Lue keskustelun säännöt.
Milloin on lupa "luovuttaa" ja alkaa parantamaan sisäistä maailmaansa?
28.02.2019 |
Ei ole voimia enää, ei vain ole.
Olen todella väsynyt vaikka nukkuisin normaalisti, ei ole intoa, ei motivaatiota, kaikki tuntuu turhalta. En halua nähdä ketään enkä halua lähteä minnekkään.
Olen todella pitkään pakottanut itseni asioihin. Olen pakottanut itseni olemaan positiivinen ja etsimään onnea, tekemään parempia valintoja. Olemaan edes tekopyhästi kiinni elämässä ja onnessa.
En ole suostunut paria päivää enempää olemaan ahdistunut vaan lähtenyt väkisin uuteen nousuun.
On tullut tuhlattua, on tullut juotua aivan liikaa, olen tehnyt töitä ympäri kellon ja yrittänyt samalla olla mahdollisimman innokas ja motivoitunut. Onnellinen ja sitkeä määrätietoinen ihminen.
Olen peitellyt ongelmiani kaikille ja lipunut hiljalleen yksinäisyyteen ja jättänyt taakseni kaiken.
Olen pärjännyt aivan mainiosti ulkopuolelta katsottuna olosuhteisiin nähden.
Olen rakentanut identiteettini työhön ja määrätietoisuuteen. Vaikka oikeasti en olisikaan niin kiinnostunut ja innokas kun annan ymmärtää.
Yritän kannatella muita ja itseäni valehdellen elämää joka on vienyt itseni henkiseen uupumiseen.
En ole mitään eikä minusta ole mihinkään kuuluu päässä mutta haluaisin aidosti tuntea eläväni.
Takana epävakaa, ahdistava päihteiden täyttämä lapsuus ja opin silloin jo pärjäämään. Näyttämään vanhemmille, että kaikki on hienosti, älkää huolehtiko liikoja.
Vaikka on masennuskausia ennenkin ollut ja läheiset siitä olleet tietoisia. Silloin ainakin kun oli alkoholin runsasta käyttöä jo alaikäisenä, muutto omaan kotiin väkivaltaisen ympäristön seurauksena ja oman silloisen kumppanin samanaikainen väkivaltainen kohtelu ja pettäminen. Luottotiedot meni ja koko elämänhalu.
Selvisin siitä vain ja ainoastaan koska aloin tekemään töitä toisessa kaupungissa ja paljon. Kehityin ja sain arvostusta työnteon kautta. Se oli huumaavaa aikaa ja tunsin olevani osa jotain parempaa.
Kaikki asiat hoidin hienosti ja pääsin veloistakin.
Mieli alkoi kuitenkin järkkymään, alkoholin käyttö ei ollut sopivissa määrissä eikä mikään ollut tasapainossa vaikka hyviäkin kausia oli ja toivoa hienosta tulevaisuudesta.
Alkoi ahdistamaan jossain vaiheessa myllerrystä moni asia, työkin.
Tein niin paljon ja yritin olla kiltti ja ahkera.
Monta kertaa käytettiin hyväksi.
Olen jatkanut sinnikkäästi ja yrittänyt olla parempi kaikessa. Olen jättänyt kaiken mikä on alkanut ahdistamaan tavoitellen uutta.
Olen täydessä vihassa vain yrittänyt näyttää arvokkuuteni. Ja väsynyt.
En ole päässyt pakoon sisäistä maailmaani joka tuntuu syövän minua liikaa.
Olen vain juossut paikasta toiseen ja tuntenut hetken kipinää jonka jälkeen on taas ahdistanut ja muuttanut elämää radikaalisti.
Identiteetti on kasattu saavutuksiin, suorittamiseen ja vahvuuteen.
Saanko luovuttaa siinä mielessä etten enää saavuta mitään. Hakisin apua ja tuntisin kuuluvani elämään heikkonakin.
Nytkin olisi paljon eri asioita ja projekteja mutta en jaksa mitään. Eikä minulle ole oikein enää ketään koska en jaksa ketään.
Olen lamaantunut ja vihainen.
Soitin kyllä juuri tk:een ja yritän päästä terapiaan, kunhan uskallan vain sitoutua ja unohtaa kaiken muun saavuttamisen hetkeksi.
Kommentit (16)
Olet selvästikin elämänkriisissä ja avun tarpeessa. Olisiko työterveydenkautta terapia, masennuslääkitys ja sairasloma? Tinder laulamaan ja mukava puoliso kainaloon? :) Uusi harrastus? Vain lepoa ja olemista. Kouluttautuminen uuteen ammattiin...? Jotenkin tällä pallolla pitäisi jaksaa selvitä vähän aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet selvästikin elämänkriisissä ja avun tarpeessa. Olisiko työterveydenkautta terapia, masennuslääkitys ja sairasloma? Tinder laulamaan ja mukava puoliso kainaloon? :) Uusi harrastus? Vain lepoa ja olemista. Kouluttautuminen uuteen ammattiin...? Jotenkin tällä pallolla pitäisi jaksaa selvitä vähän aikaa.
Tänään on mennyt hoitaessa sitä asiaa, että pääsen avun piiriin ja siitä joskus toivon mukaan kelan korvaamaan terapiaan.
Sairaslomaa en tarvitse, en tällä hetkellä oikeastaan tee töitä kun pakollisen määrän eli että pystyn hoitamaan kustannukset ja saan itse valita työpäivät.
Opiskelen pääsykokeisiin uuden ammatin toivossa. Sekin ahdistaa mutta on oikeastaan ainoa konkreettinen jäljellä oleva asia elämässä joka luo toivoa tulevasta. Vielä kun saisi sen täyden energian ja motivaation takaisin. Mutta yritän pienin palasin kerrallaan tällä hetkellä.
Tinder löytyy, en kyllä käytä sitä kovin aktiivisesti. Pelkkä ajatus seksistä ja läheisyydestä saa vihastumaan ja ahdistumaan. Johtuu monesta asiasta sekin.
Tämä on joo selviytymistä tällä hetkellä. Epämääräistä hapuilua päivästä toiseen.
Ap
Hienoa, että olet hakenut apua! Terapeuttiin luottaminen on myös prosessi ja ensimmäisellä kerralla voi olla epäluuloinen olo, toisella ja kolmannellakin. Ota ne hetket aina oppituntina siitä, mitkä asiat saavat sinut varpaillesi. Ei niin että se olisi terapeutin vika - tai sinunkaan - vaan siinä on kipupiste joka vain tarvitsee huomata. Ne kohtaamalla tapahtuu edistys.
Ole rehellinen, ole avoin.
Anna itsellesi aikaa.
Kaikelle hölmöllekin omalle käyttäytymiselle löytyy selitys, kaikelle varovaisuudelle ja kaikelle takertumiselle. Kiintymyssuhteet on hauras kudos, mutta sitä kannattaa keriä ammattilaisen kanssa auki. Vertaisryhmäkin voi olla hyvä, esim alkoholistien aikuisille lapsille tarkoitetut tapaamiset.
Käyt nyt läpi itsesi etsimisen kriisiä, jossa kyseenalaistat lapsuudessa oppimasi selviytymismekanismit. Ei sinun tarvitse olla päälle liimatun positiivinen, eteenpäin pyrkivä ja aina vahva joka hoitaa kaiken. Anna itsellesi lupa pysähtyä, käpertyä, olla välillä heikko. Älä tunne siitä syyllisyyttä, älä ajattele että se olisi virhe joka pitää korjata.
Keskity sisimpääsi niin löydät todellisen itsesi ja oikean elämän nautinnon. Nimim.saman läpikäynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyt nyt läpi itsesi etsimisen kriisiä, jossa kyseenalaistat lapsuudessa oppimasi selviytymismekanismit. Ei sinun tarvitse olla päälle liimatun positiivinen, eteenpäin pyrkivä ja aina vahva joka hoitaa kaiken. Anna itsellesi lupa pysähtyä, käpertyä, olla välillä heikko. Älä tunne siitä syyllisyyttä, älä ajattele että se olisi virhe joka pitää korjata.
Keskity sisimpääsi niin löydät todellisen itsesi ja oikean elämän nautinnon. Nimim.saman läpikäynyt.
Voiko tästä oikeasti selvitä?
Minusta aidosti tuntuu, että olen olemassa mutta olen jotenkin sivussa. Katson elämääni ja teen mutta en ole siinä tavallaan läsnä.
Siltä on tuntunut lähes aina.
Olen suurimmaksi osaksi mennyt niin kuin muut ovat sanoneet ja kiltisti ja ymmärtäen yrittänyt pitää suhteita sellaisina, että minä kelpaan kun olen helppo vaikka sisimmässä en ole koskaan tuntenut riittäväni. Ja tuon helppouden vuoksi tottakai minua on käytetty hyväksi. En ole uskaltanut olla asioissa vastaan vaikka olisi pitänyt.
Siksi varmaan nyt aikuisuuden ja täydellisen itsenäistymisen alkuvuosina tunnen raivoa ja sisältä puskee ulos jotain sellaista mitä ei ole ollut. Niin suurta raivoa ja ahdistusta, tekisi mieli vaan huutaa jokaiselle joka yrittää ottaa kontaktia fyysisesti tai vaikka läheinen joka on muuten yhteydessä.
En halua näyttää itseäni koska en jaksakkaaan olla enää kiltti, en jaksakkaaan pitää roolia. Olen selvästi muuttunut.
Siitä olen kuullutkin muutaman vuoden aikana, että olen muuttunut ja kuittailu ei ole ollut aina positiivista. Olen vain ulkoisestikin paljon vahvemman oloinen kuin aikaisemmin.
Mutta luultavasti paljon kyynisempi mitä enemmän vuosia on tullut.
Nyt vain olen ajautunut sellaiseen pisteeseen, etten jaksa paeta omaa todellisuutta ja ahdistusta, en jaksa pitää roolia enkä olla vihainen. Haluan vapautua jostain joka on muodostunut vankilaksi persoonassa ja estää elämästä.
Kauan sinun toipuminen kesti?
Ap
Ap, huonosta lapsuudesta toipuminen kestää loppuelämän, mutta päivä päivältä on yleensä helpompaa. Terapia antaa sinulle työkaluja menneisyyden käsittelemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin hienoa, että olet lähtenyt hakemaa apua. Kuulostaa siltä, että pitemmän ajan vaikutukset ovat kasautuneet hartioillesi ja painavat sinua nyt alas. Ihan ensiksi sanon, että sinulla on lupa tuntea juuri nyt niinkuin tunnet. Sinulla ei ole velvollisuutta vaatia muuta itseltäsi eikä sinun täydy olla muuta kun juuri nyt olet. Kun antaa tilaa niille tunteille jota nyt on teet tilaa, sille että tulevaisuudessa sinulla olisi taas parempi olo. Sairasloma voisi olla yksi vaihtoehto, jota kannattaa harkita ja ottaa ehkä puheeksi tk:ssa. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen matka ja tilanteesi selvimisen kuluva aika on yksilöllinen, mutta sinulla on kaikki mahdollisuudet selvitä siitä ja parempi aika on jo matkalla luoksesi.
Muista myös, että annat aikaa ja tilaa tunteillesi. Mielenterveys on alati liikkuvaa aaltoliikettä ja paranemiseen kuluva aika on yksiöllinen. Välillä olo voi olla parempi ja välillä taas huonompi ja siitä huolimatta olet koko ajan menossa kohti eheytymistä. Jaksamisia, apua on kyllä saatavilla:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muista myös, että annat aikaa ja tilaa tunteillesi. Mielenterveys on alati liikkuvaa aaltoliikettä ja paranemiseen kuluva aika on yksiöllinen. Välillä olo voi olla parempi ja välillä taas huonompi ja siitä huolimatta olet koko ajan menossa kohti eheytymistä. Jaksamisia, apua on kyllä saatavilla:)
Kiitos vastauksesta. Olen iloinen, että kirjoitin ja saan teiltä rohkaisua vaikeisiin hetkiin.
Olen huomannut tämän aaltoliikkeen.
Se on turhauttavaa, aina kun luulee elämän todella kulkeutuvan raiteelleen niin mieli alkaa pikkuhiljaa takkuamaan.
Yleensä olen kyllä sen ahdistuksen sitten purkanut jollain tavoin. Esimerkiksi työllä tai alkoholilla. Sillä on kyllä päässyt jotenkin eteenpäin, tai no pitkittänyt asioita ja saanut elämän vain suurempaan kaaokseen.
En halua juoda, se ei sovi lainkaan eikä se enää onneksi pidä minua otteessaan kun laitoin korkin kiinni.
Sairaslomaa..
Otan kyllä jos saan toimeentulotukea tms. mutta vain hetkeksi, niin että pääsen pahimman tuskan yli.
Käyn nyt jotain sellaista vaihetta, että minun on oltava nöyrä tunteiden edessä. En voi taas paeta mihinkään koska ennemmin tai myöhemmin se sama kipu saa kuitenkin kiinni.
Nyt elämänvaihe sallii sen kun olen jo luopunut muutenkin aivan kaikesta.
Vanhoista suhteista, työsuhteista, kaupungista. Siis olen muuttanut elämäni niin ettei jäljelle jää muuta kun aikaa haavojen nuolemiseen.
Toivottavasti saan jonkinlaisen rauhan tämän taipaleen käytytyäni enkä enää sinkoile ja yritä saavuttaa epätoivoisesti kunnianhimoisena ja muiden hyväksyntää kaivaten.
En enää kuuntele ketään joka pakottaa minut selviytymään ja suorittamaan, en edes itseäni.
Minä joko nyt selviän tai en selviä. Laitan energian nyt ensisijaisesti selviytymiseen ja eheytymiseen.
Ap
Tuo on vähän kuin minun elämästäni, paitsi että minun rahkeeni eivät riittäneet läheskään samaan. Minäkin olen luopunut tavoittelusta noin pääosin. Yritän hoitaa itseäni terveeksi, mutta en tahdo saada lääkärinpalveluita, koska olen joutilas ihminen.
Mitä olen tässä elämässäni saavuttanut, olen saavuttanut oikeastaan aika helpolla. En siis ilman työntekoa ja paneutumista, mutta suhteellisen vähällä tuskalla, tekemisen ilosta. Kaikki, täsmälleen kaikki, mitä olen yrittänyt tehdä uskotellen itselleni, että näin kuuluukin toimia, on mennyt pieleen. Jotkut nyt ovat harvojen asioiden mestareita, toiset aika hyviä monessa asiassa. Jälkimmäisten lienee helpompi löytää paikkansa, ellei tämä harvojen asioiden mestari satu olemaan jonkin arvostetun asian mestari. Absoluuttisen sävelkorvan omistaja kyllä löytää leivänsyrjän muusikkona, mutta taitava kirjoittaja ei ehkä niinkään.
Minä olen väsynyt. Olen liki 50. Yliopistovuosien jälkeen mikään ei ole sujunut. Olen yrittänyt. Olen ollut tutkijana, mutta en enää jaksanut innostua. Ajattelin, että jos tutkiminen ei suju, niin tehdään sitten jotakin yksinkertaisempaa. Menin hanttimieheksi veneveistämöllä. Se vasta kaoottinen kokemus oli. Minä en kuulu tänne. Olen pudonnut tähän elämänsyrjään jostakin Volter Kilven romaanin lehdiltä. Onko minulla edes oikeutta olla olemassa, koska en ole koskaan tavoitellut uraa, omistusasuntoa, hienoa autoa, Lions-klubin jäsenyyttä tai...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeastaan tiedän, että kaikista paras olisi lähteä tutustumaan ihmisiin ja mennä vain rohkeasti elämään mukaan. Olla oma itsensä ilman, että yrittää löytää arvoa itsestään arjen ulkopuolelta.
En vain uskalla heittäytyä enää.
Aina kun olen sen tehnyt, olen jotenkin tuhonnut ihmissuhteeni kun olenkin näyttänyt heikomman puoleni ja purkanut sisintä.
Olen kai takertunut liiaksikin ja rakastunut.
Ahdistunut siitäkin ja sabotoinut suhteita.
Tavoitellut aina jotain epärealistisia asioita.
Nyt en sitten vain uskalla olla muuta kun asiallisen oloinen ja syrjäänvetäytyvä seurassa. Olen ulkopuolinen ja kriittinen.
Mikä ihme mua vaivaa. Miksi en vain voi elää normaalia elämää. Hauskuus on kadonnut.
Yritän olla täydellinen muiden silmiin.
Kauniimpi, fiksumpi, tehokkaampi, henkisesti vakaampi, terveistä elämäntavoista huolehtiva.
On jokin kriisi päällä koska en tiedä mitä enää teen itseäni varten ja lopulta en kuitenkaan en päästä ketään muurien läpi peitellen jotain.
Elän kai häpeässä.
Ap