Lue keskustelun säännöt.
Täydelliset ihmiset ympärilläsi?
22.01.2019 |
Ottaako päähän? Saatko heistä voimaa? Lamaannutko? Vai eikö hetkauta elämääsi?
Mulla on maailman täydellisin ihminen työparina. Töissä se osaa ja tietää kaiken, on super hyvä asiakaspalvelija ja ahkera.
Se käy joka päivä urheilemassa. Huolehtii itsestään ja näyttää hyvälle.
Lapset menestyy ja on lahjakkaita. Sillä on upea koti ja tuliterä auto. Varaaaa shoppailla paljon.
Itse olen keskinkertainen, kaikessa. Liikun kohtalaisesti. Osaan työni mutten suhtaudu siihen intohimoisesti. Sama palkka mikä meillä on ei minulla meinaa riittää normaalielämään. Saati sitten luksukseen.
Tulee toisinaan surkea ja riittämätön olo.
Kommentit (8)
Täydellisiä ihmisiä ei maailmassa olekaan. Minusta kannattaa pyrkiä eroon tuollaisesta sanojen käytöstä, vaikkei sitä tarkoittaisikaan kirjaimellisesti. Kaikissa on hyviä ominaisuuksia, mutta myös huonoja piirteitä, epäonnistumista ja rikkinäisyyttä. Kaikkea ei näe ulospäin, ei hyviä eikä huonoja puolia. Itsensä vertaileminen toiseen ei kannata.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei ihmisten "täydellisyys" hetkauta. Olen iloinen, jos heillä on onni. Mutta tiedän myös paremmin mitä elämä on myös kulissien takana joillain. Harva haluaa näyttää ulospäin kaikkea.
Älä ole kade, se syö sinut sisältä. Iloitse omista onnen hetkistä.
En tunne ketään jota pitäisin täydellisenä.
Ei. En vertaile. Pääasia että on mielenrauha.
En ole mitään mieltä. En mieti tuollaisia :) Elän omaa elämääni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku asia voi mennä joskus täydellisesti, ei koko elämä ehkä
kuitenkaan.
Usein se on pitkän rakentamisen tie. Itse sairastuin ihan älyttömän vakavasti jo nuorena ja toipumiseen meni pitkä aika. Sain ihan rauhassa aloitella taas normaalia elämää ja tajusinkin, että olin ihan kadonnut itseltäni monen vuoden ajaksi. Miksen harrasta mitään, mitä harrastin 5 vuotta sitten? Miksen lue enää kirjoja? Olin tosi ahkera töissä, mutten kotona jaksanutkaan mitään. Nytkun työt oli vuoden poissa, aloin rakennella itseäni uudelleen.
Kun mulla oli rauhassa aikaa sain yksi kerrallaan paranneltua tiettyjä osioita elämässä. Ruuanlaitto, liikkuminen, aika ystäville. Aina kun sain yhden osa-alueen "kuntoon" annoin sen kehittyä oikeesti sille tasolle että se ei vie enää energiaa ja tunnu vaivalloiselle. Kaikki tuntuu nimittäin, ensimmäiset 3kk. Sitten se lakkaa ja siitä tulee elämäntapa.
Aina en pysty kaikkeen, mutta kun löysin itseni, löytyi intohimo ja kunnianhimo tehdä asioita ja motivaatio. Motivaatiohan ei tule väkisin yrittämällä vaan löytämällä se mistä innostuu. Ja se vaatii aikaa ja yrityksiä ja etsintää. Ei jokailta huvitakkaan lähteä harrastamaan sellaista, mistä ei oikeasti innostu.
Yritän myös päivittäin ajatella että rakastan kissaani - miten osottaisin rakkauteni tänään. Rakastan miestäni, osoitanpa sen jollain asialla. Näin saa sitä intohimoa arkisiin asioihin esim teenpä hyvän iltapalan rakkaalle, varaan yhdessä ajan uintiin miehen kanssa.. jne.
Koen eläväni aika hyvää elämää just nyt. Niin kuin itsekkin sanoit, motivaatio ja intohimo on tärkeitä koska ne välittyy väkisinkin! :) Ne ei löydy väsyneenä eikä uupuneena, eikä kaikkia elämän osa-alueita pysty kohentamaan kerralla. Yksi pala rakennellen.. sitä omannäköistä arkea. Sieltä se energia ja hyvä mieli alkaa välittyä muillekkin.
Tekopyhät ihmiset enemmänkin ärsyttävät, jotka siis esittävät täydellistä ulkopuolisille. Vaikka pahoja juttuja tapahtuu heille/kaikille.
Niin, suoranaisesti valehtelevat.
Esim:
"Olen vegaani." (Tai sitten, melkein vegaani) Hokee tätä : D joka välissä.
Syö: kanamunia, juustoa, katkoja, simpukoita.... You name it. Ortorektikko lisäksi, + puuttuu toisten syömisiin.
Tiedon puute ei siis vikana tuossa tap. = tietää kyllä mikä on vegaani.
Ravintoloissa kova show, tilaa luomuviiniä 😁.
Nolo tapaus.