Pikkulapsiaika on elämän parasta aikaa!

Oon niin samaa mieltä! :) Mietittiin juurikin puolison kanssa, että ei meillä stressiä tai kiireentuntua juurikaan ole.

Harrastuksia lapsilla on, 6-vuotiaalla kaksi ja 4-vuotiaalla yksi viikottain. Kuulin pukkarissa nimittäin kun yksi äiti puhui, että lapsella 4 harrastusta ja jossakin treenit vielä useamman kerran viikossa. Saati jos on useamman lapsen vastaava harrastusrumba niin huhhuh.

Itse teen lisäksi 80% työaikaa. Tukiverkostoja lähellä ei juuri ole, mutta näin on pärjätty hyvin.

Harrastuksia ja omia menoja meillä molemmilla on ja pidetään kiinni että saadaankin sitä omaa aikaa tarvittaessa.

Kaupassa käydään usein töistä tullessa pikaisesti ettei mene siihenkään hirmuisesti aikaa. Itsetehtyä kotiruokaa syödään, lähes joka päivä tehdään nopea ruoka. Koti suht perussiisti, vaikka neliöitä on yli 200. Viime vuosi meni rempatessa koko talo lattiasta kattoon, edes silloin ei puskenut päälle stressi ja ahdistus, vaikka mies paiski hommia lähes 20h/vrk, töiden lisäksi siis remontoi ja minä huolehdin kodista ja lapsista.

Kyläillään tai meillä käy vieraita lähes viikottain ja käydään tapahtumissa ja reissataan.

Mies osallistuu perhearkeen kiitettävästi, se on iso asia sujuvassa arjessa. Toki meilläkin on kiirepäiviä ja kaaosta ja sotkua sekä kiukuttelevia lapsia ajoittain, mutta harvakseltaan kuitenkin.

Tykkään niin tästä arjesta kyllä. :)

Olen käsittänyt saman vasta nyt, kun lapsemme ovat teini-iässä. Niin vaikeaa on tämä nykyhetki, että en pysty katsomaan videoita, joissa he ovat pieninä - oli kiirettä ja väsymystä juu, mutta miten onnellinen ja luottavainen tulevaisuuden suhteen silloin olinkaan.

Samaa mieltä! Ja kun uskoi vielä joulupukkiin! Oi niitä aikoja! Esikoulu- ja kouluaika olivat jo sitten paljon tylsempää aikaa!

Meil on nyt noin 3-vuotias ja oon tuon vauvavaiheen ja hampaidenkasvun jälkeen ollut kokoajan sitä mieltä, että tää on ihan mielettömän kivaa ja helppoakin aikaa! Nautin tästä ku vielä voin. Tuollaiselle 2-3-vuotiaalle koko maailma on yks iso leikkikenttä ja kaikki on uutta. Ei tarvi keksiä mitään ihmeellisiä leikkejä, kaikesta on innoissaan, ei vänkää, ja kun uhmaa niin asian voi perustella ja ohjata, jolloin pieni on taas aivan haltioissaan! Arvostan miten joku voi olla niin liekeissä vaikka haarukalla lihapullien seivästämisestä! Kuperkeikan keksimisestä, hoksaamisesta miten legot sopii yhteen että niistä tulee torni (jonka voi potkasta valmistuttuaan kumoon), mielikuvitusleikeistä... Onnistumisen, oppimisen ja ilon tunteita joka päivä. Kohta saa sit vängätä ja kaikkeen tarvii rahaa, on "tylsääääähh" ja ruoka on muka pahaa. Ei kiirettä. <3

Minustakin oli kivaa kun olin pikkulapsi.

En voi samaistua kokemukseesi. Minulla on yksi teini. Hänen kanssaan on mukavaa nyt, mutta vauva- ja pikkulapsi-aika oli todella ärsyttävää. Jatkuvaa kitinää ja itkua ihan turhanpäiväisistä asioista.