Miksi pitäisi hankkia toinen lapsi?

Omalla kohdallani ajattelin, että kaksi lasta on parempi kuin yksi. Halusin omalle lapselleni lapsuuden kikatusten ja höpötysten jakajan. Itselläni on 3 sisarusta ja en halunnut, että oma lapseni jäisi paitsi sisarusten jutuista.



Useampikin olisi voinut tulla, mutta puhti loppui (toistaiseksi) näihin kahteen.

että jaksetaanko toisen lapsen vauva-aikaa. Eka oli koliikkivauva. Ollaan jo miehen kanssa yli 40 v. Toisaalta kuollaan ehkä jo piankin niin olisi hyvä että lapsella olisi sisko tai veli täällä maailmassa.

Jos ajatus toisesta tai useammasta lapsesta tuntuu pakolta, ei se varmaankaan ole hyvä ratkaisu. Mutta me ainakin halusimme lapsille sisaruksia jakamaan lapsuutta. Mieheni on ainoa lapsi ja hänelle oli vaikeaa äitinsä kuoltua, kun ei ollut ketään " suremassa samaa surua" . Ei ole ketään jonka kanssa muistella lapsuuden aikaisia juttuja jne.

Se eka on jo :) Itse olen ajatellut sitä perinteistä " sitten niillä olisi seuraa toisistaan" ja se on ihan totta, itselläni on 1.5 vee sisarus ja olihan se jossain vaiheessa lapseetta ihan lyömätön juttu. Nyt olen ajatelut myös sitä että minkälaista elämäni + mieheni elämä olisi jos sisaruksia ei olisi ollut missään vaiheessa. Ovat ainakin nyt niin läheisiä että se " tukiverkkomme" olis paljon suppeampi ilman heitä.



Mutta siinä komppaan myös että sitä kakkosta ei pidä tehdä jos ei sitä ihan 100% tahdo.

mutta vien asian vielä vähän pidemmälle. Mä oon sitä mieltä että ekaakaan lasta ei kannata tehdä jos ei todella halua. Olisi hyvä ihan rehellisesti miettiä ennen ehkäisyn poisjättämistä, haluaako lasta vai ei. Unohtaa se, että äitiys on normi, ja tutkia ihan henkilökohtaisia tuntemuksiaan asiasta. Lisääntyminen ei ole velvollisuus.

Silti homma ei ole ihan yksinkertainen. Voi olla, että kun on 30, ei vielä halua äidiksi, kun on 50, voi ajatella, että olisi sittenkin pitänyt.



Tiedän näitä katujia ja sekin on onnetonta. Eli kannattaa miettiä omia motiivejaan tarkkaan. Lyhyen vai pitkän tähtäimen onni? Onko ura se ainoa onni? Mitä vanhuus tuo tullessaan, jos ei ole lapsia? Toisaalta, ei ole mikään automaatti, että omat lapset käyvät katsomassa vanhainkodissa, että sitäkään ei voi automaattisesti odottaa.

" nyt kun olette tsaaneet ensimmäisen niin yrittäkää myös toista. koko ikäni olen toivonut sisarruksia " . Itselläni on parivuotta vanempi isosisko ja vaikka kuinka lapsena kinattiin niin nyt aikuisenakin sisaren mekitys on niin suuri, että kaakosta yritetään rakkaudesta esikoiseen.

tärkeitä, ja nelikymppisetkin vanhemmat kuolevat todennäköisesti vasta noin 40 vuoden kuluttua.

tuollaista asennetta elämään, että turha tehdä mitään kun kuollaan kohta.

Teet niin kun sinusta tuntuu parhaalta ja mikä sopii juuri TEIDÄN perheelle parhaiten! Koska teidän perhe joutuu sitten myös elämään sen päätöksen kanssa, ihan sama minkä päätöksen sitten teette, eikä ne " muut" jotka teille sitä toista lasta kauppaavat.

niin ei siihen kannata ryhtyä. Jos kokoonpano tuntuu teillä täydelliseltä kolmisin, niin mitä sitä sitten muuttamaan.

Kyse on kuitenkin jokaisen omasta elämästä.

Mutta nyt, kun asiasta mainitsit, niin ajoittain itsetuntonikin voisi olla parempi. Yleensä se on kuitenkin aika hyvä.



En hae täältä tukea, vaan erilaisia näkemyksiä. Mikä on ihmisten näkemys siitä, että normi on se, että pitää olla kaksi lasta? Miksi on jotenkin kyseenalaista, jos lapsia onkin vain yksi?



ap

ovat todella itsekkäitä ja epäempaattisia olentoja. Eivät osaa suhtautua kavereidensa nuorempiin sisaruksiin, ajattelevat aina " minäminäminä" , eivät osaa jakaa, ottaa leikkikavereita huomioon jne. Ovat oikeasti aika pilalle lellittyjä.

Usein ihmiset tekevät juuri päinvastoin kuin vanhempansa, koska kuvitetelvat niin olevan parempi ja sitten osa tekee juuri kuin vanhempansa kun se on heistäollut hyvä..



Minä ja mieheni teemme kaksi lasta pienellä ikäerolla, koska kuvittelemme että niin on hyvä.. Meillä molemmilla, etenkin minulla, on isompi ikäero sisarukseen..



en silti pidä huonona jos joku pitäytyy yhdessä lapsessa.. itsekkäitä ja inhottavia lapsia saa kasvatettua suuressakin sisarusparvessa..

Kuitenkin omalla lapselleni haluan sisaruksia, koska nyt aikuisena minua surettaa kun lapsellani ei ole minun puoleltani setiä tai tätejä eikä serkkuja. Muistan kuinka lapsena oli mukvaa kun suku kokoontui yhteen mummon luo ja oli paljon serkkuja ympärillä. Myös miehelläni näyttää olevan nyt aikuisena mukavaa sisarustensa kanssa ja en voi olla miettimättä, että jään jostakin paitsi.



No äitini ja isäni eivät aikoinaan valinneet saavansa vain yhden lapsen, joten turhapa sitä surra sen enempää.

kamalaa jäädä yhden lapsen perheeksi. Me olemme yhden lapsen perhe ja niin kauan kun/jos me molemmat tunnemme haluavamme uuden lapsen perheeseemme. Uskon, että sen kyllä tietää sitten (vähän niin kuin rakastumisenkin kanssa) kun niin on. Meille riittäviä syitä ei ole sisaruksen hankkiminen tmv.



Itsetuntoasiasta tuli mieleen, että tälläkin palstalla moni " suojelee itseään" puolustessaan vimmatusti omia ratkaisujaan ja sättiessään muiden...

Itse olen ainokainen, enkä koe olevani itsekäs. Mutta ymmärrän myös sisarusten merkityksen...Yksi lapsi meillä on jo ja välillä tuntuu, että yritetään toista ja sitten taas ettei missään nimessä!