Huokaus, 13v ja raivarit siitä että pitäisi olla just se tavara mikä "kaikilla muillakin"
Jäin jokin aika sitten työttömäksi eikä minulla ole varaa ostaa joka asiasta sitä viimeisintä villitystä vaan siksi, että kavereillakin on. Kaikki tavaransa ovat ehjiä ja toimivia mutta kiukuttelee silti. Esimerkiksi tänään lähti kouluun tavarat kangaskassissa kun reppunsa on "nolo" Sen oli survonut huoneensa roskikseen.
Pyöräänsä ei ole käyttänyt muutamaan kuukauteen kun sekin on vääränlainen. Kävelee mielummin 4,5km kouluun ja takaisin.
Onko muilla tällaista ja miten olette ratkaisseet tilanteen?
Kommentit (15)
Anna raahata tavaroita kangaskassissa. Sitä näyttää muutkin tekevän. Saattaisin itse vituilu mielessä ostaa teineille sellaisen s marketin hedelmä kuvioiden kestokassin. Antaisin sen teineille ja sanoisin ajatelleeni juuri häntä kun ostin sen ja on niin ihanan pirteä kuosi.
Pyörästäkin saa kiukutella kyllä se varmaan keväämmällä kelpaa taas. Ja jos ei kelpaa kävelkööt edelleen
Sanoisin, että samapa tuo kunhan käy koulunsa ja hankkii sellaisen ammatin ettei tarvitse rahanpuutteessa elää.
Annat kiukutella ja tehdä asiat omalla hankalalla tavallaan. Kyllä tuon ikäisen pystyy jo käsittää, ettei rahaa vaan tule jostain kaikkia mielitekoja varten.
En piittaisi pätkääkään. Itsepähän kassinsa ja kulkuneuvonsa päättää. Jos ei ole varaa niin ei ole varaa, ja se on lasten tajuttava myös. Siinä ei kiukuttelut auta.
Antaisin tytölle jotain "töitä" mitä voi kotona tehdä ja siitä sitten annettaisiin pientä palkkaa. Neuvoisin tyttöä säästämään niin, että voi jonkin ajan jälkeen ostaa itselleensä haluamansa tuotteen. Tällä tavalla oppii pikkuhiljaa aikuisuuteen.
Eikö teillä ole koulukyytiä tarjolla? 4,5 km on aika matka joka päivä edestakaisin näillä ilmoilla.
Kangaskassit on suosiossa ainakin pääkaupunkiseudulla koululaisten keskuudessa.
Ymmärtäisin, että lasta kiusataan koulussa ja se sattuu.
Oikeastiko kuvittelet, että lapsi haluaa jotain, mitä on kaikilla? Ehei, hän haluaa muiden hyväksyntää ja jos sinä nyt luulet sen olevan kiukutelua, niin oma on ongelmasi. Muista tehdä edes rikosilmoitus, kun lapsi on hakattu.
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä ole koulukyytiä tarjolla? 4,5 km on aika matka joka päivä edestakaisin näillä ilmoilla.
Kangaskassit on suosiossa ainakin pääkaupunkiseudulla koululaisten keskuudessa.
Missä yläkoululainen muka saa alle 5 km matkalle koulukuljetuksen (ellei matka ole oikeasti erityisen vaarallinen)?
Lapset on lapsia, kasvaa tuosta kyllä ohi. Turha sekoittaa asiaan mitään kiusaamista, kiusaaminen ei poistu tavaroita ostelemalla, jos kiusaamista on.
Kannattais opettaa olla hiihtämästä massan mukana. Sano että pukeutuu ja käyttää just sellaisia vaatteita ja tavaroita kun itse tykkää. 13-vuotias on pikkulapsi eikä ymmärrä vielä elämästä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Lapset on lapsia, kasvaa tuosta kyllä ohi. Turha sekoittaa asiaan mitään kiusaamista, kiusaaminen ei poistu tavaroita ostelemalla, jos kiusaamista on.
on voinut vetää myös perstaskusta ton kiusaamiskortin. ton ikäiset tekee ja sanoo mitä mieleen tulee
Kandee opettaa sille lapselles että aina ei maailmassa saa sitä mitä haluaa, niin ei tule sitten yllätyksenä kolmekyppisenä, kun se vasta eräille alkaa kolisemaan.
Jos se lapsen roskikseen tunkema reppu oli paskainen kånken, niin älä ainakaan ota sitä pois sieltä vaan tunge syvemmälle.
Meillä ei ole ollut, koska en missään vaiheessa ole ostanut lapsille jokaista villitystä, mitä jollain kaverillakin on. Eivät siis koskaan oppineet, että heillä pitäisi olla aina kaikkea samaa kuin muillakin. Mutta anna lapsen kulkea kävellen koulumatkat, saapahan raitista ilmaa ja kunto pysyy hyvänä. Eikä kangaskassissakaan ole mitään vikaa.
Minä nauraisin teinille joka kävelee tavarat kangaskassissa eikä tajua että tekee asiat vain itselleen vaikeaksi :D