Kuukautisten lähestyessä lapseni äiti käyttäytyy täysin mahdottomasti — mitä tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä otan usein naisen raivotessa kovan otteen "halin" ja pidän otteessa niin kauan että rauhottuu ja väsyy rimpulointiin. Kannattaa varoa päätä koska usein raivon vallassa oleva yrittää lyödä takaraivollaan kasvoihin ja hampaisiin osuessa voi sattua molempia.

Toinen on että nappaa oikein kovaa ranteista kiinni ja puristaa ettei pääse hajottamaan kotia tai itseään.

Meillä on myös todella rajuja raivokohtauksia kuukautisten aikana.

Tonnin tauluteevee on mennyt roskiiin yms.

Taloudellista tuhoa tapahtuu usein tässä talossa kerran kuussa.

Tämä VOI toimia, mutta riippuu tosi paljon ihmisistä ja suhteesta sekä siitä, miten pitää kiinni. Mun mies tekee tätä myös ja aluksi säikähdin, mutta nykyisin loppuu mun riehuminen siihen ja alan itkeä ja mies sitten pitelee sylissä kuin lasta ja paijaa kunnes raivo on ohi. Olen koittanut opetella erilaisia kognitiivisia tekniikoita rauhoittumiseen, saatan esim. mennä toiseen huoneeseen laskemaan sataan tms. Mieskin tietää nuo konstit ja tukee mua, eikä ihmettele, jos poistun yllättäen tilanteesta. Mulla PMS kestää tosin vain kolmisen päivää keskimäärin ja miehen mielestä tilanne on nykyään ok, sillä vaikka hänkin vaistoaa kireyteni, kumpikin tietää nyt miten toimia ja se osaltaan taas rentouttaa kumpaakin. Tsemppiä!

Kyllä niden raivottarien kannattaisi mennä itseensä. Kotona on pakko heitellä tv:itä ja ravota syyttömille lapsille ja miehelle. Kkäyttäydyttekö samoin töissä PMS:n aikaa? Tuskin. Eli kykenette kontrolloimaan käyttäytymistänne, mutta kotona annatte luvan purkaa koko paskan muiden niskaan. Erittäin kehittymätöntä. Ja sanon tämän naisena, 50 v ikävuoteen olen aika monet PMS:t elänyt ilman huutoa. Sen sijaan lapsuuteni jouduin sietämään äitini tasapainotonta käyttäytymistä, siitä jäi elinikäiset jäljet. 

Keskustelun paikka. Ja ei pms:n aikaan ;) Kerrot, että ymmärrät raivon olevan hormoniperäistä mutta siitä huolimatta et kestä sitä. Ja varsinkaan sitä, että lapsi joutuu kohteeksi. Etsi matskua tasapainottoman äidin vaikutuksesta lapsen psyykkiseen kehitykseen. Vaadit, että kumppanisi hakee apua tai otatte ns. aikalisän.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei ole kokemusta, sillä ainut PMS-oire itselläni on synkkä, hiljainen, musta kuilu, johon putoan päivän-pari ennen menkkoja ihan itsekseni. En raivoa enkä näytä mitään ulospäin, mutta elämässä ei ole mitään mieltä ja voisin lopettaa koko paskan. Tajuan kyllä mikä sen aiheuttaa ja lähinnä itken yksin yöllä, koska en halua turhalla kuormittaa muita.

Minulla on täsmälleen samanlaista. Muutaman päivän ajan ennen kuukautisten alkamista tuntuu kuin päälle heitettäisiin paksu tukahduttava peitto, jonka alla ei saa happea eikä näy pilkahdustakaan valoa. En tunne rakkautta ketään kohtaan, en tunne iloa mistään enkä näe yhtäkään syytä elää. Valvon yöt ja tuijotan pimeyteen ja mielessä pyörii vain kaikki ps*ka, jonka olen elämässäni kokenut.

Kun kuukautiset alkavat, oikein tunnen, miten se peitto vedetään yltäni ja miten kevenen ja ryhti suoristuu ja ilo pulppuaa takaisin sisälleni. Minusta on merkillistä, että olen jaksanut kaikki nämä vuodet kuukaudesta toiseen elää läpi nuo mustat päivät.

PMS:sta kärsivät naiset ovat pahimmillaan uskomattoman hankalia tapauksia. Surullista, mitä kaikkea ympärillä olevat joutuvat kokemaan. 

Kiitos kaikille kommentoineille! Hyviä ja valaisevia kommentteja.

Elämä avovaimoni kanssa on nykyisellään todella hermoille käyvää liian monena päivänä kuukaudessa, mutta koetan elää toivossa, että hormonitoiminta ajan kuluessa osaltaan tasoittuu ja elämä siltä osin helpottuu. Pieni tyttäremme on niin tärkeä, että eroaminen tuntuu mahdottoman vaikealta ajatukselta. 

Uskomatonta, etten jopa sanoisi tragikoomista: olen kirjoittanut keskustelunavauksen (13.2.) täysin turhautuneena avovaimoni käytökseen. Tänään tasan kuukautta myöhemmin  (13.3.) sama raivopyörä pyörähti jälleen käyntiin mukavien viikkojen jälkeen. Aivan kuin olisi kalenteriin merkittynä.