Ystävyydestä: pitkän tauon jälkeen yht.otto, miten reagoisit?

Eikö kenelläkään teistä ole oikeasti läheisiä ystäviä?

Itselläni on muutama läheinen ystävä jonka kanssa olemme usein yhteyksissä ja tapaamme yleensä useamman kerran kuukaudessa. Ihmettelisin jos välit menisi yhtäkkiä niin ettei toisesta kuuluisi kuukauteen tai pariin.

Kavereiden kanssa pidetään sitten harvemmin yhteyttä, aina toki ihana nähdä ja juttu jatkuu siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin.

Kiitos vastauksista.

Ja nyt sitten se totuus.

En tiedä, mihin minun tammikuuni katosi. Lapset flunssassa aina vatsatautia myöten kahteen kertaan. Ja muutoin aika tasaisesti töissä ja kotiin, ruokaa ja semmosta, mitä nyt arki on.

Jossain vaiheessa havahduin, ja laitoin Bestikselle tekstarin: mitä kuuluu?

Hän vastasi, että hyvää, kuumeessa ollaan oltu. tms. Ja minä vastasin, että ei meillekään ihmeellistä, sairastelua vähän, mutta muuten ei mitään kummallista.

Helmikuu ja ystävänpäivä ja talviloma läheni. Meinasin laittaa Bestiksele tekstarin, vaan päätinkin soittaa.

En pidä ylhäällä kenen vuoro on, jäin vaan jotenkin ajatukseen, että olisin käynyt bestiksellä kylässä tammikuun aikana ja sanonut, että se on sitten sinun vuoro (tästä vuorosysteemistä myöhemmin).

Kukaan en näe mitä toinen puhelimen toisessa päässä ajattelee. Minä ajattelin, että ihan pikaisesti soitan, kun pieni tauko ilta-arkeen tuli, ja kysyn, mentäisikö talvilomalla pulkkamäkeen lasten kanssa, eväät ja silleen, koska pitkään aikaan ei ole tehty mitään yhdessä, että lapset mukana jne.

No soitinpa sitten Bestikselle. Hän vastasi ja minä hönkäsin naurua äänessäni (en tiedä kuuluiko se): sinusta ei ole mitään kuulunut....

Ja sain järkyttävän huudon päälleni. Bestis veti aivan aidot raivarit puhelimessa. Hän huusi, että näinkö sinä ystävää kohtelet, ensin minusta itsestäni ei kuulu mitään pitkään aikaan ja sitten soitan ja syytän ettei hän ole ottanut yhteyttä lainkaan ja yhden -kummallisen!- tekstarin vaan olen laittanut, ja ettei tuollaiset tekstarit ole minun tapaisiani ollenkaan, ja hän oli tarkistanut puhelimensa loki-tiedostosta, että edellisen yhteydenoton, puhelun, oli hän soittanut, minä en ollut siihen ennättänyt vastata ja olin soittanut takaisin, mutta sitä ei lueta minun yhteydenotoksi, koska hän soitti ensin ja minä vain soitin takaisin. Ja koskaan aikaisemmin ei tällaista ole ollut, onko se niin, että hän on tarpeellinen vain silloin kun minulla menee huonosti ja nyt kun minulla menee hyvin, hänellä ei ole mitään tarvetta. Ja hän oli miettinyt, olenko keksinyt meidän välimme jonkun riidan (siis että olisin itsekseni istunut kotona ja keskinyt itsekseni omassa päässäni jotain, mistä sitten keksin suuttua) vai olenko uudelleen kaivanut meidän vanhan riidan ja suuttunut siitä.

Sain kyllä väliin sanottua, että eikö se vanha asia pitänyt olla sovittu! se on kahteen kertaan keskusteltu ja hän itse on sanonut, että se on tässä eikä hän enää muistele sitä (meillä oli eräs episodi, josta tuli iso riita ja bestis loukkaantui ja tämä on kahteen kertaan selvitetty ja hän itse sanoi jo eka kerralla että tämä on tässä, hän ei tätä enää mieti). ja nyt sinä itse vedät sen tähän.

Näinkö sinä ystäviäsi kohtelet! ystävyys ei ole yksisuuntaista. Bestis käski (huusi) minun miettiä miltä hänestä tuntuu. Asettua hänen asemaansa.

Mietin puhelun aikana, että miksi tätä kuuntelen, minun pitäisi laittaa luuri korvaan. Mietin, että näin reagoidaan, tällä huudolla reagoidaan, aviopuolisolle, ei ystävälle. Ystävyys ei ole sitä, että aletaan vetää raivaria.

bestiksen mielestä minä olen sellainen, joka suuttuessaan tai tullessaan väärin kohdelluksi tms. julkisella paikalla vedän raivareita, alen huutamaan vittuperkelesaatanaa jollekin virkailijalle tai myyjätytölle.  Koskaan hän ei ole tällaista ollut todistamassa enkä minä ole kertonut näin toimineeni, mutta olen kovaääninen ja temperamenttinen, mutta en sentään huonosti käyttäytyvä moukka. Bestiksen mielestä minä kehittelen kuvitelmiani esim. juuri noin, että istun ja mietin jotain vanhaa tai täysin olematonta ja sitten suutun.

Yritin kyllä asettua Bestiksen asemaan. Muistin kaverin, joka ei koskaan ottanut yhteyttä minuun, minä aina häneen. ei se minua haitannut.

Lapsuusystävän, johon otin monen vuoden tauon jälkeen yhteyttä, ja edelleen se aktiivisempi osapuoli olen minä. Ja aina tuntuu, kuin vuosia ei välissä olisikaan. Jatkamme siitä mihin aikoinaan hiekkalaatikolla kakarana jäätiin.

Ja muistin toisen kaverin, joka on se aktiivisempi yhteydenotoissa, ja yhteydenottojen välit saattaa olla kolmekin kuukautta.

No niin, bestikselle ei riittänyt selitykseksi, että on ollut vaan niin kiirettä: on sitten ollut kyllä todella kiireistä! hänellä on kavereita, joilla on myös lapsia, joillakin kolmekin, ja silti heillä on aikaa soittaa - ilmeisesti he eivät pidä yli kuukauden taukoa, sillä tuota tekstariahan tässä ei yhteydenotoksi katsota. Ja sitä, että minä kävin kylässä (muistaakseni tammikuussa mutta en oikeasti muista milloin se oli, saattoi olla ennen jouluakin), sitä ei huomoida.

Hän siis vaatii ehdotonta vuorottaisuutta. Mutta kylässä käynnit ovat aina olleet niin päin, että minä käyn hänen luona, hän ei meillä muuta kuin tyyliin tuparit tai lasten synttärit kun erikseen kutsutaan. eli tältä osin aktiivisuus on ollut minun taholtani... mutta sitä ei lueta tähän.

Ja sitten tuo tekstari.

Laitoin sitten Bestiksen suuttumuksesta viisastuneena kahdelle kaverille tekstarit. Kaverille Q kirjoitin, että en ole unohtanut, vaikka en ole yhteyttä ottanut, arki vie mukanaan, mitä kuuluu .

Sain vastauksen, että olipa mieltä ylentävää kuulla sinusta. Meille kuuluu vaikka mitä, soitan joskus.

Otin sen vittuiluna.

Kaverille ZX laitoin myös tuon tyyppisen tekstarin ja hän yllättäen soittikin takaisin samantien, oli ilahtunut tekstarista ja kertoili kuulumisiaan.

Mutta ZX on ainoa, jonka koen etäisimmäksi, eli näille Q:lle ja Bestikselle olen tilittänyt eniten elämääni.
Kaikkien kanssa lapset ovat tai ovat olleet kavereita.

ZX on näistä naisista ainoa, jolla on Elämä. Hän on onnellinen, tyytyväinen elämäänsä. Voisiko erilainen reaktio johtua hänestä.

Kysyin av-raadin näkemystä, kun minusta sekä Q.n että etenkin Bestiksen reaktio oli aivan kohtuuton. vaikka puhelu sitten jatkuikin, se ensireaktio, se raivari ja huuto ja sitten ne syytökset, että minä kaivan sen vanhan riidan, joka piti olla jo selvitetty, minä kehittelen jotain omaa skitsofreenistä omassa päässäni.. ja suutun omista ajatuksistani, siis hän ei kaiva vanhaa riitaa, vaan miettii että minä teen niin. Hän ei kehittele omassa päässään mistään tyhjästä riitaa, vaan hän miettii että minä toimin näin.. ja sitten hän myöntää, että me ihmiset toimimme ja arvotamme toiset ihmiset omista lähtökohdista käsin, omasta kokemusmaailmasta käsin ja siksi voi tulla väärinkäsityksiä.. Niinpä niin.

ja kun se tektarikin oli vääränlainen. Kummallinen.

ja kun ajatus oli soittaa, ja  pyytää pulkkamäkeen, kaakaota ja voileipiä, kahvia, hikisiä iloisia lapsia.. No en tietenkään pyytänyt häntä, ei tehnyt enää mieli tavata tuon ryöpyn jälkeen.

Mietin vaan, että kuka tässä on ja mitä, ja ajattelin kysyä vallan av-.raadin mielipidettä, täältä kun aina löytyy totuus :)

Terveisin aloittaja

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 06:37"]

Eikö kenelläkään teistä ole oikeasti läheisiä ystäviä?

Itselläni on muutama läheinen ystävä jonka kanssa olemme usein yhteyksissä ja tapaamme yleensä useamman kerran kuukaudessa. Ihmettelisin jos välit menisi yhtäkkiä niin ettei toisesta kuuluisi kuukauteen tai pariin.

Kavereiden kanssa pidetään sitten harvemmin yhteyttä, aina toki ihana nähdä ja juttu jatkuu siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin.

[/quote]

Aloittaja täällä:

on. hyviä kavereita, hyviä ystäviä, pelkkiä kavereita. mutta jos sinusta tuntuu, että paras ystävä pitää liian pitkää taukoa, miksi et itse soita ja kysy kuulumisia? Onko se oltava vuorotellen?
Miksi?

ja jos se on vastavuoroisuus, niin silloin pitäisi myös kylässä käydä vuorotellen, eikä niin, että aina vain se A käy B:n  luona, ja toisinpäin vain yksittäisiä kertoja.

Minun mielestä ystävyys, ja nimenomaan todellinen ystävyys, kestää myös ne tauot.

Minulla on yksi lapsi, enkä meinaa ehtiä soittaa kavereille. Päiväkodin jälkeen ehditään olla pari tuntia kotona, ennen iltatoimia ja jokapäivä on jokin pieni kotityö tehtävänä (pienikin perhe tekee ruokaa, käy kaupassa, siivoaa jne.), jos lapsi auttaa k.o. hommaan menee kokoilta, jos ei auta hän haluaa sen jälkeen huomiota. Kun lapsi nukkuu, voisin soittaa, mutta kavereilla silloin omat iltatoimensa menossa. Ystävilleni soitan, kun ajan töistä päiväkotiin. Silloinkin yleensä varoitan tekstiviestillä etukäteen, koska heillä yleensä silloin oman perheen kotiutumisrumba päällä. Onneksi ystäväni ymmärtävät, että nyt meillä on 'ruuhkavuodet' ja jonkunvuoden päästä taas eri tilanne.

Minkä ikäinen ihminen kutsuu ystäväänsä bestikseksi? :DD Oletko ala-asteella edelleen? Ja tuo toinen hyväkäs, miksi jotain ala-asteen aikaisia "bestis-porukoita" pitäisi väkisin ylläpitää? Ihmiset muuttuu ja kaverit vaihtuu. Se on luonnollista ja väistämätöntä eikä siitä tarvi vetää palkoa nokkaansa.

Mulla menee monesti monta viikkoa, kuukausiakin, etten ole jonkun ystävän kanssa tekemisissä, eikä siitä kukaan suutu. Tuo vuorojen laskeminen on lapsellisuuden huippu.

Kasvakaa aikuisiksi.

Hehe. Joku nimi piti antaa, enkä nyt mitään Pirkkoakaan viitsinyt heittää mutta ehkä olisi pitänyt. Bestis nyt tuli mieleen, kun aiemmin oltiin tosi hyviä ja läheisiä ystäviä, erotukseksi kavereista. Ystävä ja kaveri siis on vähän eri asia... Tosin sekään ystävyys  ei vastavuoroista ollut, vaan minä olin se, joka olkapäätä tarvitsin ja myös sain sen, olipahan tosi rankkaa elämänvaihetta. Ja hän on jaksanut kuunnella ja olla paikalla, läsnä. Siitä olen kiitollinen, välillä tulee sellainen läikähdys rintaan: hän oli silloin se, kun ihmistä tarvitsin. Hän jaksoi, kuunteli..

No nyt ei ole tuota tilannetta. Enkä minä tässä vuoroja ole laskenut. Hän laskee. Hyväksyin sen, ettei hän tullut meille, en itsekään viihtynyt omassa kodissani enkä omassa elämässäni. Nyt on asiat kunnossa, nyt meille voisi tulla joku jo kyläänkin ja sanoin siitä hänelle..

Ikää on aika tavalla.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 07:05"]

Minkä ikäinen ihminen kutsuu ystäväänsä bestikseksi? :DD Oletko ala-asteella edelleen? Ja tuo toinen hyväkäs, miksi jotain ala-asteen aikaisia "bestis-porukoita" pitäisi väkisin ylläpitää? Ihmiset muuttuu ja kaverit vaihtuu. Se on luonnollista ja väistämätöntä eikä siitä tarvi vetää palkoa nokkaansa.

Mulla menee monesti monta viikkoa, kuukausiakin, etten ole jonkun ystävän kanssa tekemisissä, eikä siitä kukaan suutu. Tuo vuorojen laskeminen on lapsellisuuden huippu.

Kasvakaa aikuisiksi.

[/quote]

ZX ei ole läheinen ystävä, sen vuoksi hänelle on ok että olette tekemisissä harvoin.

Nämä kaksi muuta odottavat jotain muuta. Siinä selitys.

Arjen kiireet - itsekin käytän tuota selitystä kun en ole pitänyt johonkuhun yhteyttä, oikeasti tärkeisiin ihmisiin ehtii pitää yhteyttä arjesta huolimatta. Jos ei niin olisi ehkä syytä miettiä miksi arki on niin kuormittavaa ja voisiko jostain tinkiä. Ystävistä kannattaa pitää kiinni!

Vastasit ap omaan kysymykseesi. Pidät yhteyttä silloin kun tarvitset ystävältä jotain, muuten sinulla ei ole heille aikaa.

Kuulostaa kamalalta ja orjuuttavalta, miten ap:n ystävät (ja näemmä pari tyyppiä tässä ketjussakin) ajattelevat ystävyydestä; että yhteydenottoja lasketaan ja listataan, toisen käytöstä ylianalysoidaan ja murjotetaan eri syistä ja etenkin siitä ettei sille "tosiystävälle" riitä koko ajan aikaa, huhhuh. Itse määrittelen ystävyyden kyllä täysin eri kriteerein ja tuollainen käytös tuntuisi äärimmäisen ahdistavalta. Onneksi omat ystävät ymmärtävät, että yhteydenpidossa voi olla niitä erimittaisia taukojakin, ja samoin itse en odota kuulevani mitään viikkoraporttia heidän elämästään jos heillä on muita kiireitä elämässä, tai vaikka heitä laiskottaisi välillä olla sosiaalisia - silti rakastan ja arvostan heitä äärettömästi, vaikka sitä aikaa ei ihan aina minulle löytyisikään. 

Tsemppiä ap:lle, ehkä kannattaisi alkaa lähentyä sen Z-kaverin kanssa, vaikuttaa mukavalta ja positiiviselta tyypiltä, sellaisia jokainen tarvitsee elämäänsä. :)

No niin, johan ääni muuttui kellossa. Mielenkiintoista.

Ensin ihmetellään, millainen ripustautuja oikein olen, ja 1-2 kk ei ole mikään tauko. Ja miksi tekstari "mitä kuuluu" ei olisi yhteydenotto. Olen hankala ja ei ihme, ettei ole ystäviä ja niin edelleen.

Ja sitten selviää, etten se minä ole joka suuttuu, vaan minulle suututaan.

Nyt sitten vastataankin, että pidän yhteyttä vain silloin, kun tarvitsen ystävältä jotain ja muuten ei olisi aikaa, ja arjen kiireet on vain selittelyä.

Mutta siis: kun tämä mainittu bestis tai pirkko soittaa mulle kuukauden päästä, minulla on siis suoranainen oikeus vetää itkupotkuraivarit puhelimessa ja huutaa xx min (5 tai jotain) yhteen putkeen.

ZX:n kanssa ollaan vaihdettu elämänkokemuksia ja kohtaloita, kerrottu paljonkin toisillemme toisistamme, ja lastenkin kautta oltu läheisissä tekemisissä. ZX;n kanssa ollaan viimeksi tavattu syys-lokakuussa, sen jälkeen kumpikaa ei ole ottanut yhteyttä puolin eikä toisin.

Q ei juurikaan jaa itsestään, mutta ei tämä Pirkko-Bestiskään. Minä heille itestäsni enemmänkin.

Pirkon luo minulla ei ole mitään asiaa silloin, kun sielä on hänen muita kavereitaan tai sukulaisiaan kyläilemässä. Hän ilmoitti aina, milloin kukakin heillä on kylässä, ja sitten kun he lähtivät, soitti, ja pyysi kylään; nyt ne lähti pois, tuletko kylään.  Vedin tästä omat johtopäätökseni, annoin asian olla. Joskus soitti ja pyysi kylään, vaikka rokot tai oksennustaudit, ripuloinnit, oli päällä.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 07:38"]

Vastasit ap omaan kysymykseesi. Pidät yhteyttä silloin kun tarvitset ystävältä jotain, muuten sinulla ei ole heille aikaa.

[/quote]

Missä kohti niin sanon.

t. ap

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 07:36"]

ZX ei ole läheinen ystävä, sen vuoksi hänelle on ok että olette tekemisissä harvoin.

Nämä kaksi muuta odottavat jotain muuta. Siinä selitys.

Arjen kiireet - itsekin käytän tuota selitystä kun en ole pitänyt johonkuhun yhteyttä, oikeasti tärkeisiin ihmisiin ehtii pitää yhteyttä arjesta huolimatta. Jos ei niin olisi ehkä syytä miettiä miksi arki on niin kuormittavaa ja voisiko jostain tinkiä. Ystävistä kannattaa pitää kiinni!

[/quote]

Arkeni ei ole kuormittavaa, mutta päivät ovat täynnä. En tiedä mistä tingin. Omaa aikaa on sitten kun lapset on nukkumassa ja sitten voisi tietysti soittaa, klo 20 tai 21, mutta tiedän ettei se aika sovi Pirkolle, koska hänkin laittaa lapsia nukkumaan tai heidän iltarumbansa jälkeen viettää aikaa miehensä kanssa tai menee itsekin nukkumaan. Työmatka bussissa on omaa aikaa, siinäkö sitten juttelen omat asiat ja hänen asiat, ei ehkä ihan paras paikka ja aika.

Ap, olet ihan pimee. Miksi ystävien pitäisi olla jatkuvasti yhteydessä? Itsellä on taukoa viestittelystä, kun omassa elämässä tapahtuu paljon. Itse asiassa en ole tavannut läheisimpiin ystäviini kuuluvaa ihmistä kymmeneen vuoteen, koska asumme nykyisin eri puolilla Suomea. Emme puhu koskaan puhelimessa. Tekstareita vaihdamme 6-2 kertaa kuukaudessa. Minä lähettelen viestejä useammin. Hänen elämänsä on nyt vähän myllerryksessä. Vähäisestä viestittelystä huolimatta tiedän, että olen tärkeä hänelle ja hän minulle. Jos joutuisin pulaan, hän tulisi luokseni heti. 

Ystäväsi on jotenkin sekaisin ja hänellä on omassa elämässään jotain pielessä. Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä mistään tai pyytää anteeksi. Jos ystäväsi ei soita ja pyydä anteeksi riehumistaan, anna olla. Otat sitten vaikka muutaman viikon päästä yhteyttä, jos/kun hän on rauhoittunut.

Huoh, viitsisitkö lukea koko ketjun ennenkuin vastaat :/

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 09:00"]

Ap, olet ihan pimee. Miksi ystävien pitäisi olla jatkuvasti yhteydessä? Itsellä on taukoa viestittelystä, kun omassa elämässä tapahtuu paljon. Itse asiassa en ole tavannut läheisimpiin ystäviini kuuluvaa ihmistä kymmeneen vuoteen, koska asumme nykyisin eri puolilla Suomea. Emme puhu koskaan puhelimessa. Tekstareita vaihdamme 6-2 kertaa kuukaudessa. Minä lähettelen viestejä useammin. Hänen elämänsä on nyt vähän myllerryksessä. Vähäisestä viestittelystä huolimatta tiedän, että olen tärkeä hänelle ja hän minulle. Jos joutuisin pulaan, hän tulisi luokseni heti. 

[/quote]

No, ensinnäkin. Ap:n bestis käyttäytyi todella huonosti ja OUDOSTI.

Yhteydenpitoasia riippuu kuitenkin täysin ystävien välisistä tavoista ja suhteista. Mä nään tiettyjä kavereita pari kertaa viikossa (yhteinen harrastus), joitain harvoja kavereita 1-3 viikon välein, tiettyjä parin kuukauden välein, ja yksiä ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Kaikki ovat hyviä ja läheisiä ystäviä. FB:ssa pidän yhteyttä (jos nyt facebookyhteydenpitoa voi sellaiseksi sanoa) kaikkiin harva se päivä. Melkein kaikilla on lapsia ja työt, kaikki ymmärtää, ettei vaan aina jaksa sosiaalisuutta yleensä ja yhteydenpitoa erityisesti. Eli mun piireissä 1-2 kk olisi ihan normaali tauko eikä vaatisi mitään toimenpiteitä. "Mitä kuuluu" -viestit ovat mun kaverien kesken harvinaisia ja tyypillisiä silloin, kun on ollut normaalia pitempi tauko yhteydenpidossa. Mun mielestä tää on varsin tyypillistä 30-40-vuotiailla perheellisillä.

Mutta tietty jos tapana on olla yhdessä joka ikinen päivä ja toinen ei äkkiä ota mitään yhteyttä 2 kuukauteen, niin voihan se tuntua vähän oudolta. Tässä taitaa kuitenkin olla kyse jostain muusta.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 09:01"]

Ystäväsi on jotenkin sekaisin ja hänellä on omassa elämässään jotain pielessä. Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä mistään tai pyytää anteeksi. Jos ystäväsi ei soita ja pyydä anteeksi riehumistaan, anna olla. Otat sitten vaikka muutaman viikon päästä yhteyttä, jos/kun hän on rauhoittunut.

[/quote]

Hän pitää suuttumustaan ja näin ollen myös käytöstään oikeutettuna. Keskustelimme kyllä pitkäänkin kun hän rauhoittui ja uskoi, etten ole kehitellyt omassa päässäni mitään suuttumisen aiheita, että en ole kehenkään kaveriin pitänyt yhteyttä, että koko tammikuu vaan hurahti käsistä aivan arkeen unohtuen, että en syyttänyt enkä syyllistänyt vaan sanoin alkulauseeni naurua äänessä , en syyttäen enkä syytöksellä "sinusta ei ole mitään kuulunut...." mutta se olikin täysin väärä aloitus, hän pillastui siitä täysin.

Hän kävi tarkistamassa omat puhelimen loki-tiedostot sen jälkeen kun laitoin hänelle sen tekstarin, jossa todella kummallisesti ja vastoin itseäni kysyin vaan että mitä kuuluu - hän tulkitsi sen niin, että olen suuttunut (kehitellyt itse jotain itsekseni aikani kuluksi) tms , käski minunkin katsoa oman puhelimen loki-tiedoston johon sanoin että en taatusti ala mitään lokitiedostoja selamaan että kuka soitti kellekin, sehän on ihan tukossa ja täynnä! (itse asiassa minun puhelimen lokissa ei näy kuin noin kuukauden ajalta tiedot)

Eli siis ystäväni EI soita minulle takaisin EIKÄ tule pyytämään anteeksi, koska hän ei ole tehnyt mitään väärää vaan minä olen. EHKÄ hän soittaa minulle, jonkin ajan kuluttua ja alkaa jutella kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Minä muuten mietin sellaista, että kun parisuhteessa ihminen muuttuu, kumppani vaikkapa parantuu masennuksestaan, parisuhde joutuukin uuteen kriisiin; sen suhteen kaikki siihen astiset asetelemat muuttuvat. Dynamiikka muuttuu. Puolison pitäisi nyt kohdata se parantunut kumppani.

Meilä on kaiketi tämä sama asia nyt. Minulla oli aiemmin erittäin raskasta ja kuormittavaa ja hän oli se tuki ja olkapää. Kävin hänen luonaan usein kylässä, noin kerran viikossa, paitsi silloin kun hänellä oli sukulaisia ja muita ystäviä, silloin en saanut tulla (ei kieltänyt, mutta ilmoitti että keitä on ja minkä ajan, ja heidän lähdettyään pyysi , nyt meille voi tulla..) Hän ei koskaan tullut meille, ymmärrän sen hyvin, ettei viihtynyt kodissani.

Nyt minun tilanteeni on muuttunut ja minä itse olen muuttunut. Hänen pitäisi kohdata minut nyt, erilaisena kuin ennen. Eikä ahdistuneena ongelmakimppuna.

Kyläilyyn tuli mutka matkaan, en jaksa kertoa yksityiskohtia, mutta hän ei tule meille edelleenkään, enkä tiedä syytä, arvailen vain. enkä minä oikein ole onnistunut löytämään sellaista aikaa, että menisin hänelle, taisi tosiaan olla joulukuu tai tammikuu, kun viimeksi kävin, mutta hänen luo meneminen on pikku ongelma... liittyy no, en halua kertoa,.. ja siksi ajattelin ehdottaa että mentäisi sinne pulkkamäkeen mutta en siis ennättänyt niin pitkälle kun tuli ne itkupotkuraivarit ja sitten en enää viitsinyt.

Tämä nyt on selitysosiota, mutta mietin lähinnä sitä, että hänelläkin voisi olla sulattelemista siinä, etten minä ole enää samanlainen, joten hänkään ei voi olla samanlainen minua kohtaan kuin ennen, en enää "tarvitse" olkapäätä, jos näin voisi sanoa, kyseessä olisi nyt tasa-arvoinen ystävyys, ei niin että toinen on romuna ja toinen tukijalkana. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja silloin tukijalan rooli on muuttunut. Pitäisi olla samalla viivalla..

Aikamoista tarinaa.

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 09:18"]

[quote author="Vierailija" time="18.02.2013 klo 09:01"]

Ystäväsi on jotenkin sekaisin ja hänellä on omassa elämässään jotain pielessä. Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä mistään tai pyytää anteeksi. Jos ystäväsi ei soita ja pyydä anteeksi riehumistaan, anna olla. Otat sitten vaikka muutaman viikon päästä yhteyttä, jos/kun hän on rauhoittunut.

[/quote]

Hän pitää suuttumustaan ja näin ollen myös käytöstään oikeutettuna. Keskustelimme kyllä pitkäänkin kun hän rauhoittui ja uskoi, etten ole kehitellyt omassa päässäni mitään suuttumisen aiheita, että en ole kehenkään kaveriin pitänyt yhteyttä, että koko tammikuu vaan hurahti käsistä aivan arkeen unohtuen, että en syyttänyt enkä syyllistänyt vaan sanoin alkulauseeni naurua äänessä , en syyttäen enkä syytöksellä "sinusta ei ole mitään kuulunut...." mutta se olikin täysin väärä aloitus, hän pillastui siitä täysin.

Hän kävi tarkistamassa omat puhelimen loki-tiedostot sen jälkeen kun laitoin hänelle sen tekstarin, jossa todella kummallisesti ja vastoin itseäni kysyin vaan että mitä kuuluu - hän tulkitsi sen niin, että olen suuttunut (kehitellyt itse jotain itsekseni aikani kuluksi) tms , käski minunkin katsoa oman puhelimen loki-tiedoston johon sanoin että en taatusti ala mitään lokitiedostoja selamaan että kuka soitti kellekin, sehän on ihan tukossa ja täynnä! (itse asiassa minun puhelimen lokissa ei näy kuin noin kuukauden ajalta tiedot)

Eli siis ystäväni EI soita minulle takaisin EIKÄ tule pyytämään anteeksi, koska hän ei ole tehnyt mitään väärää vaan minä olen. EHKÄ hän soittaa minulle, jonkin ajan kuluttua ja alkaa jutella kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Minä muuten mietin sellaista, että kun parisuhteessa ihminen muuttuu, kumppani vaikkapa parantuu masennuksestaan, parisuhde joutuukin uuteen kriisiin; sen suhteen kaikki siihen astiset asetelemat muuttuvat. Dynamiikka muuttuu. Puolison pitäisi nyt kohdata se parantunut kumppani.

Meilä on kaiketi tämä sama asia nyt. Minulla oli aiemmin erittäin raskasta ja kuormittavaa ja hän oli se tuki ja olkapää. Kävin hänen luonaan usein kylässä, noin kerran viikossa, paitsi silloin kun hänellä oli sukulaisia ja muita ystäviä, silloin en saanut tulla (ei kieltänyt, mutta ilmoitti että keitä on ja minkä ajan, ja heidän lähdettyään pyysi , nyt meille voi tulla..) Hän ei koskaan tullut meille, ymmärrän sen hyvin, ettei viihtynyt kodissani.

Nyt minun tilanteeni on muuttunut ja minä itse olen muuttunut. Hänen pitäisi kohdata minut nyt, erilaisena kuin ennen. Eikä ahdistuneena ongelmakimppuna.

Kyläilyyn tuli mutka matkaan, en jaksa kertoa yksityiskohtia, mutta hän ei tule meille edelleenkään, enkä tiedä syytä, arvailen vain. enkä minä oikein ole onnistunut löytämään sellaista aikaa, että menisin hänelle, taisi tosiaan olla joulukuu tai tammikuu, kun viimeksi kävin, mutta hänen luo meneminen on pikku ongelma... liittyy no, en halua kertoa,.. ja siksi ajattelin ehdottaa että mentäisi sinne pulkkamäkeen mutta en siis ennättänyt niin pitkälle kun tuli ne itkupotkuraivarit ja sitten en enää viitsinyt.

Tämä nyt on selitysosiota, mutta mietin lähinnä sitä, että hänelläkin voisi olla sulattelemista siinä, etten minä ole enää samanlainen, joten hänkään ei voi olla samanlainen minua kohtaan kuin ennen, en enää "tarvitse" olkapäätä, jos näin voisi sanoa, kyseessä olisi nyt tasa-arvoinen ystävyys, ei niin että toinen on romuna ja toinen tukijalkana. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja silloin tukijalan rooli on muuttunut. Pitäisi olla samalla viivalla..

[/quote]

Ei oikein vaikuta terveeltä ystävyyssuhteelta. Jos kertomasi pitää poaikkansa, ystäväsi on pahemman luokan manipuloija.

äh, ilmaisin itseni huonosti, tarkoitin, että senkin jälkeen kun minun tilanteeni muuttui normaaliksi , olimme yhteyksissä aika paljon , soittoja, kävin kylässä, mutta en muista olisiko oltu sitten NIIIN tiiviisti kuin silloin kun katastrofini oli pahimmillaan. Ja välissä oli tietysti myös kesä, kumpikin tahollaan lomalla ja sitten sykys,  alkoi lasten koulut ja hän jo ensimmäisen kerran valitti, mutta minulla koululainen läksyineen vei minulta aikaa paljon. Hänen koululaisensa ei kait sitten tarvitse apua läksyjen teossa, mutta en minä voi lähteä mihinkään kylään ja sanoa, että tee itse läksysi, minä menen kaverille kahville. Sen verran pieni, ei mikään ekaluokkalainen kuitenkaan, että vanhempien vastuulla on vielä lapse koulun käynti.

Mutta nyt siis tuli tämä tauko, kun joululoman jälkeen arki vaan vei mukanaan, tammikuussa kahteen kertaan molemmat lapset vuoron perään sairaana. Ja autoin yhtä tuttua muutossa, sinne meni yksi ilta (en uskaltanut tätä kertoa, kun peläsin että olisi suuttunut että asetan jonkun toisen ihmisen hänen edelleen? ) ja erittäin läheisten ihmisten kanssa vietin heidän synttäreitään yhtenä iltana, en tätäkään uskaltanut kertoa, kun pelkäsin että olisi siitäkin suuttunut tai pitänyt sitä vähäpätöisenä, tai että sen illanvieton aikana olisi pitänyt soittaa tms. ?