Ihmissuhde josta haluat eroon mutta se tuntuu kuitenkin ylidramatisoinnilta. Ymmärrätkö?

Oli mies johon rakastuin mutta pidempään tunnettuna paljastuikin melko etäiseksi persoonaltaan.
Tein aika paljon ystävyytemme eteen ja halusin enemmänkin. Antoi myös ymmärtää mutta lopulta ei tullut oikein vastaan ja pyöritteli asioita miten tykkäsi eikä antanut koskaan mitään selkeitä vastauksia.
Olin vain jokin tunteileva hahmo hänen elämässään ja tunsin itseni typeräksi.
Miehen mielestä kaikki on aina ollut ok ja haluaa jostain syystä olla elämässäni vaikka me emme oikeasti tee mitään yhdessä. Enää.
Lähinnä kirjoittelemme joskus.

Minä tunnen itseni jatkuvasti tyhmäksi hänen kanssaan ja jos yritän vain selventää että meidän ei tarvitse olla missään yhteydessä, hänen ei tarvitse pitää minua elämässään niin hän on ihmeissään eikä näe mitään ongelmaa.
Emmekä tosiaan näe koskaan (mies peruu yleensä viime tipassa) ja yhteydenpitokin on aika yksipuolista minun puolelta ollut pidempään.
Mies antaa kuvan, että eihän tässä (kaveri) suhteessa ole mitään vikaa ja kaikki ok, tyyliin näillä sanoilla "älä ole tuollainen äläkä ole mörököllinä."
En halua tällaista ihmistä elämääni.
Aina tunnen olevani jotenkin dramaattinen tai muuten vain vaivaksi vaikka se ei ole tarkotukseni.
Ja tunnen itseni myöskin lapselliseksi. Aivan helvetin bimboksi välillä.

Haluan eroon mutta sitten mieleen tulee, että ehkä hän onkin hyvä tyyppi(ystävänä) ja pitää paikkaansa, että minä tässä turhaan nyt paisuttelen asioita.

Ja tosiaan nyt ei ole seksistä kysymys, sen puolen olemme unohtaneet. Eikä mistään muustakaan ole kyse kuin vain ystävyydestä.
En kuitenkaan ymmärrä mitä ystävyyttä tämä on vai onko jotain mitä en vain tajua?
Ällöttää tuntea olevansa jokin rasite ja lahkeissa kiinni vietävänä.