Taidan olla masentunut. Jopa oma lapsi tuntuu pelkältä ikävältä velvollisuudelta

Olen ollut puolitoista vuotta kotona. Kaikki on kamalaa paskaa. Ahdistaa kun lapsi koko ajan vaatii jotain, ja lisäksi vihaan työtäni, johon pitäisi palata, sekä opintoja. Mikään ei kiinnosta! Nyt viimeinen pisara oli, kun mies sanoi olevansa ”negatiivisesti yllättynyt” siitä että olen lapsesta noin uupunut. Nyt tuli viimeistään tunne, että olen maailman turhin ihminen ja minuun ollaan niin pettyneitä. Helvetti, olen turha puolisona, äitinä, työntekijänä, ihmisenä. Ehkä luovutan ja kokeilen taas jotain mielialalääkkeitä.