Tuotteet jotka katosivat myynnistä vaikka olivat loistavia?
Kattilakokoinen mikrolämmitettävä lohikeitto joka oli oikeasti hyvää. Valmistajaa en muista, mutta tuli joskus työhuoneella jaettua kavereiden kesken.
Olisi tosi kätevä nyt kun on noi lapset ja välillä olis kiva ruokkia ne nopeasti päiväkodista tullessa, mutta tuota oli kaupoissa n. 5 minuuttia ennen kuin hävisi.
Kommentit (4110)
Oolannin juustoröstipallerot pakasteesta, voi jessus ne oli hyviä.
Vierailija kirjoitti:
'90-luvun jäätelöauton jätskit. Ai että. Se keltaisella kuorrutteella ollut, vähän kuin Solero, oli todella hyvä.
Solero oli myös loistava, söimme ysärillä paljon myös Solero-jäätelökakkuja. Oli lempparivieminen kyläreissuilla. :)
Hyi vittu, muistan solerot. Vihasin niitä, koska maistui ihan pyllylle.
Olvilla oli ehkä vaan yhden kesän ajan sellaista On/Off - limsaa, jossa oli makuna omena ja mansikka, väriltään se oli kirkasta ja siinä oli vihertävä etiketti jossa oli naisen kuva. Tämä oli lapsena silloin ysärin lopussa tai 2000-luvun alussa ihan lemppariani. En tiedä tykkäisinkö vielä, mutta haluaisin päästä maistamaan! Vois toimia esim. boolissa.
Monia mun muistelemia tuotteita onkin jo mainittu. Lapsena olin ihan koukussa aniksenmakuisiin täytepastilleihin, oli varmaan Pastirol? Ihana mönjä sisällä. :) Mummolassa saatiin aina Malla- ja Maffe-kerrosvanukkaita, joissa hilloa pohjalla. Lisäks Black Peteä oon ajoittain kaipaillut.
En tiedä muistaako kukaan muu sellaisia Maraboun (? en ees oo tästä varma, mutta Fazerin eivät olleet) suklaapatukoita, joita sai joskus 90-luvun loppupuoliskolla? Niitä oli tumma ja vaalea, molemmat oli hyviä. Aluks muistelin, että niissä ois ollut joku keksijuttu sisällä (ei samanlainen kuin Kex/Kismet), mutten oo siitäkään varma. Söin näitä usein bussimatkalla ja harmitti, kun ne yhtäkkiä katos enkä yhtään ees muista nimeä. Musta tuntuu, että näitä sai tosi vähän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Lidlin valmis bearnaisekastike. Muutenkin on vaikea löytää kaupoista hyvänmakuista valmista bearnaisea nykyään, mutta tuo Lidlin oma oli myös edullista verrattuna muihin.
Lapsena 80-luvulla ostin kiskasta semmoisia aika isoja merenneito-salmiakkikarkkeja. En muista oliko niillä jokin nimikin, mutta hyvää oli.
Lapsuudesta muistan myös pienet suklaanapit. Merkkiä en muista.
Olikohan nuo suklaanapit Fazerin? Näen kanssa mielessäni punaisen taloussuklaarasian. Sillä nimellä kulki. Kakunkoristeina noita paljon josku käytettiin.
Semmoisia pirkkakarkkeja pastellin värisiä aika kovia pinnasta ja pyöreitä oli semmonen karkkipussi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'90-luvun jäätelöauton jätskit. Ai että. Se keltaisella kuorrutteella ollut, vähän kuin Solero, oli todella hyvä.
Solero oli myös loistava, söimme ysärillä paljon myös Solero-jäätelökakkuja. Oli lempparivieminen kyläreissuilla. :)
Hyi vittu, muistan solerot. Vihasin niitä, koska maistui ihan pyllylle.
Onhan Solero-jäätelöitä nykyäänkin.
Kapteeni Helmix karkkipussi!! Oli myös Kapteeni Salmix, mutta Helmix oli mun lemppari. Niissä oli siis pyöreitä sokeripäällysteisiä hedelmä- (punainen, keltainen, vihreä) ja salmiakkikarkkeja. Nykyään on vähän samanlaisia vissiin hedelmäkolikko/salmiakkikolikko -nimellä, mutta eivät ole yhtä hyviä kuin ennen vanhaan. Olivat siis niitä lituskaisempia, nykyään olen joskus nähnyt paksumpia versioita ja ne ei todellakaan ole samoja kuin nuo Helmixit ja Salmixit.
Vaaleat domino-keksit, joita oli 90- luvulla. Oli ihan paras keksi markkinoilla. Nykyinen vaalea domino ei ole yhtään saman makuinen.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silomat -yskänlääke lopetettiin, kun joillekin lapsille oli tullut neurologisia oireita. Jonkin aikaa oli kyllä tuskaa, kun ärsytysyskä jäi flunssan jälkeen moneksi viikoksi vaivaamaan, ja Silomatti oli kaapista loppu. Onneksi jonkin ajan kuluttua tuli myyntiin Silotoc, on yhtä tehokasta.
En tiedä onko tämä totta, mutta Silomat-lääkkeen nimi kuulemma jouduttiin muuttamaan siksi, että joku Siloma-niminen perhe uhkasi haastaa lääkefirman oikeuteen.
Kuulemma naapurit olivat näitä Silomoita niin kovasti kiusanneet, käyneet yskimässä kiusallaan oven takana ym.
Silomat kokivat tämän suorastaan vainoamiseksi, ja lääkkeen nimi muutettiin.
Lehdessä oli juttua tästä. Muistaako kukaan?
https://www.fimea.fi/-/silomat-ja-mixtus-yskanlaakkeet-pois-markkinoil-2
"Terveillä aikuisilla tehdyssä tutkimuksessa ilmeni mahdollisesti haitallisia muutoksia sydänkäyrässä (EKG). Vaikka näiden uusien löydösten merkitystä ei ole täysin selvitetty, lääkeyhtiö Boehringer Ingelheim on Saksan lääkeviranomaisia konsultoituaan päättänyt vetää klobutinolia sisältävät valmisteet pois markkinoilta ja kuluttajilta maailmanlaajuisesti."
Jyväshyvän voilla leivotut kristallipiparit.
haribon suklaakuorrutetut vaahtokarkit, olivat edulliset ja iso pussi
Jackya sai ennen minttusuklaana niin, että sekä suklaa että minttu olivat kerroksittain purkissa; alla litkumainen minttu (vihreää), päällä kaakaovanukasmainen suklaa kiinteänä. Mansikkana oli samanlainen. Ihania! Kaipaan myös Naminamin banaanivanukasta, karamelli ja vaniljakin olivat hyviä. Pirkalla on onneksi banaanivanukas, saa edes vähän sinnepäin olevaa herkkua.
Ysärillä oli maukasta Muumijäätelöä rasiassa, lakritsin makuista. Jäätelöissä oli muutenkin paljon eri makuja, nykyään kaikki ovat samaa suklaa-kinuski/toffee-lakua. :/
Vierailija kirjoitti:
Jyväshyvän voilla leivotut kristallipiparit.
Sama juttu!
Vanilja fannya. Karamelli ja suklaa ovat palanneet kauppoihin, vaan ei vanilja.
lildin sininen limsa
moutain dew red code ja voltage
hessen fish and chips ja mäkin nacho burgeri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
'90-luvun jäätelöauton jätskit. Ai että. Se keltaisella kuorrutteella ollut, vähän kuin Solero, oli todella hyvä.
Solero oli myös loistava, söimme ysärillä paljon myös Solero-jäätelökakkuja. Oli lempparivieminen kyläreissuilla. :)
Hyi vittu, muistan solerot. Vihasin niitä, koska maistui ihan pyllylle.
Mä en kyllä tiedä mille pylly maistuu, sinä näköjään tiedät.
Toffee omenan makuinen jogurtti tms tais oll vaan hetken myynnissä ja sit hävisivät.. Oli tosi hyvää, kukaan vaan ei tunnu muistavan:( sit ne nami nami vanukkaat, jacky Makupalat ei yhtään Saman makuisia ja koostumus ihan erinlainen, paljon parempia nuo nami namit
Ärrältä ne ärrä pussit niitäkään ei kukaan tunnu muistavan