Kun ihmiset sanovat "..on muitakin polkuja uralle kun yliopisto tai korkeakouluun". Siis häh?

Taitaa olla kyse vanhemmista ihmisistä

Ootko tosiaan noin avuton? Voit alkaa vaikka pesemään ikkunoita tai suunnittelemaan vaatteita. Ei ole mitään takeita, että se korkeakoulu tois sulle yhtään enempää tai parempia töitä kuin nytkään on. Sulla on sama ongelma kuin muillakin suomalaisilla eli jonkun pitää hakea sut valmiiseen pöytään.

Olen kanssa miettinyt näitä samoja hokemia. Näitä viljelevät ilmeisesti ihmiset, jotka ovat ottaneet ensimmäisen työn, jonka ovat saaneet, ja jämähtäneet siihen. Heidän käsityksensä "urasta" on se, että teet töitä. Eli mäkkärin kassa on uraihminen siinä missä korkeimman oikeuden tuomarikin.

Siis jos stefan setä tai hjördis täti omistavat ison firman niin sinnehän pääsee duuniin ja vieläpä kohtalaisen hyvään asemaan jos/kun on tarve, eikä koulutuksella ole välttämättä niin väliä.

Opettele sivuuttaman nämä ihmettelijöiden kommentit. Miksi tuhlata energiaansa negatiivisten höpöttelijöiden kommentteihin?

Jep, kiitos ymmärryksestä.

Olen ap, olen ollut todella, todella pitkään hyvin turhautunut ja tunnen vihaa. Romahdin itkemään kun olen aktiivisesti ollut yhteydessä työnantajiin ja ihmisiin, jonkinverran "verkostoa" löytyy ja sanovat että olisin täydellinen ihminen tiettyihin töihin mutta kun byrokratia, sitä ja tätä.

Minulla on kaveri joka on ihana, oikeudenmukainen ihminen joka loistavasti pärjää lasten kanssa, hänellä on oikea hoivavietti ja rakastaa lapsia. Hänet tarvittaisi kipeästi päiväkotiin mutta mielummin pidetään kotona istumaan työttömänä koska taustalla on byrokraattisia ongelmia.

Meillä on kaikki vinksinvonksin! pitää ottaa töihin sopivat ihmiset ja jos heiltä puuttuu jotain niin sitten koulutetaan!

Ihmiset? Paljonko järjestötoimintaa, edupoleja ja muita turhia laitoksia meillä on??? eikä ketään silti saada töihin.

No ei se korkeakoulutus ole ainut polku jolla pääsee "kunnolla töihin". Riippuu tietty paljon siitä mitä tarkoitat tuolla. Kyllä ihan useammassakin duunariammatissa pääsee sinne 50k€+ bruttotuloihin vuositasolla, jos sen lisäksi työ on palkitsevaa ja mielekästä niin kyllä itse ainakin pitäisin ihan kunnon töinä.

Toinen asia on tietty se että tuo tekstiilialan tutkinto sinulle melkoisen turha jos sen varaan aikoo elämäänsä rakentaa. Kannusta kyllä opiskelemaan, mutta en karsastaisi ammatillista koulutustakaan jos mielenkiintoa ja työllistävä ala löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt näitä samoja hokemia. Näitä viljelevät ilmeisesti ihmiset, jotka ovat ottaneet ensimmäisen työn, jonka ovat saaneet, ja jämähtäneet siihen. Heidän käsityksensä "urasta" on se, että teet töitä. Eli mäkkärin kassa on uraihminen siinä missä korkeimman oikeuden tuomarikin.

Tai sitten edenneet saman työnantajan palveluksessa. Joskus vuonna kuokka ja kirves oli ihan tavallista, että aloitettiin kaikista yksinkertaisemmasta duunista ja vähitellen saatiin enemmän vastuuta ja velvollisuuksia. Jossain vaiheessa päästiin jonkin sortin esimieheksi aiemmille työkavereille ja siitä vielä mahdollisesti vähän isommaksi pomoksi, joskaan ei firman toimitusjohtajaksi. Vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta arvostettiin enemmän kuin koulutusta. Maailma on kuitenkin muuttunut eikä tällainen "tsupparista johtajaksi" -ura ole mahdollinen.

Mulla oli juuri tämä ongelma perheeni kanssa. Huomasin haaveilevani tutkijan urasta nuorena, mutta eihän siihen ollut mahdollisuuksia opistoasteen tutkinnolla. Suunnittelin siis ylipistoon hakeutumista (ja sinne pääsinkin pari vuotta myöhemmin.) Sain vastaanottaa ihan hirveää kritiikkiä siitä, kuinka ei ole mitään järkeä mennä taas kouluun ja kyllä niihin haavetöihin pääsee, kun vaan tarpeeksi haluaa ja ponnistelee työnhaussa. Mukaan tietysti jotain täysin irrelevantteja esimerkkejä jonkun tutuntutun menestyksestä alalla, jossa ei ole muodollisia koulutusvaatimuksia sekä maininta siitä kuinka "kaikki pankinjohtajat on aloittaneet juoksupoikina ja edenneet pankissa johtajiksi asti omalla työllään".

Tällaiset puheet perustuivat ainakin omassa perheessäni kokemuksiin 70- ja 80- lukujen täystyöllisyyden ja luokkaliikkuvuuden ajasta, jolloin minne vaan pääsi töihin sisään kävelemällä ja työssä eteneminen oli oikeasti vaihtoehto (vaikkei kyllä akateemisella alalla tietenkään.) Heiltä vaan on jäänyt huomaamatta, että asiat ovat aika radikaalisti muuttuneet tuossa 90-luvun alun jälkeen, kun ovat tuurilla pystyneet itse pitämään ikivanhat duuninsa, jotka aikoinaan saivat ilman minkäänlaista koulutusta.

Miksi et hae opiskelemaan sitten?

On ammatteja joihin tarvitaan muodollinen pätevyys, kuten juristi tai lääkäri, mutta kaikkeen ei tarvi. Huipukoodarit, markkinointihenkilöt, esiintyjät, puhujat, vaikuttajat ja konsultit yms voivat päästä korkeaan asemaan harrastuneisuuden kautta.

Olen 30v ja aloitan uutta uraa alalla jota yritän myös päästä opiskelemaan korkeakouluun, mutta se ei tule olemaan yrittämisen este jos en pääse sinne heti tai vaikkapa koskaan. Aito kiinnostuneisuus ja intohimo vie pidemmälle kuin tutkimtopaperit.

Tietysti on ammatteja, joihin pääsee vain tietynlaisella koulutuksella eli jos haluaa olla lääkäri, pitää käydä juuri lääkärin opinnot, ei "jotain yliopistossa". Jos haaveenasi on tällainen ammatti, niin sitten haet niihin opintoihin. Voi olla pitkä tie, mutta kannattaa, jos olet motivoitunut. Ja luultavasti voit rahoittaa opintojasi osa-aikatyöllä.

Mutta se, mikä minusta on etenkin vanhempien ihmisten ajatteluvirhe on se, että kun pääsee yliopistoon opiskelemaan mitä vaan, niin kyllä se siitä suttaantuu ja aina saa töitä. Todennäköisemmin saat töitä amispohjalta, riippuen toki vähän mitä opiskelet. Missään nimessä ei kannata töiden perässä  hakeutua yliopistoon ajatuksella, että mitä "korkeammin" opiskelee, sitä "korkeamman" työn saa. Jos olet kiinnostunut juuri tietystä alasta ja tiedät, miten voit siellä työllistyä, niin siitä vaan, mutta epämääräisillä haaveilla ei pitkälle pötkitä. 

Jos et tiedä, mitä haluat, mutta haluat "jotain muuta, jotain kiinnostavampaa, jotain haastavampaa", niin voisitko ajatella yhdistäväsi sen vaatealaan, kuten joku jo ehdottikin? Sitä ideaa ei ehkä heti keksi, mutta voin luvata, että jos valmistut tyyliin sosiologiasta ilman suhteita jne., saat sitä ideaa etsiä sittenkin kissojen ja koirien kanssa.

Minulla on akateeminen koulutus, joka ei itsessään oikeuta mihinkään ammattiin/työnkuvaan ja olen sisimmässäni tosi tyytyväinen siitä, että lapseni on hakeutumassa amikseen alalle, jolta saanee kohtalaisesti töitäkin.

Suorin tie on harvoin se kaikkein mielenkiintosin ja antoisin. On päämääriä ja paikkoja, joihin täytyy osata ja "löytää" ne oikeat polut ja reitit muuten jää, niinkuin sanotaan matkalle, eikä voi päästä päämääräänsä (esimerkiksi nyt vaikka sitten lääkäriksi tai käräjätuomariksi).

Mutta on myös päämääriä, joihin voi edetä useita eri reittejä pitkin. Esimerkiksi nyt vaikka siivojan työ. Itse tiedän ihmisen, joka toimii tällä hetkellä siivoajana, mutta yhtä hyvin hän voisi väitelleenä e. muodollsielta koulutukseltaan tohtorina toimia, jossain hyvinkin erilaisessa työtehtävässä.

Toisaalta itse toimin siivojana "jo" lukioaikana ensimmäsen kerran. Kun hain sittemmmin taas siivoajan paikkaa, niin tarjosivat minulle oppisopimuskoulutusta, jonka kautta voisin hankkia muodollsien pätevyyden siivoajaksi.

 Yliopisto opiskelijana en ollut siihen valmis. En saanut sitä paikkaa. Nyt mietin, että pitäiskö yrittää hakea heiltä taas paikkaa, kun näkyy olevan paikkoja auki. Mutta vaikka olen eläessäni toiminut yhteensä useamman vuoden siivoajan, niin en silti osaisi pitää itseäni ammattilaisena. Edelleen on useita paikkoja, joihin en ole pätevä ja riittävän osaava toimoimaan siivoajana. Ja joiden paikkojen siivoamisen jätän mieluusti mm. sekä oman turvallisuuteni että muiden turvallisuuden johdosta jollekulle, joka osaa ja tietää miten niiden siivoaminen (tähän saattaa olla, jokin kuvaavampikin termi) tapahtuu.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt näitä samoja hokemia. Näitä viljelevät ilmeisesti ihmiset, jotka ovat ottaneet ensimmäisen työn, jonka ovat saaneet, ja jämähtäneet siihen. Heidän käsityksensä "urasta" on se, että teet töitä. Eli mäkkärin kassa on uraihminen siinä missä korkeimman oikeuden tuomarikin.

Tai sitten edenneet saman työnantajan palveluksessa. Joskus vuonna kuokka ja kirves oli ihan tavallista, että aloitettiin kaikista yksinkertaisemmasta duunista ja vähitellen saatiin enemmän vastuuta ja velvollisuuksia. Jossain vaiheessa päästiin jonkin sortin esimieheksi aiemmille työkavereille ja siitä vielä mahdollisesti vähän isommaksi pomoksi, joskaan ei firman toimitusjohtajaksi. Vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta arvostettiin enemmän kuin koulutusta. Maailma on kuitenkin muuttunut eikä tällainen "tsupparista johtajaksi" -ura ole mahdollinen.

Ei ihan pidä paikkaansa. Vieläkin etevät ihmiset löytävät paikkansa epätavallisiakin polkuja pitkin, esim. mieheni kouluttanut itseään työn ohessa työpaikkoja vaihtaen uran edetessä, nykyään tj ja tulot 150 000/v. Surullisimpia palstalla valittavat "minulla on korkeakoulutus, missä työpaikka ja ura" vaikka työkokemusta alalta ei ole hankittu opintojen aikaan tippaakaan eikä yhtään mietitty omia vahvuuksia ja niihin päin suuntaamista. Pelkkä koulutus ei auta.

Yrittäjyys on vapaa väylä. Tietenkään et voi esimerkiksi lääkäriksi ruveta tuosta vaan, mutta maailma on täynnä hommia joihin ei vaadita pätevyyttä. Jos keksit hyvän markkinan ja olet tarpeeksi noheva, niin mikään ei pidättele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt näitä samoja hokemia. Näitä viljelevät ilmeisesti ihmiset, jotka ovat ottaneet ensimmäisen työn, jonka ovat saaneet, ja jämähtäneet siihen. Heidän käsityksensä "urasta" on se, että teet töitä. Eli mäkkärin kassa on uraihminen siinä missä korkeimman oikeuden tuomarikin.

Tai sitten edenneet saman työnantajan palveluksessa. Joskus vuonna kuokka ja kirves oli ihan tavallista, että aloitettiin kaikista yksinkertaisemmasta duunista ja vähitellen saatiin enemmän vastuuta ja velvollisuuksia. Jossain vaiheessa päästiin jonkin sortin esimieheksi aiemmille työkavereille ja siitä vielä mahdollisesti vähän isommaksi pomoksi, joskaan ei firman toimitusjohtajaksi. Vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta arvostettiin enemmän kuin koulutusta. Maailma on kuitenkin muuttunut eikä tällainen "tsupparista johtajaksi" -ura ole mahdollinen.

Mieheni on edennyt urallaan juuri näin. Armeijan jälkeen meni ison firman varastoon vetämään pumppukärryä ja nyt 20 vuotta myöhemmin on yhä saman työnantajan palveluksessa, mutta huomattavasti korkeammassa asemassa. Koulutukseltaan hän on vain ylioppilas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kanssa miettinyt näitä samoja hokemia. Näitä viljelevät ilmeisesti ihmiset, jotka ovat ottaneet ensimmäisen työn, jonka ovat saaneet, ja jämähtäneet siihen. Heidän käsityksensä "urasta" on se, että teet töitä. Eli mäkkärin kassa on uraihminen siinä missä korkeimman oikeuden tuomarikin.

Tai sitten edenneet saman työnantajan palveluksessa. Joskus vuonna kuokka ja kirves oli ihan tavallista, että aloitettiin kaikista yksinkertaisemmasta duunista ja vähitellen saatiin enemmän vastuuta ja velvollisuuksia. Jossain vaiheessa päästiin jonkin sortin esimieheksi aiemmille työkavereille ja siitä vielä mahdollisesti vähän isommaksi pomoksi, joskaan ei firman toimitusjohtajaksi. Vuosikymmenten aikana kertynyttä kokemusta arvostettiin enemmän kuin koulutusta. Maailma on kuitenkin muuttunut eikä tällainen "tsupparista johtajaksi" -ura ole mahdollinen.

Kyllä tällaisia työnantajia on vielä nykyisinkin, itsekin olen sellaisella töissä. Toki korkeakoulutetulle urapolku on usein nopeampi ja vie ylemmäs, mutta myös kouluttamattomia meillä on edennyt hyviinkin esimiestehtäviin asti. Tällöin sinun pitää jotenkin erottua joukosta ja olla parempi kuin kollegasi, tietenkään jokaiselle ei duunarin töistä sen kummempi ura urkene.

Vierailija kirjoitti:

Jep, kiitos ymmärryksestä.

Olen ap, olen ollut todella, todella pitkään hyvin turhautunut ja tunnen vihaa. Romahdin itkemään kun olen aktiivisesti ollut yhteydessä työnantajiin ja ihmisiin, jonkinverran "verkostoa" löytyy ja sanovat että olisin täydellinen ihminen tiettyihin töihin mutta kun byrokratia, sitä ja tätä.

Minulla on kaveri joka on ihana, oikeudenmukainen ihminen joka loistavasti pärjää lasten kanssa, hänellä on oikea hoivavietti ja rakastaa lapsia. Hänet tarvittaisi kipeästi päiväkotiin mutta mielummin pidetään kotona istumaan työttömänä koska taustalla on byrokraattisia ongelmia.

Meillä on kaikki vinksinvonksin! pitää ottaa töihin sopivat ihmiset ja jos heiltä puuttuu jotain niin sitten koulutetaan!

Ihmiset? Paljonko järjestötoimintaa, edupoleja ja muita turhia laitoksia meillä on??? eikä ketään silti saada töihin.

No mitä hemmettiä? Tuon energian jonka käytät turhasta valittamiseen ja vihassa pyöriskelyyn olisit voinut käyttää kouluun hakemiseen. Sinä ja kaverisi siis haluatte töihin, joihin teillä ei ole riittävää koulutusta?

Jos haluat sosiaalialalle niin eikun kevään haussa paperit vetämään ja pyrit AMK.hon.

Kaverisi voi opiskella lähihoitajan tutkinnon.