?
Ironia on kadottanut merkityksensä Vauva.fissä. Vai onko sitä koskaan ollutkaan?
Jos elät suhteessa, jonka mahdollisen jatkumisen ainoa syy on, et ”no jos se mies joskus tässä muuttuu” niin kerää kamasi ja lähde! Et tule kyllä katumaan.
Kauhean pitkä teksti. Jos haluat erota, eroa. Simple as that.