lapsen ujoudesta

Lapseni on 8-vuotias ja olen huomannut, että ujous ja arkuus häiritsevät aika tavalla hänen mahdollisuuttaan nauttia elämästä.

Miten olette menetelleet ujojen lasten kanssa, jotta he ovat päässeet pahimman yli?



Esim. tyttäreni kertoi minulle hiljattain, että pienenä, kun kävimme Muumimaailmassa, hänestä muumihahmot olivat pelottavia. Muistan kyllä, että minua silloin hieman harmitti, kun tyttö ei suostunut tervehtimään muumihahmoja, mutta en arvannut, että tilanne oli jäänyt hänen mieleensä pelottavana.

Samoina vuosina kävimme Ikaalisissakin katsomassa Titi-nallen taloa, mutta tyttö kieltäytyi menemästä sisään.

Nykyisin ujous ja pelokkuus ilmenee niin, että melkein kaikkiin ehdotuksiin tulee vastaukseksi ei. Mihinkään kerhoihin ja harrastuksiin, olivatpa ne koulussa tai muualla, tyttö ei suostu lähtemään. Ensi kesäksi meille on tilattu matka etelään, ja kun tuli puhe aurinkolasien ostamisesta, tytär ilmoitti, että hän ei suostu käyttämään aurinkolaseja eikä aurinkorasvaa. Tilanne kärjistyi itkuun asti, kun sanoin, että ilman niitä et voi siellä ulos lähteä. Minua oikeastaan jännittää jo koko matka - kuinkahan lapsi selviytyy edes lentomatkasta.



Mutta onko teillä siis jotain kokemuksia siitä, miten lapsen voisi saada kiinnostumaan uusista asioista ja innostumaan elämän tutkimisesta?