Oon ollut pitkään poissa palstalta. Mitä tälle on tapahtunut?
Mulla ollut pitkä tauko palstailusta ja nyt joulunpyhien vapaiden aikaan intouduin taas selailemaan palstaa, mutta muutos esim. vuoden takaiseen on hämmästyttävä.
Onko niin ettei täällä enää keskustella yhtään mistään yhteiskunnallisesta, vai poistetaanko kaikki yritykset?
Anopit, kissat, miehen haukkumiset näyttää olevan ja pysyvän.
Näköjään en tauon aikana ole mitään menettänyt enkä menetä jatkossakaan.
Surullista, tämä oli ennen oikeesti hyvä keskustelupalsta, mutta näköjään kaikki on katoavaista tässä sananvapauden rajoituskiimassa.
Kommentit (9)
Ja se on valitettavaa että median edustajat eivät vielä ole sisäistänyt sitä, että rajoittamisella ja asioiden kuoliaaksi vaikenemisella vain lyödään bensaa äärioikeiston liekkeihin. Sitä en minä ainakaan halua, mutta kehitys on väistämättä tämä.
Sensuurilla on ikävä taipumus lisääntyä sen mennessä alaspäin hierarkiassa.
Valtiotasolla sensuurista päättävät (kiertoilmaus vihapuhe=sensuuri) voivat sanoa asioita joiden sanomisen haluaisivat muilta kieltää.
Liikkuessaan hierarkiassa alaspäin ja laskeutuessaan yksittäisen sensoristin harteille, esim. Aihe vapaa, sensoristi poistaa keskusteluja ja rajoittaa sananvapautta niissäkin tapauksissa joita ei olisi syytä sensuroida.
Sensuurin hyöty kätevänä työkaluna valtiovallalle perustuu juuri tähän pelkoon.
Jokainen sensoristi alkaa pelkäämään tekevänsä virheen jos päästää julkisuuteen keskustelun joka voisi olla agendan vastainen ja sensuroi enemmän kuin tarve vaatisi.
Pahimmillaan sananvapauden rajoittaminen ja ihmisten oikeus ilmaista mielipiteitään johtaa kyttäysjärjestelmään, jossa vääriä asioita sanovia ilmiannetaan valtiovallalle ja oikeuslaitoksille ja kaikki kansalaiset alkavat harjoittaa itsesensuuria seurauksien pelossa (oikeuden antamat sanktiot, irtisanomiset työpaikoilta jne)
Sensuuri on vihonviimeisiä keinoja joilla sananvapautta pitäisi kahlita, sillä se johtaa aina vain pahempaan tilanteeseen, jossa sanktioita on lisättävä, kiellettyjä sanoja tulee aina vain lisää, eikä järjellinen keskustelu ole enää mahdollista, sillä suuri osa lukijoista ei ymmärrä kiertoilmauksia ja koko keskustelusta tulee pelkkää trollien taistelukenttää.
Yleensä nämä keskustelut p o istuu pian ja varsinkin jos ei s e n suroi tekstiään tällälailla. Jotkin sanat on k i ellettyjä, eikä niitä aina voi edes tietää. Turhauttaa että tästä ei voi ke skustella. Pommitan tuota vanhaa linkkiäni, jos sinne turhautun eet menisi keskustelemaan asiasta kun tä ällä ei voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se on. Tiettyjen vieraiden mainitseminen johtaa melkein aina ketjun poistoon. Koska se liittyy melkein kaikkeen politiikkaan, politiikasta ei voi puhua täällä.
Saa täällä politiikasta puhua, kunhan vaan ihannoit ja ylistät vihervasemmistolaisuutta, sekä haukut toista mieltä olevat rasisteiksi ja heidän mielipiteensä vihapuheeksi.
Toisin sanoen totuus on täällä kielletty, kun taas valheet ja niissä eläminen on ainoastaan sallittua ja hyväksyttävää.
Täällä mennään erään saksalaisen suurmiehen jalanjäljissä ja muuta ei hyväksytä.
Tämä mielipide osoittaa sensuurin pahimman vaikutuksen yksittäisiin ihmisiin.
Olen varma, että samanlaisen mielipiteen voisi palstasta antaa toisenlaisenkin poliittisen kannan kannattaja, sillä sensuuri toimii juuri tällä tavalla.
Mielivaltainen, yksittäisten sensoristien joukko, jolla jokaisella on oma mielipide sensuuria vaativista kohteista, johtaa kaikkien keskustelijoiden kohdalla tunteeseen väärin kohtelusta.
Tämä aiheuttaa katkeruutta puoluekannasta riippumatta ja johtaa ennenpitkää aina vain kärjekkäämpään mielipiteiden ilmaisuus, joka on nähtävissä tälläkin palstalla jos tätä on muutaman vuoden ajan seuraillut.

Älä kuule yritä. Tämän palstan linja on todella selkeä. Rasmukseen päin kallistuva, eikä vaihtoehtoja ole.
Laajemmin katsottuna olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Kunhan muistat ketkä ajaa sensuuria tänä päivänä. Ketkä yrittää kieltää väärinajattelevien puheet yliopistoilla. Ei ole enää McCarthy tai hengenheimolaiset.
Näin se on. Tiettyjen vieraiden mainitseminen johtaa melkein aina ketjun poistoon. Koska se liittyy melkein kaikkeen politiikkaan, politiikasta ei voi puhua täällä.