4D Ultra: The Man, The Myth, The Legend
Kommentit (13)
Me emme kummallakaan kerralla käyneet 4D-ultrassa. Kenties sen vuoksi, että meille sattui ystävälliset ja ainakin meidän mielestämme asiansa osaavat ultraajat. No, tytön loppuajan ultrassa oli aika tönkkö tohtori, mutta siinä vaiheessa minkään maailman ultrat eivät olisi voineet vaikuttaa lopputulokseen. Kyllä minä vähän haaveilin, että olisin saanut videon lapsien ultrasta, mutta meille se ei ollut sen rahan arvoinen (en minä edes tiedä, onnistuuko se muualla kuin Ameriikassa). :)
Mitä tulee taas nettikeskusteluun, olen pistänyt saman asian merkille. Itse pyrin (niin harvoina kertoina) kommentoimaan kuin kommentoisin asiaa kasvotustekin. Jos minun pitää jostain maailmanvääryydestä motkottaa jollekin, olkoon se mieheni :D
PS. Ribsit on marinoitumassa. Piti hakea "panosvöitä" asiasta tehden kauppahallista, kun meidän lähi-Prismamme ja -Cittarimme myivät vain marinoituja... Aika paineet on huomiselle ruoalle :P
Mekin käytiin molemmilla kerroilla sillä legendaarisella ja ah niin ihanalla Brunolla :) Esikoisen kanssa käytiin ihan niin kuin muuten vaan, tosin kiva että käytiin koska julkisella puolella "luvattu" varma poika muuttui 100% varmaksi tytöksi Brunon vastaanotolla :) Ja toinen raskaus mikä oli alusta asti hirmuista pelkoa ja vuoristorataa koska kyseessä oli diamniaalis-monokoriaalinen kaksosraskaus, ja se sai meidät moneen otteeseen huolesta soikeaksi ja ainut joka sai meidät rauhoittumaan oli Bruno. Kävimme hänellä siis kahdesti tämän kaksosraskauden aikana. Ja hän kertoi meille jo viikolla 14 että meille tulee täysin varmasti 2 poikaa ja oikeassa oli. Myöskin ne ihanat kasvokuvat saatiin ja dvd koko ultrasta. En voisi edes lyödä hintalappua sille että joku ihminen pystyi edes hetkeksi eteenpäin valamaan minuun uskoa että tämä raskaus voi jatkua normaalisti eteenpäin ja että palkintona siitä kaikesta saan syliini kaksi tervettä poikaa. Bruno on siis mielestäni jokaisen ylistyksen ansainnut :)
Mekin ollaan varattu Brunolle aika. Ensimmäinen 4v yritetty raskaus ja kaksoset tulossa. ollaan valmiita uhraamaan rahaa jotta nähdään että kaikki on ok ja saadaan mukavat muistot talteen.
Mekin ollaan varattu Brunolle aika. Ensimmäinen 4v yritetty raskaus ja kaksoset tulossa. ollaan valmiita uhraamaan rahaa jotta nähdään että kaikki on ok ja saadaan mukavat muistot talteen.
Me ei käyty Brunolla, koska lähin semmonen on satojen kilometrien päässä ja mä kärsin matkapahoinvoinnista raskausaikana. Ja täällä pikkupaikkakunnalla on ultra neuvolassa, joten vauvan sai nähdä melkein joka neuvolakäynnillä (paitsi loppupuolella kahteen kertaan peräkkäin ja raivotarjonta vauva olikin perätilassa kun taas ultrattiin...).
Tuo ystäväsi kokemus rakenneultrasta kuulosti ihan kamalalta. Täällä ultrattiin kaikessa rauhassa (melkein tunti siinä taisi mennä) ja sanottiin, että jos ei kaikkea saada nyt näkyviin lapsen asennon vuoksi, saatte uuden ajan. No onneks pikkukaveri oli yhteistyökykyinen ja kaikki näkyi, eikä mun tarvinnut tehdä toista kahden tunnin autoilureissua (paikallisen neuvolan ultrat ei sovellu rakenneultraukseen epätarkkuuden vuoksi).
Ja tuo nettikeskustelujen tuomitsevuus ihmetyttää minuakin. Jos minä kysyn siellä neuvoa imetysongelmiin, ei tartte tulla huutelemaan "jos ei äiti pysty imettään, ei ansaitse olla äiti".
Kannatti käydä Wigrenillä eilen hakemassa ne ribsit: kyllä oli hyvät sapuskat meillä tänään :D Kiitti vinkistä!
Eikös tullutkin helpolla hyvää (jossei lasketa sitä ylimääräistä kauppahallikeikkaa) :)
Onpas teillä sitten taas ollut tosi huomaavainen ultraaja!
Olen samaa mieltä varsinkin noista imetyskeskustelujen tuomitsevaisuudesta. Se taitaa olla tosin yksi ääripää, mutta se jaksaa silti aina vain hämmästyttää minua.
Onnea! Ja kaikkea hyvää raskauteen :)
Oli pakko kyllä googlettaa tuo kaksosraskaus, oli sen verran uusi, pitkä ja hämmentävä sana. Onneksi kaikki meni hyvin, ja ihanaa että saitte hyviä kuvia :) Sekin on sen kaiken muun ohella kuitenkin tärkeää.
Olen itse muuten pitänyt samaa linjaa nettikeskustelussa: jossen olisi valmis sanomaan sitä kasvokkain, en myöskään kirjoita sitä nettiin. Tosin tässäkin ongelmaksi saattaa muodostua ajoittain ihan kohtalaisen ronski huumorintajuni, joka ei ehkä tekstissä välity aina parhaalla mahdollisella tavalla :D
Tuo olisi aika horroria, pelkästään hiljaa istuva ultraaja. Saisin ainakin omassa päässäni aikaiseksi aika villejä syitä kätilön hiljaisuudelle, joten tuollaisen kokemuksen jälkeen olisin saattanut itsekin löytää itseni Brunolta.
Me käytiin esikoisen odotuksessa juurikin Brunolla, ja sen takia että meillä kätilö teki rakenneultran kätilöopistolla täysin hiljaa istuen. Eli ei selittänyt mitä ultrasi ja oliko kaikki ok. Bruno todellakin oli ihana tyyppi ja tutki pikkuisen suurinpiirtein millimetrin tarkkuudella päästä varpaisiin. Lupasi vielä että jos vauva jostain kumman syystä ei olisikaan tyttö, hän ostaisi kaikki hankkimamme vaaleanpunaiset vaatteet ja tavarat :) Käynti oli joka euron väärti!Nyt toisen kohdalla sitä muutenkin ottaa lunkimmin ja rakenneultrassa kätilö kertoi koko ajan ultratessaan että mitä tutki ja että kaikki oli normaalisti. Eli nyt meille ei jäänyt tunnetta, että pitäisikö vielä tuplavarmistaa kaikki.Sukupuolenkin kertoi ja oikein zoomasi ettei meilläkään jäänyt arvailujen varaan :) ja saatiin sieltäkin 4D kuvaa matkaan <3