Toinen lapsi (vai ei), kun ainokainen jo "iso"?

Oi, käytin kyllä kappalejakoja, mutta yhteen pötköön kaikki sitten lopulta tuli... Kiitos vauva-palsta 2013!!! =D

Ap

Mulla on kaksi lasta pienellä ikäerolla ja olen tässä miettinyt, miten paljon hyviä puolia olisi ollut, jos olisi vain yksi laps. Teidän tilanne on tietty erilainen, kun esikoinen on saanut olla ainut noin pitkään. Mut siksi lähdin kirjoittamaan, että haluan sanoa, että tuo "kaksi menee siinä missä yksikin" EI pidä paikkaansa! Kaksi on aina enemmän kuin yksi, oli ikäero mikä tahansa. Mieti oikeasti, jaksaisitko mahdollisesti raskauduttuasi odotusajan pahoinvointeineen, sitten vauvavuoden valvomisineen, taaperoiän, uhmaiän, samaan aikaan kun esikoinen alkaa lähestyä murrosikää? Kaikki matkailu pitäisi joko unohtaa ainakin pariksi vuodeksi tai sitten mennä taas niihin pikkulapsille sopiviin paikkoihin, mitä esikoinen tästä tykkäisi? Noin isolla ikäerolla ei lapsille tulisi koskaan seuraa toisistaan, toinen aikuistuu ja muuttaa kotoa ennen kuin toinen kasvaa. Vauvan hankkiminen nyt olisi todellakin lähtöruutuun palaamista, sille uudelle vauvalle tulee ne kaikki vauvavaiheet vaippoineen, valvomiset, uhmaiät, leikki-iät, koulun aloitus jne. Haluatko ja jaksatko vielä innostua niistä kaikista?

Toki saatat näistä huolimatta haluta vielä vauvan, kyllähän monet tekee iltatähden ja kehuvat sitä hyväksi ratkaisuksi. Mikäli näin on, niin lykkyä pyttyyn. :)

Kolmonen ihan oikeassa, mutta mieti lisäksi:

- jääkö asia vaivaamaan ja kaduttamaan, kun et tehnyt ns. kaikkea voitavaa

- onko isollakin ikäerolla oleva sisarus rikkaus vai taakka

Meillä myös on lapsettomuustausta, emme ole saaneet sitä ensimmäistäkään luomusti vaan rankoilla hoidoilla. Olen todella onnellinen kahdesta lapsestani eikä ikäerokaan ole mikään mahdottoman suuri (4 vuotta). Miehen kanssa molemmat olemme halunneet esikoiselle sisaruksen, meillä itsellämme on läheiset välit sisaruksiimme (miehellä ja sisaruksellaan 4v ikäero ja minulla sisarukseeni 5v ikäero). Minun ongelmana on tuo sama kaipuu, jota ilmeisesti itsekin koet. Periaatteessa olen onnellinen ja tyytyväinen, mutta kun vielä puuttuu yksi...

Meillä on muitakin ongelmia raskautumiseen. Olen sinua vanhempi, rahaa ei olisi kovasti laittaa hoitoihin, minulla on todettu perussairaus ja lisäksi masennus eli esteitä sen kolmannen hankkimiseen riittää. Toteankin nyt, että kauan ei kannata asian kanssa arpoa, kun elämässä voi tulla näitä todellisia esteitä lisää. Mieti asia selväksi, jotta ei sitten myöhemmin kaduta, kun et toiminut tai toimit liian hätiköidysti.

Jos pitää vauvapalstalta tulla kysymään sellaista asiaa, tekeekö lapsen, ei ole siihen kypsä

Kiitos pitkästä vastauksestasi, olen iloinen kun kirjoitit! Olen tosiaan pohtinut noita juuri mainitsemiasi seikkoja ja omaa mukavuudenhaluani. Ensimmäinen raskaus oli kohtalaisen mukava, ei suurempaa pahoinvointia eikä muitakaan vaivoja, suorastaan oikeastaan nautin siitä ajasta. Tietysti toinen raskaus on aina oma juttunsa, mutta raskausaikaa pahoinvointeineen yms. en osaa sikäli pelätä. Ainokaiseni vauva-aikana taisin stressata aika paljon, kuten kaikki nuoret äidit; luulen, että nyt osaisin nauttia siitäkin ainutlaatuisuudesta enemmän, eikä kaiken tarvitsisi olla niin justiin, kuin silloin piti. Eli sekään ei vielä pidättele mua! =) En ole muutenkaan enää tällä iällä kova stressaamaan juuri mistään, sen puolesta luulen, että toinen kierros olisi helpompaa. Yövalvomiset ei pelota, tajusin jotenkin yhtäkkiä vauva-aikana taannoin, että tätä vartenhan minä juuri olen äitiyslomalla - lasta varten. Yöt saatetaan valvoa ja nukutaan sitten kun voidaan. Sen ajatuksen voimalla elämänmeno helpotti. Ja lapsi todella oli valvoskelija (koliikki), eli se karikko on möyritty kyllä syvimmän kautta! =D

Ikäeroasia on totta, sitä kipuilin ihan erityisesti silloin, kun lapsi oli pieni. "Jos nyt tulisin raskaaksi, ikäeroa tulisi jo 3 vuotta..." Eli seuraa ei tosiaan olisi toisistaan näin lapsena. Toisaalta, lapsemme on aina toivonut kuitenkin sisarusta ja varmasti ilahtuisi, jos sellainen olisi tulossa. Ja jos ajattelen aikuisikää, niin aikuisena sisarus olisi kuitenkin mitä suurin rikkaus! Varmasti sisaruksettomuuteen oppii, mutta miten surullinen ajatus olisi, jos itselläni ei olisi ollut sisaruksiani tukena, kun vanhempani nukkuivat pois... =(

Ymmärrän siis, että kaksi ei mene siinä kuin yksi - tai toisaalta, nyt kun yksi on jo iso, niin meillä olisi sitten kaksi erillistä kierrosta lapsia. Onko se sitten rankempaa (2 erillistä valvomiskautta) vai helpompaa (yksi lapsi kerrallaan), mene ja tiedä.

Ap

Moni iltatähti taas kiroaa sitä itatähteyttään

t. yksi iltatähti

[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 09:27"]

Mulla on kaksi lasta pienellä ikäerolla ja olen tässä miettinyt, miten paljon hyviä puolia olisi ollut, jos olisi vain yksi laps. Teidän tilanne on tietty erilainen, kun esikoinen on saanut olla ainut noin pitkään. Mut siksi lähdin kirjoittamaan, että haluan sanoa, että tuo "kaksi menee siinä missä yksikin" EI pidä paikkaansa! Kaksi on aina enemmän kuin yksi, oli ikäero mikä tahansa. Mieti oikeasti, jaksaisitko mahdollisesti raskauduttuasi odotusajan pahoinvointeineen, sitten vauvavuoden valvomisineen, taaperoiän, uhmaiän, samaan aikaan kun esikoinen alkaa lähestyä murrosikää? Kaikki matkailu pitäisi joko unohtaa ainakin pariksi vuodeksi tai sitten mennä taas niihin pikkulapsille sopiviin paikkoihin, mitä esikoinen tästä tykkäisi? Noin isolla ikäerolla ei lapsille tulisi koskaan seuraa toisistaan, toinen aikuistuu ja muuttaa kotoa ennen kuin toinen kasvaa. Vauvan hankkiminen nyt olisi todellakin lähtöruutuun palaamista, sille uudelle vauvalle tulee ne kaikki vauvavaiheet vaippoineen, valvomiset, uhmaiät, leikki-iät, koulun aloitus jne. Haluatko ja jaksatko vielä innostua niistä kaikista?

Toki saatat näistä huolimatta haluta vielä vauvan, kyllähän monet tekee iltatähden ja kehuvat sitä hyväksi ratkaisuksi. Mikäli näin on, niin lykkyä pyttyyn. :)

[/quote]

Kiitos nelonen sinullekin! Mulla ei tän uuden vauva-version myötä onnistu lainaaminen tai kappalejaot, änkh...

Asiaa on kyllä tosiaan vatvottu, lähinnä se tuli ajankohtaisesti vähän "käänteisesti", kun aloin ehkäisyasiaa miettimään. Olet ihan oikeassa, että jossain vaiheessa esteenä ei ole enää se, haluammeko vielä yrittää vai emme, vaan ihan muut syyt. Jotenkin kovasti haluttaa (mitä enemmän asiaa päässään pyörittää), mutta entäs jos tärppääkin, hui...! =D

Toivon sinullekin onnea matkaan vielä kolmannen lapsen kanssa!

Ap

Meillä on jonkun mielestä iltatähti, omasta mielestämme maailman suloisin sisarus kuopukselle. Meillä esikoisella ja kuopuksella on melkein yhtä iso ikäero kuin teillä tulisi olemaan..Kuopuksen vauvavuosi on mennyt kuin siivillä ja ja jossain mielessä tunnen olevani jopa paremmassa kunnossa ja jaksan enemmän kuin esikoisen vauvavuotena.Meille tämä kuopus tuli tosiaan sitten, kun olimme luopuneet toivosta saada enää vauvaa ja olin itse tehnyt surutyötäkin asian kanssa. Ehkäisyä en käyttänyt vuosiin, mutta ehkä hetki ei vaan koskaan ollut sopiva raskaudelle. Jotenkin se elämä vaan sitten yllätti iloisesti:)Päivääkään en vaihtaisi pois tai kadu tuota pikkukaveria!