Miten saada äiti heräämään marttyyrin päiväunilta?

Tilanne siis on seuraava: Vanhempiemme erottua äitimme rupesi rilluttelemaan ja ottamaan menetettyä nuoruuttaan takaisin. Onko sitten jokin keski-iän kriisi tai muu vastaava. Ero siis tuli äidin aloitteesta ja meille lapsille se tuli aivan puskista, koska parisuhde ja yhteiselämä näyttivät erittäin hyvin toimivilta. Isä tosin sanoi, että osasi arvata eron tulevan, koska tuntee äidin tarpeeksi hyvin ja näin tiesi hänen laumakäyttäytymisensä. Ero oli hänen mielestään odotettavissa, koska äidin kaikki ystävättäret olivat eronneet ja hehkuttivat sinkkuelämää täysillä.

Lopputuloksena erosta äiti löysi ensimmäisen miekkosensa todella nopeasti, eli kuukauden sisään erosta. Tämä suhde oli niin ihanaa ja niin romanttista konsanaan ainakin sen alkuhuuman ja sitten se loppui. Äiti kovasti yritti myös mustamaalata isää meille lapsille, mitä emme arvostaneet lainkaan ja suhteet äitiin viilenivät ja tästä äiti sitten ajatteli, että olemme isän puolella kaikessa. Nuorin sisaruksistamme on vielä sen ikäinen, että tarvitsee huoltajaa ja hän oli tuon eron jälkeen kunnon kiistakapulana. Isän luona hän on onnellinen, kun taas äidin luona hän on aina uuden miehen hoidettavana. Tästä enemmä myöhemmässä tekstissä.

Ei mennyt puoltakaan vuotta, kun äidillä oli jo toinen mies. Mikäs siinä, ei hetkauttanut meitä, mutta kun häntä olisi meidän lastenkin pitänyt heti olla palvomassa isäpuolena äidin mielestä. Ei onnistunut aikuisilta lapsilta ja taas olimme isän puolella äidin mielestä ja äiti voivotteli kuinka hänestä ei pidetä. No ero tuli näillekin. Seuraavaksi äidillä oli joku pienen hetken säätö, josta kuulimme pikkusisarukseltamme myöhemmin. Sen jälkeen hän löysi kolmannen elämänsä rakkauden, josta minulla jo nousi niskavillat pystyyn ensimmäisellä näkemällä. On korkeasti koulutettu, mistä äiti jaksaa kyllä mainita, mutta ilmeisesti työtön ja varaton, koska elää äidin pienillä tuloilla. Tästä miehestä ei kukaan pidä (ihan syystä) ja äiti jaksaa tästäkin joka ikinen kerta uhriutua. Mies on siis ylimielinen, määräilevä ja ns. perheen pää.

Muuten meitä lapsia ei kiinnosta äidin mies sekoilut ja nuoruuden kaipuu, mutta kun meillä on se pieni alakouluikäinen pikkusisarus, joka vielä asuu vanhempien luona vuorotellen, niin meitä huolestuttaa ja tästä olemmekin monesti äidillemme sanoneet. Viimeksi eilen sanoimme ja hän uhriutui oikein olan takaa todeten, ettei hänen äitiyttään arvosteta ja näemmä on meidän mielestämme äiti vain yhdelle lapselle (nuorimmaiselle), vaikka pidämme häntä ja arvostamme häntä äitinämme paljon, mutta emme vain hyväksy sitä, mitä pikkusisaremme joutuu sietämään. Pikkusisaruksemme on onneksi lähes yksinomaa isämme luona ja käy vain jokatoinen viikonloppu äidillä. Matka on pitkä ja nuorimmainen on itkenyt sitä, että kun äidin luokse menee niin pitkän matkan ja ei saa viettää äidin kanssa aikaa, vaan pitää olla kokoajan niiden miesten kanssa tai parhaimmillaan koko viikonlopun jossain hoidossa. Olemme huolissamme myös siitä, että nuorimmainen menettää suhteensa äitiin, eikä äiti edes suostu näkemään toiminnassaan mitään ongelmaa. Kuulemma lapsi on onnellinen kun äiti on onnellinen. Eipä näytä siltä.