Sinä joka olit masentunut, angstinen,viiltelevä teini! Tuliko sinusta "normaali"?

Minusta ei tullut kun en saanut hoitoa, mutta jos tyttäresi saa niin miksei tulisi

Minusta tuli masentunut, angstinen ja alkoholisoitunut aikuinen. Ulospäin vaikutan kyllä "normaalilta" ja pärjäävältä.

Tuli kyllä. Mulla oli 13-16 vuoden iässä tosi vaikea kausi. Ahdisti jatkuvasti, inhosin koulua, inhosin vanhempiani, inhosin itseäni, inhosin koko olemassaoloa. Pahaan oloon etsin lääkettä viiltelystä, päihteistä, kotoa karkailuista, koululintsaamisesta, pikkurikoksista kuten varastelu kaupoista. Ja koko ajan toivoin että kuolisin, pääsisin kärsimästä. Tulisi vaikka syöpä ja veisi äkkiä, ajattelin.

Vähän rauhoittui 16 vuoden iässä, mutta lopullisesti olo parani kun pääsin muuttamaan itsenäiseen asumiseen, toiseen kaupunkiin. Sen jälkeen olen ollut erittäinkin tyyni ja rauhallinen ihminen.

Tuli ihan normaali, masennus toki säilyi mutta kai se pikkuhiljaa alkaa hoitojen myötä hälvetä. En ole viillellyt aikoihin ja kaikki on muutenkin ihan hyvin. Kunhan vaan tuet sitä lasta ja uskot sen puheita etkä kiellä hänen pahaa oloaan ja hankit sille apua niin eiköhän siitä selvitä (toivottavasti). Pukeutumiskokeilut kuuluu myös nuoruuteen niin älä niistä ainakaan huolehdi mitään. Voihan se olla että kyseinen tyyli miellyttää aikuisenakin mutta se on varmaan sun huolista nyt se pienin. Pahinta olisi se että jättäisit tytön yksin pahan olonsa kanssa.

Ihan "normaali" tuli. Opiskelen yliopistossa opettajaksi, olen pitkässä parisuhteessa mahtavan tyypin kanssa ja mulla on vanhempiin todella lämpimät välit, soitellaan lähes päivittäin kuulumisia. 

Angstiteini pitäisi saada ammattilaiselle puhumaan, jotta ongelmiin voidaan heti tarttua. Ja vanhempien tulisi suhtautua asiaan ymmärtäväisesti ja jotenkin kannustaa parempaa kohti. Mulla ongelmat jatkui ihan liian pitkään kun en uskaltanut puhua kenellekään ongelmistani ja sain sitten tehdä hirveästi duunia parina välivuotena että pääsin opiskelemaan haluamaani paikkaan, kun yo-kirjoitukset kärsivät lukioaikana.

Hei! Olen itse nyt 26-vuotias nainen, teini-iässä pahastikin masentunut ja paljon itsetuhoisia ajatuksia pyöritellyt goottityttö.

Riippuu tietysti paljon määritelmästä, mikä on "normaali", mutta katsoisin elämäni olevan nykyään peruspuitteiltaan ihan suht hyvin. Pääsin läpi peruskoulusta ja lukiosta hyvin arvosanoin ja nyt teen kahta korkeakoulututkintoa mielekkäillä aloilla. Töitä on ollut hyvin, nytkin olen osa-aikatöissä opintojen ohessa. Kavereita ja rakkaita harrastuksia on. Lapsuudesta jääneet henkiset arvet ja esim. tietyt pelot ovat edelleen jossain määrin läsnä elämässäni ja hidastaneet korkeakouluopintojani, mutta niihinkin olen saanut paljon apua psykoterapiasta; vanhat traumat tulevat ehkä eniten esiin yksittäisinä tilanteina, joissa jokin sinänsä neutraali asia saattaa laukaista tunneperäisen takauman ja sitä kautta ahdistuksen.

Goottityyli näkyy ehkä minussa edelleen pieninä rippeinä: en enää pukeudu samoin kuin teininä, mutta edelleen vaatekaappini sisältö on enimmäkseen tummaa ja tykkään laittautua aika tummanpuhuvalla meikillä.

Sinänsä en olisi tyttäresi pukeutumistyylistä huolissani, kunhan pukeutuu säänmukaisesti; viiltely sen sijaan pitää saada loppumaan. Ensisijaista on, että hän voisi tuntea olevansa kotona rakastettu juuri omana itsenään ja pääsisi johonkin keskusteluapuun. En epäile ollenkaan, etteikö hänellä voisi olla hyvä elämä, mutta siihen hän tod.näk. tarvitsee ammattiapua.

Määrittele normaali? :D

Mt-ongelmat pysyi jossain määrin, nyt niitä osaa itse käsitellä niin ei näy ulospäin. Lääkkeet välillä auttanut pahimpien jaksojen yli jotta pysyin mukana "normaalissa" elämässä.

Ei se niin helppoa ole. Syytäkin olla huolissaan ja ohjata avun piiriin nuori.

Kyllä mielestäni tuli. Mullakin helpotti muutto pois kotiseudulta ja aloin seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa. Sain jotenkin otteen elämästä, eikä kaikki vaikuttanut enää niin toivottomalta. Nyt olen kahden lapsen äiti, käyn töissä ja pukeudunkin ihan normaalisti nykyisin. Mutta metallia kuuntelen edelleen.

Mielestäni tuli. Omat ongelmani liittyivät paljon lapsuudenkodin ilmapiiriin ja vanhempieni hoitamattomiin ongelmiin. Joten välit heihin ovat nykyään kohteliaan viileät. Olen saanut kaksi lasta, olen opiskellut useamman tutkinnon ja minulla on mukava työ mikä tarjoaa haasteita. Terapiasta haaveilen edelleen, sellaista ei kunnolla koskaan järjestynyt. Ajattelin investoida siihen kunhan palaan äitiyslomalta töihin.

No ei. Lapsuuden hyväksikäyttö kummittelee aina, vaikken enää viiltelekään.

Siihen aikaan aiheesta ei puhuttu. Nykyään puhutaan, mutta Kela kirjoitti minut eläkkeelle, koska eläkeläisille ei tarvi myöntää terapiaa.

Paljon toipumisiin vaikuttaa, jos olisi ollut edes yksi ihminen joka välittää. Minulla ei ollut koskaan ketään. Eikä ole nytkään, kun riittävää hoitoa ei ole tarjolla.

Vielä kun Helsingin kaupunki mitään perustelematta poisti juuri traumaterapeutit ostopalvelulistalta, ei ole kivaa.

Kyllä. Siihen aikaan pääsi onneksi koulupsykologille. Nyt on perussetti kasassa: koulutus, työ, asunto, perhe. Keskusteluapu voisi auttaa teiniä pääsemään yli vaikeasta vaiheesta. Varsinkin nuo viiltelyarvet harmittavat aikuisena, kun niitä ei saa pois.

Mitä nuo lävistykset ja goottityyli tähän liittyvät? Toivottavasti et ole sellainen suvaitsematon ja turhasta nipottava äiti, jonka seurassa tyttäresi ei koe että voisi olla täysin oma itsensä :/

Ja minä olin masentunut, angstinen, viiltelevä teini ja minusta tuli aivan normaali. Tai no, toki olen ajoittain lievästi masentunut ja tunnen usein huonommuudentunteita muita kohtaan vieläkin, mutta olen täysin toimiva ja ihan menestyväkin, tasapainoinen, järkevä ja rauhallinen aikuinen nykyään. Tietyllä tapaa minusta tuntuu, että tuo teiniaikojeni angstisuus kasvatti minua sillä tavalla miten jotkut ikäiseni ja minua paljon vanhemmatkin ihmiset eivät ole ikinä kasvaneet.

Eräs sukulaisnaiseni oli pahoinvoiva yläasteikäisenä, ja yritti jopa tappaa itsensä. Nyt aikuisena hänellä menee tosi hyvin (kiva mies, kivat lapset ja myös taloudellisesti menee hyvin), mutta itsemurhayrityksestä jäi valitettavasti loppuelämäksi vammoja.

Tuli. Heti kun pääsin muuttamaan pois kotoa aloin paranemaan, vanhempien mielestä kaikki syy oli kuitenkin minussa, jännä.

Olin masentunut ja angstinen teini, mutta viiltely tuli kuvioihin vasta aikuisena. Teininä en hoitoon hakeutunut. Siksi varmaan musta ei oo vielä toistaiseksi tullu oikee yhtään mitään ja täytän 30 tänä vuonna. Työtön alkoholisti luuseri.

Mun mielestä metallimusiikki tai goottityyli ei liity mitenkään mielenterveysongelmiin. Ihan yhtälailla vaikka räppiä kuunteleva tyyppi voi viillellä ja olla angstinen tai masentunut.

Kiitos kaikille vastauksista! Helpottaa mun huolta! Meillä on mielestäni tyttäreni kanssa läheiset välit ja hän saa apua. Hänelle on aloitetty masennuslääkitys ja terapiaakin saa.

Ap