Lue keskustelun säännöt.
Muita ketkä kateellisia perheellisille?
04.02.2019 |
Olen jo melkein 40v nainen, kellä elämässä kaikki periaatteessa hyvin, on ihan ok työ, kivoja kavereita ja harrastuksia, rahaa ihan tarpeeksi (toki aina enemmänkin voisi olla), oma kaunis pieni koti, mahdollisuus matkustella jne, mutta silti olen kateellinen... Perheellisille! Muun muassa ex miehelleni, kellä nykyään kaksi lasta toisen naisen kanssa. Yritän olla onnellinen siitä mitä minulla on, mutta silti mietin että asiat voisi olla toisin...
Kommentit (28)
Olen kyllä, mutta olenkin tahattomasti lapseton, jonka kaikki raskaudet päättyivät keskemenoon.
Ehkä kateuttakin enemmän tunnen vihaa, varsinkin niitä perheellisiä kohtaan, jotka mitätöivät ja syrjivät pienissä sivulauseissaan lapsettomia.Tämä viha ei kohdistu kaikkiin perheellisiin, vain niihin huonosti käyttäytyviin.
Aidot velat varmaankaan eivät tunne tällaisia tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä, mutta olenkin tahattomasti lapseton, jonka kaikki raskaudet päättyivät keskemenoon.
Ehkä kateuttakin enemmän tunnen vihaa, varsinkin niitä perheellisiä kohtaan, jotka mitätöivät ja syrjivät pienissä sivulauseissaan lapsettomia.Tämä viha ei kohdistu kaikkiin perheellisiin, vain niihin huonosti käyttäytyviin.
Aidot velat varmaankaan eivät tunne tällaisia tunteita.
Samastun ja tunnen samoja tunteita. Itse yritän vain hyväksyä tunteet. Vaikka tunnen kauheaa kateutta. Ja välillä tunnen olevani myös ilkeä sen kateuden vuoksi. Minullakin takana keskenmenoja ja sitten lopulta puoliso jolla oli jo kouluikäiset lapset ja vasektomia tehty. Olin itse niin väsynyt elämään että valitsin olla hänen kanssa. Päätöstäni en voi enää pyörtää , kateus jäi. Kateus miehen eksään myös , ihan kaikkeen. Välillä kateus painuu pois mutta juhlapäivinä kuten isänpäivä se kateus nousee sieltä. Ja vihaisuus jumalalle.. jos en olisi uskossa olisin kai vihainen muille ihmisille. Nyt kohdistan vihan jumalaan.
Mä kadehdin sua ap. Mulla on perhe, mutta ei mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä perheellisellä on sellaista että kadehdit? Siis kun yleensä näkee näitä juttuja niin päin, että ne perheelliset kadehtii sinkkuja, kun sinkkujen elämä vaikuttaa jotensakin vapaammalta ja rennommalta.
En näe syytä olla katelinen kenelekään oli perheelinen tai ei?Minulla on elämä halussa vaikka ei perhettä,ei sukua!Kateus osoitaa vain henkilön äärettömän huonoa itsetuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä, mutta olenkin tahattomasti lapseton, jonka kaikki raskaudet päättyivät keskemenoon.
Ehkä kateuttakin enemmän tunnen vihaa, varsinkin niitä perheellisiä kohtaan, jotka mitätöivät ja syrjivät pienissä sivulauseissaan lapsettomia.Tämä viha ei kohdistu kaikkiin perheellisiin, vain niihin huonosti käyttäytyviin.
Aidot velat varmaankaan eivät tunne tällaisia tunteita.
Samastun ja tunnen samoja tunteita. Itse yritän vain hyväksyä tunteet. Vaikka tunnen kauheaa kateutta. Ja välillä tunnen olevani myös ilkeä sen kateuden vuoksi. Minullakin takana keskenmenoja ja sitten lopulta puoliso jolla oli jo kouluikäiset lapset ja vasektomia tehty. Olin itse niin väsynyt elämään että valitsin olla hänen kanssa. Päätöstäni en voi enää pyörtää , kateus jäi. Kateus miehen eksään myös , ihan kaikkeen. Välillä kateus painuu pois mutta juhlapäivinä kuten isänpäivä se kateus nousee sieltä. Ja vihaisuus jumalalle.. jos en olisi uskossa olisin kai vihainen muille ihmisille. Nyt kohdistan vihan jumalaan.
Mä olen vihainen sekä Jumalalle että osalle ihmisiä. Jumalalle siitä, että hän salli asioiden mennä näin. Antoi mun kokea raskaudet ja odotuksen, mutta sitten kerta toisensa jälkeen otti ne pois.
Ihmisille ymmärtämättömyydestä ja ilkeydestä. "Vaikea varmasti ymmärtää, kun itsellä ei ole lapsia". "Lapsetonhan voi olla aina itsekäs". "Minä haluan pitää lomani syysloman aikaan, koska lapset." Ja mitä kaikkea tätä p a skaa onkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sillä perheellisellä on sellaista että kadehdit? Siis kun yleensä näkee näitä juttuja niin päin, että ne perheelliset kadehtii sinkkuja, kun sinkkujen elämä vaikuttaa jotensakin vapaammalta ja rennommalta.
En näe syytä olla katelinen kenelekään oli perheelinen tai ei?Minulla on elämä halussa vaikka ei perhettä,ei sukua!Kateus osoitaa vain henkilön äärettömän huonoa itsetuntoa.
Olen pohtinut juuri tätä asiaa, että onko kateus vain ”minussa”, onko se minustalähtöisin. Jos minulla olisi lapsia kadehtisinko silti?
Olen onnellinen puolestasi että olet kateudesta vapaa! Minäkin olen ollut joskus mutta kateus on nyt herännyt. Inhimillinen tunne sekin. Ja vaikea . Kateudesta ei voi oikein puhua kauniisti. Sitä pidetään aika alhaisena tunteena. Ja se että puhuu kateudesta ääneen, siitä voidaan olla montaa mieltä. En vaan halua pitää sitä sisälläni. Onko se kateudesta kumpuavaa pahansuopaisuutta, kun haluan tehdä kateuteni näkyväksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä, mutta olenkin tahattomasti lapseton, jonka kaikki raskaudet päättyivät keskemenoon.
Ehkä kateuttakin enemmän tunnen vihaa, varsinkin niitä perheellisiä kohtaan, jotka mitätöivät ja syrjivät pienissä sivulauseissaan lapsettomia.Tämä viha ei kohdistu kaikkiin perheellisiin, vain niihin huonosti käyttäytyviin.
Aidot velat varmaankaan eivät tunne tällaisia tunteita.
Samastun ja tunnen samoja tunteita. Itse yritän vain hyväksyä tunteet. Vaikka tunnen kauheaa kateutta. Ja välillä tunnen olevani myös ilkeä sen kateuden vuoksi. Minullakin takana keskenmenoja ja sitten lopulta puoliso jolla oli jo kouluikäiset lapset ja vasektomia tehty. Olin itse niin väsynyt elämään että valitsin olla hänen kanssa. Päätöstäni en voi enää pyörtää , kateus jäi. Kateus miehen eksään myös , ihan kaikkeen. Välillä kateus painuu pois mutta juhlapäivinä kuten isänpäivä se kateus nousee sieltä. Ja vihaisuus jumalalle.. jos en olisi uskossa olisin kai vihainen muille ihmisille. Nyt kohdistan vihan jumalaan.
Mä olen vihainen sekä Jumalalle että osalle ihmisiä. Jumalalle siitä, että hän salli asioiden mennä näin. Antoi mun kokea raskaudet ja odotuksen, mutta sitten kerta toisensa jälkeen otti ne pois.
Ihmisille ymmärtämättömyydestä ja ilkeydestä. "Vaikea varmasti ymmärtää, kun itsellä ei ole lapsia". "Lapsetonhan voi olla aina itsekäs". "Minä haluan pitää lomani syysloman aikaan, koska lapset." Ja mitä kaikkea tätä p a skaa onkaan.
Joo kyllä,samastun myös noihin esimerkkeihisi. Olen kokenut samaa vihaa. Jostain syystä en nyt aktiivisesti koe mutta hyvin tuttuja ajatuksia. Saa ja pitää olla vihainen kun siltä tuntuu. Älä anna kenenkään viedä sitä vihaasi pois. Se v tutti mua jossain vaiheessa kun se lapsettomuuden aiheuttama suru ja viha haluttiin kieltää ja häivyttää pois. Just kaikella ”onhan sulla kummilapset”, ”no mutta sä saat matkustella” jne ääliömäisyyksillä. Lisääntyminen on geeneihimme koodattu perustarve ja jos se tarve ei täyty vaikka niin haluaa, niin se on raju kokemus. Elämää ja ihmistä muuttava. Ja muut ihmiset ei salli sitä muutosta välttämättä. Minusta tuli lapsettomuuden myötä suorapuheinen, terveesti itsekäs , miellyttämisen lopettanut ihminen. Luulen että vähemmän ihmisiä pitää minusta sen myötä mutta ne jotka pitää pitääkin sitten ihan tosi paljon. Ja muut saa suksia suolle. Lapsettomuuden myötä myös uskalsin tulla uskoni kanssa kaapista !
Oma perhe paras perhe. Ei lapsia, ihana mies jo 17 vuotta ja koiria. Rakkautta, touhua, rauhaa, lepoa, puuhaa, hyvää unta. Elämä on nautinto kun se on tasapainossa. Perheitä on monenlaisia.