On masentavaa tietää että kukaan ei tule koskaan rakastumaan minuun

Ei ole mahdollista, että olisit yhtä aikaa sekä "tylsä" että "kummallinen".

Siis oletko tylsä vai kummallinen? Eri asiat.

Et siis ole yhtään ilkeä?

Käsi sydämelle? :)

Vika on takuulla luonteessasi.

Näinhän se on. Kukaan ei koskaan tule rakastumaan sinuun.

Nyt sinun ei tosiaan auta kuin masentua.

Et vaan ole löytänyt sinulle sopivaa seuraa.

Miksi ajatella että on normi johon joko kuuluu tai ei kuulu. Ilkeää.

Jonkun yhtä tylsän/kummallisen mielestä olet varmasti ihana.

Rakastuminen on tilapäinen mielenhäiriö, josta parantuu menemällä naimisiin.

Sama homma täällä, tosin en pidä itseäni tylsänä. Minuun ei rakastu kukaan, koska minuun on vaikea tutustua. On hylkäämiskokemus ja syrjään jäämistä menneisyydessä. Siksi pidän muut etäällä itsestäni. Olen kehitellyt kaikkia omia juttujani ja harrastuksia ja elelen omassa kuplassa. Ei sinne ketään mahdu.

Enkä haluakkaan. Nykyinen seurustelu-kulttuuri on pelkkää oman navan tuijotusta, jotain ihme "peliä" ja aivotonta panemista ekoilla treffeillä. Sellainen ei kiinnosta.

-N21

Tästä aloituksesta huomaa miten aloittaja yrittää lypsää päinvastaista mielipidettä eli hyväksikäyttänee kuulijoita manipuloiden.

Luulet tietäväsi. Todellisuudessa et voi tietää, millaisia ihmisiä vielä tapaat. Suurin osa löytää jonkun, mikset sinäkin?

Joku viettää vuosikymmenet yksin. Sitten esim. 50-vuotiaana löytää jonkun.

Tuskin sanoisit heille, että turhaan odotit yksin noin pitkään.

Täälläkin pyörii just tuo juttu salamarakastuneesta miehestä joka haluaa heti yhteen ja kosia. Jep, näitä asioita joita mä en koskaan saa kokea. Että joku pitäisi niin ihanana että haluaisi heti sitoutua ihan vakavissaan. Never gonna happen, never.

Jos joku löytää viisikymppisenä sen oikean ja on ollut koko siihen astisen elämänsä yksin, niin minusta se tilanne on vain ja ainoastaan surullinen. Siinä on jo aika paljon menettänyt, mm. mahdollisuuden saada perhe, paitsi tietysti jos sattuu olemaan mies ja se oikea onkin parikymmentä vuotta nuorempi nainen, mutta naisena se olisi jo täysin menetetty peli.

Et ole ainut! :)

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mahdollista, että olisit yhtä aikaa sekä "tylsä" että "kummallinen".

Kyllä se voi pitää paikkaansa,mä olen tylsä ja kummallinen!

En mä osaa puhua huulipunista tai kajaleista,en mekoista röyhelöistä käsilaukuista pullaresepteistä kukista. Kun kukaan ei saa vastakaikua,ei mun kanssa kukaan juttele. Olen siis tylsä. Kummallinen iolen siksi koska ymmärrän tietotekniikasta ja valokuvauksesta ja lakiasioista,politiikasta ja tieteellisistä asioista. Hevirokista mutta en suomi-iskelmästä.

Nykyisin nainen saa onneksi olla kiinnostunut noistakin,mutta ei silloin kun olin nuori. Olin tylsä ja kummallinen.

Eikä minusta yksikään mies kiinnostunut.

Ilman rakkautta koko elämä on turha.

Vierailija kirjoitti:

Ilman rakkautta koko elämä on turha.

Miten niin?

Kuvittelet pystyväsi tekemään päätöksiä jonkun toisen ihmisen puolesta. Ei ihmistä saa pakkorakastumaan, muttei myöskään estämään rakastumasta.

Onhan se masentavaa. Mun on ollut todettava sama. Itse vielä olen melko herkkä ihastumaan ja olenpa paristi oikein kunnolla rakastunutkin. Mutta lopulta se on aina yksipuolista. Vaimoa en rakasta eikä hän minua, mikä alleviivaa kurjuutta päivittäin ja ehkäisee tehokkaasti mitään tapahtumasta muissa suunnissa. Koen olevani vankilassa ja varmaan olen lopun ikääni pakotettu vain haaveilemaan siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen. Rakastaa ja olla rakastettu. Yritän kehittää välinpitämättömän asenteen selvitäkseni. Välinpitämättömän omia tarpeitani ja halujani kohtaan. Jotta voisin vaikkapa omistaa elämäni muiden palvelemiseen, jotta olisin edes jotenkin hyödyksi ja saisin merkityssisältöä omaan elämääni.

Semmoista se on . Ei minuakaan ole kukaan ikinä rakastanut, omia lapsia lukuun ottamatta, vaikka olen parisuhteessakin ollut. Jotkut löytävät rakkauden, montakin kertaa ja toisille ei tunnu löytyvän ketään. Parempi opetella elämään ilman turhia haaveita.