Iltalehdessä hoitovapaalla oleva Sanna valittaa köyhyyttä
Kommentit (16)
Olisi edes Ilta Sanomissa hoitovapaalla. Iltalehti on ihan huono lehti.
Kolme lasta on valtava taloudellinen ponnistus. Me tyydyimme kahteen vaikka on velaton asunto ja hyvät tulot.
Ja tuo että ”lapset tuo iloa elämään”. Niin itsekästä.
Pitää katsoa myös niiden lasten kannalta!
Ei se kokoaikaa ole ollut hoitovapaalla jos on kolme lasta tehnyt, vaikkei olisi siinä väleissä käväissytkään töissä.
Meilläpäin monet on päättänyt jäädä hoitovapaalle pidemmäksi aikaa kun päiväkotipaikkoja ei ole kohtuullisen matkan päässä eikä sisaruksen pääse välttämättä edes samalle suunnalle päiväkoteihin.
Sanna voisi tuntea ylpeyttä. Hän on keskellä maailmanhistorian tapahtumia.
Keskiluokka länsimaista kuihtuu ja valuu köyhyyteen samalla kuin Aasiaan syntyy uusi satojen miljoonien ihmisten keskiluokka. Sanna voisi mennä etsimään sisäkön paikkaa Kiinasta päin.
Jutussa ei kerrota paljonko toinen tienaa. Tai mihin rahat oikeasti menee.
Minunkin elämääni toisi iloa Ferrari. Voisin ottaa lainan ja ostaa Ferrarin, mutta joutuisin taloudelliseen ahdinkoon. Siksi EN osta Ferraria.
Kyllä ihmiset osaa olla itsekkäitä päskiaisia. Oman ilon takia pullautellaan pieniä ihmisiä maailmaan vaikka tiedetään, ettei kyetä tarjoamaan turvallista ja vakaata lapsuutta.
Nämä köyhyyttä valittavat TERVEET ihmiset pitäisi mielestäni jättää vähäksi aikaa oman onnensa nojaan kadulle ilman sosiaaliturvaa. Vaihtoehtoisesti heille pitäisi tuottaa joku paha vamma, jonka takia eivät kykenisi nauttimaan yhteiskunnan kustantamasta vapaamatkustajaelämästä.
Ehkä näillä jutuilla halutaan ilmaista sitä, että nämä "köyhät" ovat jotenkin hölmöjä eivät oikeasti rahallisen avun tarpeessa.
Klassinen pihimies-tapaus.
Olin töissä palkanlaskennassa ennen kun jäin äitiyslomalle. Hiekkiksellä eräs äiti valitti kun kodinhoidon tuki ei riitä elämiseen tai lapsien vaatteisiin. Yritti ostaa 10€ lapsen pieneksi menneet vaatteet. Aina oli pulaa rahasta ja lapsille ei ollut muuta ruokaakin peruna. Mies sai palkkaa 4500€, ajaa lisarilla ja asuivat rivarissa.
Vierailija kirjoitti:
Klassinen pihimies-tapaus.
Olin töissä palkanlaskennassa ennen kun jäin äitiyslomalle. Hiekkiksellä eräs äiti valitti kun kodinhoidon tuki ei riitä elämiseen tai lapsien vaatteisiin. Yritti ostaa 10€ lapsen pieneksi menneet vaatteet. Aina oli pulaa rahasta ja lapsille ei ollut muuta ruokaakin peruna. Mies sai palkkaa 4500€, ajaa lisarilla ja asuivat rivarissa.
Miten se leasingauto liittyy asiaan? Ei se ole ilmainen auto.
Aika ikävät asenteet teillä. Syntyvyys on Suomessa vähentynyt 8 vuodessa 1,9 -> 1,5, mikä tarkoittaa koko yhteiskunnan kannalta todella vaikeita aikoja pitemmällä aikavälillä. Helppo täällä on kaikkien itsekeskeisten miljönäärien saarnata kuinka Suomeen ei lapsia kaivata ja hyvä kun kuolee sukupuuttoon koko kansa. Nämä vaan unohtavat, että se kuolemisvaihe on tuskallinen ja sitä edeltää jo pitkä kurjuuden vaihe.
Jos joku nyt sitten tekee lapsia, niin minun puolestani oikein hyvä. Itse en jaksanut tehdä kuin kaksi, mutta monen suomalaisen ikävästä ja typerästä kyynisyydestä huolimatta haluaisin silti, että tämä kulttuuri ja kansa ei häviäisi eikä meidän kansakuntana tarvitsisi vaipua kurjuuteen ennen omaa kuolemaani, joka tod.näk. tapahtuu muutaman vuosikymmenen sisällä. Hyvä olisi muidenkin miettiä mitä oikeasti siitä seuraa, jos vain kaikkein rikkaimmat voivat lisääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassinen pihimies-tapaus.
Olin töissä palkanlaskennassa ennen kun jäin äitiyslomalle. Hiekkiksellä eräs äiti valitti kun kodinhoidon tuki ei riitä elämiseen tai lapsien vaatteisiin. Yritti ostaa 10€ lapsen pieneksi menneet vaatteet. Aina oli pulaa rahasta ja lapsille ei ollut muuta ruokaakin peruna. Mies sai palkkaa 4500€, ajaa lisarilla ja asuivat rivarissa.Miten se leasingauto liittyy asiaan? Ei se ole ilmainen auto.
Leasingautoja löytyy halvempiakin mutta pitää ajaa Audilla. Vastaavan halvimman mallin ja Audin välinen ero on satasia kuussa.
Näin yritetään vaikuttaa mielipiteisiin ennen vaaleja. Saadaan ihmiset tappelemaan keskenään ja haukkumaan köyhiä.
Noissa ei koskaan kerrota mihin kaikkeen sitä rahaa käytetään.Vaikea päätellä onko se oikeasti ahdingossa.
Vierailija kirjoitti:
Klassinen pihimies-tapaus.
Olin töissä palkanlaskennassa ennen kun jäin äitiyslomalle. Hiekkiksellä eräs äiti valitti kun kodinhoidon tuki ei riitä elämiseen tai lapsien vaatteisiin. Yritti ostaa 10€ lapsen pieneksi menneet vaatteet. Aina oli pulaa rahasta ja lapsille ei ollut muuta ruokaakin peruna. Mies sai palkkaa 4500€, ajaa lisarilla ja asuivat rivarissa.
Miksi naisella ei ole koskaan velvollisuutta huolehtia lapsistaan taloudellisesti?
... ja niitä on tietysti pakko hoitaa kotona jne.
Ei jatkoon.
Miksi IL julkaisee näitä?
🇺🇦🇮🇱