EU taipui Italian populistien edessä eikä se edes yllättänyt ketään – Oliko päätös heikkoutta vai tervettä äärioikeiston pelkoa?
Esitettiinkö meidän EU-kansalaisten edessä jälleen yksi näytös kyynissävyisestä tragediasta nimeltä EU:n talouskuripolitiikka?
Keskiviikkona kerrottiin, että EU:n komissio oli tehnyt kompromissisopimuksen Italian populistihallituksen kanssa maan budjetista.
Niin sanottua liiallisen alijäämän menettelyä, jossa maalle voidaan määrätä sakkomaksu taloussääntöjen rikkomisesta, ei siis aloitetakaan vaikka piti.
Italian hallitus puolestaan suostui lykkäämään joitain menolupauksiaan kuten kansalaispalkan käyttöönoton ja eläkeiän alentamisen niin, että budjetin alijäämä supistuu ensi vuonna noin kahteen prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Vaje supistuu kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin mitä raskaasti velkaantuneelta Italialta on edellytetty. Italialla on velkaa jo noin 130 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, ja nykymenolla valtio joutuu ottamaan velkaa koko ajan lisää.
Päätös ei ollut kovin yllättävä, vaikka EU-maiden johtajat ovat toistelleet, että Italian kanssa vedetään tiukkaa linjaa. Talouspolitiikan EU-säännöillä on pyyhitty pöytää vuosien varrella kerta toisensa jälkeen.
https://www.hs.fi/talous/art-2000005942649.html
Kommentit (5)
Ilmeisesti ainoa tapa osoittaa EUlle että näin ei voi jatkua on tehdä Suomessa, ja muissa tiukkaa talouskuria pitäneissä pienemmissä EU maissa, kuin mitä Italia tekee nyt. Meidän on muutettava koko meidän poliittinen retoriikka siitä että kansantalous on saatava tasapainoon ja velan määrä käännettävä laskuun. Ryhdytää toteuttamaan samoja asioita kuin Italia: Eläkeikä 60 vuoteen, kansalaispalkka 850€/kk kaikille, perutaan kikyt ja unohdetaan sotet ja lisätään muita julkisia investointeja jne. Jos EU älähtäisi ja alkaisi suunnitella toimenpiteitä niin yhteenvertaisuuden nimissä haastettaisiin EU vaikka EUn tuomioistuimeen.
Suomen nykytilanne on täysin järjetön jos meillä on yhteisvastuu EUn taloudenpidosta. Sama kuin olisit antanut velkatakuun naapurillesi joka elää tuhlailevaa elämää ylivarojensa, ostaa uusia autoja, kalliita matkoja, hienoja vaatteita ja huonekaluja, ja itse vetäisit vyötä tiukemmalle joka kuukausi että voisit maksaa naapurisi elämän. Jos lopulta EU laiva on ajamassa päin talouden realismin jäävuorta, niin ehkä on parempi mennä sinne ykkösluokassa yhdessä naapurisi kanssa juhlien kuin autokannen alla matkustaen.
Italia on niin suuri osa eu:n yhteenlaskettua taloutta ettei sille mikään Brysselin pukupelle voi sanella mitään. Kreikan lähtöä ja velkojen jäämistä maksamatta yksityisille pankeille pelättiin niin paljon että siihenkin väännettiin väkisin keinotekoinen ratkaisu.
Ei Britannialle ja Italialle mitään oikeasti sanella, ei niin suuria maita voi määräillä.
Etelä- ja Pohjois-Eurooppa irti toisistaan. Etelässä on hyvin luova kirjanpito. Näin tuumasi ihan asiantuntijakin. Tyhmät pohjoinen saa najsumiehen roolin. Etelässä ihmiset ovat varakkaita ja valtio köyhä, koska veroja ei makseta. Pohjoisessa toisinpäin. Esim. Kreikassa on normi, että vanhemmat ostavat lapsille asunnon. Ja me tuetaan heitä!!
Raataja kirjoitti:
Etelä- ja Pohjois-Eurooppa irti toisistaan. Etelässä on hyvin luova kirjanpito. Näin tuumasi ihan asiantuntijakin. Tyhmät pohjoinen saa najsumiehen roolin. Etelässä ihmiset ovat varakkaita ja valtio köyhä, koska veroja ei makseta. Pohjoisessa toisinpäin. Esim. Kreikassa on normi, että vanhemmat ostavat lapsille asunnon. Ja me tuetaan heitä!!
Juurikin näin. Tuon takia EU ei toimi
EKP on jo pilannut Italian valtion lainojen markkinat. Lainojen korkojen pitäisi olla jo nyt huippuluvuissa. Se estäisi tehokkaasti populistien toimet, mutta Italia saa edelleen lainaa kohtuullisin ehdoin.
EKP joutuu tekemään kaiken tarvittavan Italian pystyssä pitämiseksi. Tämän johdosta sijoittajat tietävät, että EKP viimekädessä ostaa heidän lainapaperinsa, jos Italian valtio ei pysty velkojansa maksamaan. Eli rikkaat jälleen rikastuvat ja heidät tullaan taas pelastamaan. Ongelmat kaadetaan tavallisen kansan niskaan.
Italian populistit käyttävät tilannetta tietoisesti hyväkseen oman valtansa pönkittämiseen. Euroalue pitäisi hajottaa, mutta siitä vasta iso kriisi syntyisi.