Miten selvitä kaukosuhteessa vuosi? Kokemuksia!?
Töiden takia asutaan eri maissa, mies rapakon takana ja minä täällä Suomessa. Vasta ensi talvena asutaan taas yhdessä, nyt on ensimmäinen kerta koskaan, kun ollaan kaukosuhteessa ja itselläni ainakin ikävä on ihan kamala. Voi toki johtua myös ensimmäisistä viikoista vasta, mutta silti todella outoa olla nyt yksin. Mies tulee kesällä Suomeen n. kuukaudeksi niin sitten näemme vasta seuraavan kerran. Itse yritän saada järkättyä töistä vapaita niin että pääsisin syksyllä käymään siellä.
Ollaan oltu naimisissa 3 vuotta, joten on kyllä tosi outoa olla näin erillään. Lapsia ei ole vielä. Kokemuksia vastaavasta tilanteesta, miten jaksoitte? Itkettää vaan kun on niin ikävä., en edes tätä ennen ajatellut, että voisin tuntea tälläistä ikävää vaikka ennen ollaan oltu jotain kuukauden pätkiä erossa, jos jompi kumpi on reissaillut yksin eikä silloin koskaan tuntunut tältä. Toki silloin ehkä oli itsekin eri mielentilassa kun tiesi että kohta näkee taas.
Ajattelin että pyhitän tämän vuoden sitten töiden tekoon (onneksi on sellainen työ jossa ei ehdi paljoa muuta ajatella) ja aloitan jonkun uuden harrastuksen tms jotta aika ei käy yksinään pitkäksi. Vapaapäivinä menen kotikaupunkiini käymään perheen luo tai näen ystäviä, mutta toki heillä on omat elämänsä myös. Etenkin illat on vaikeita kun yksinäisyys iskee.
Kommentit (5)
Meillä meni lähes 2 vuotta, että mies sai olesk eluluvan Suomeen, joten tuo aika tuli oltua erossa muuten, paitsi kerran kävin talvilomalla viikon matkalla miehen kotimaassa jossa tavattiin sitten. Kyllä se siinä meni erossa olokin, paljon vaan videopuheluita pidettiin.
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika!
No hehheh
Tsemppiä. Suhtaudu vuoteen suhteen vahvistamisena. Sitten selviätte mistä tahansa ja omaansa arvostaa eri tavalla. Käymään vaan kun pääsee jne.
up