Tuotteet jotka katosivat myynnistä vaikka olivat loistavia?
Kattilakokoinen mikrolämmitettävä lohikeitto joka oli oikeasti hyvää. Valmistajaa en muista, mutta tuli joskus työhuoneella jaettua kavereiden kesken.
Olisi tosi kätevä nyt kun on noi lapset ja välillä olis kiva ruokkia ne nopeasti päiväkodista tullessa, mutta tuota oli kaupoissa n. 5 minuuttia ennen kuin hävisi.
Kommentit (4104)
Harmittaa, kun Malaco pilaa hyvät karkkinsa. Esim. lapsesta asti olen syönyt Hyvää makumaasta karkkeja ja nyt ne hirveitä "vähemmän sokeria" -versioita. Englannin lakupussin pilasivat kanssa joskus.
Muistaako kukaan millaisia AAKKOSET olivat ennen? Siis vielä 2000-l. alussa. Sellaisia paljon ohuempia ja isompia. Nykyisetkin on ihan ok.
Kotipizzalta seuraavat:
- pannupizzat
- salaatit
- leipätikut
- Frutti di mare
- LOHILANKKU näemmä juuri poistunut...
Toffee limsa! Siitä olisin valmis tekemään kyseenalaisia asioita, olen laittanut viestiä kun muutakaan ei voi ja toivonut että palaisi kauppoihin. Aina kun sen maku muistui mieleen, tulee ihan huumehorkkainen olo eikä saa unta kun kuola vaan valuu. Miksi se piti poistaa!!?
Joulusiideri. Etsin ennen joulua joka kaupasta mutta ei ollut. Ennen oli monella valmistajalla.
80-luvulla oli paperipäällysteisiä hedelmätoffeita pussissa. Nimi oli Erikiva. Ne oli täydellisiä ja pehmeitä. Siskon kanssa litistettiin ne sormissa lätyiksi ja syötiin. Juuri kukaan ei muista näitä.
Pitihän se arvata, ettei double cream (Valion Täyteläinen kuohukerma) kauan myynnissä pysy. Pieni harmi näinä aikoina mutta ottaa silti päähän 😈
Fpp3 maskit ovat kadonneet myynnistä Suomessa. Niitä ei saa ostettua mistään. Tavis Kansalainen tarvitsisi nyt. Tappava virus vaanii. Maski suojausi. Loistava tuote. Kadonnut kaupoista.
Hengen pelastavat maskit.
Kadonneet suomesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eineshyllyssä sellaiset pitaleipätaskut, joissa oli täytettä valmiina. En yhtään muista, minkä nimisiä ja minkä valmistajan olivat, mutta olivat sellaisia roiskeläppäpizzan kokoisia pyöreitä jaettuna neljään palaan.
Oliko nää niitä mitkä pystyi lämmittämään leivänpaahtimessa? Mietin ja kaipasin niitä juuri itsekin ihan pari päivää sitten, mutta en myöskään muista valmistajaa tai nimeä.
Tulkitsen tuntomerkkien perusteella Italianleiväksi, Saarioisten valmistama muistaakseni oli.
Oih nyt muistin vasta nämä! Oli myös kasvisversioita ja söin usein yövuorossa tällaisen. Tulisipa taas myyntiin!
Lohkeava sitruuna jugurtti
Diorskin nude teint eclat ivory meikkivoide, vaikea löytää mistään
Sellainen halpa vanukas, joka oli puoliksi suklaata ja puoliksi vaaleata. Kannessa oli pähkinä kuva muistaakseni. Oliskohan sitä ollut S marketissa ja Prismassa. 2001 ja.sen jälkeenkin. Hävisi varmaan, kun ihmiset eivät tajunneet ettei se pähkinältä maistu...
banaanin makuiset n.eekerin suukot
Funny suklaavanukas! Ihanan iso paketti.
Aikoinaan oli Marbert kosmetiikkasarja ❤ jolla oli aivan ihanan tuoksuinen vartalovoide. Kunpa sitä saisi vieläkin 😊
Vierailija kirjoitti:
Funny suklaavanukas! Ihanan iso paketti.
Sitähän myydään taas.
Laadukas heroiini, ole tullut vastaan Suomessa vuosikausiin.