Lue keskustelun säännöt.
Myrkyllinen ihminen
21.12.2018 |
Mä en kestä enää. Olen täysin jumissa tilanteessa jossa en kestä enää ihmistä joka on kuin suoraan helvetistä. Ei ole kyse puolisosta vaan omasta äidistäni. Mulla ei ole ketään muutakaan eikä tukiverkkoa tässä tilanteessa kun itse olen sairastunut. Hän kyllä hoitaa käytännön asioita kiitettävästi mutta tämä henkinen puoli on vähitellen kuluttanut minut loppuun. Ei ole enää minkäänlaisia välejä enkä kykene kunnioittamaan häntä millään tavoin enää. Sanomattakin selvää että tämän ihmisen läsnäolo elämässämme tekee kaikille huonoa jälkeä ja jopa estää toipumistani.
Kyse on siis siitä, että hän on ihmistyyppiä jota en oikein pysty kuvailemaan selkeästi enkä ihan hahmota itsekään mikä hän on. Tämä on viime aikoina hämmentänyt suuresti, koska olen alkanut havahtumaan moniin asioihin enemmän kuin ennen. Olen jotenkin havahtunut huomaamaan, että kuva mikä minulla oli hänestä on ollut aika väärä tai sitten hän on ihmisenä muuttunut. Muuttuuko ihmiset näin vanhetessaan? Muistan kyllä että mummoni persoona muuttui jonkin verran tietyn ikäisenä, eikä siis ollut sairas, mutta ei tällä tavalla.
Vaikein asia on mulle tämä, että äitini väheksyy kaikkea elämääni/perheeni elämään liittyvää. Kaikkeen pitää ottaa kantaa väheksyen negatiivisesti ja arvostellen. Se saa minut jo nykyään pois tolalta, olen niin kuormittunut, koen jopa että se on väkivältaa. Vähän sama kun sanoisin että minun on mentävä vessaan nyt tai tulee housuun ja hän sanoisi että höpö höpö eikä tule ja ei tarvi mennä vessaan kyllä se muutenkin hoituu.
Pahinta tässä on, että vaikka miten sanon kaikilla kielillä että miten koen asian, mikään ei mene ymmärrykseen. Kielto kaikissa muodoissa ja marttyyrikortti vedetty saman tien esiin. En jaksa enää. Voisin kertoa vaikka ja mitä mutta en jaksa sitäkään. Olen myös viime aikoina havahtunut miettimään, miksi me lapset emme ole selvinneet elämässä hyvin, että ehkä äitini ei ole edes halunnut päästää meitä omille jaloille vaan kutonut meidät eräänlaiseen symbioosin. Hän on ollut myös ainakin viimeiset kaksikymmentä vuotta totaalisen katkera. Siitä että ukko petti, siitäkin varmaan tiedostamattaan että ei kyennyt kunnioittamaan itseään että olisi ottanut eron.
Kommentit (14)
Mainitsit sairaudestasi lyhyesti. Olisiko mahdollista, että sairautesi on vaikea asia äidillesi ja hän torjuu sen?
Hyvin tavallista on, että lähiomaisen sairaus nostattaa aggressioita, torjuntaa, mainitsemaasi myrkyllistä asennetta kuin pystyisivät myöntämään edes itselleen avuttomuutensa ja hätänsä. Äitinä erityisesti on varmasti karsea tilanne, kun oma lastaan ei voi auttaa mitenkään ja etenkin kun sairaus vain kestää?
Jos äitisi ei tunne sairauttasi kunnolla, ei ymmärrä miten sen kanssa selvitään tai hoidetaan, niin voisitko ottaa hänen kanssaan suoraan puheeksi miten hän sinun tilanteesi nyt kokee?
Kun jäin leskeksi läheisteni reaktiot olivat hyvin erilaiset. En todellakaan elänyt huolehtivan idyllin keskellä, vaan tilanne oli vaikea kaikille ja kun surukaan ei viikossa häviä. Äitini kommentit olivat joskus todella kipeitä, mutta kun tajusi hänen taistelevan omalla tyylillään tilanteessa en niin jäänyt muhimaan hänen sanoihinsa. Onneksi tajusin.
Ja jos koet, ettet sairautesi vuoksi jaksa äitiäsi sinun täytyy se sanoa hänelle. Tärkeää on, että sinä jaksat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mainitsit sairaudestasi lyhyesti. Olisiko mahdollista, että sairautesi on vaikea asia äidillesi ja hän torjuu sen?
Hyvin tavallista on, että lähiomaisen sairaus nostattaa aggressioita, torjuntaa, mainitsemaasi myrkyllistä asennetta kuin pystyisivät myöntämään edes itselleen avuttomuutensa ja hätänsä. Äitinä erityisesti on varmasti karsea tilanne, kun oma lastaan ei voi auttaa mitenkään ja etenkin kun sairaus vain kestää?
Jos äitisi ei tunne sairauttasi kunnolla, ei ymmärrä miten sen kanssa selvitään tai hoidetaan, niin voisitko ottaa hänen kanssaan suoraan puheeksi miten hän sinun tilanteesi nyt kokee?
Kun jäin leskeksi läheisteni reaktiot olivat hyvin erilaiset. En todellakaan elänyt huolehtivan idyllin keskellä, vaan tilanne oli vaikea kaikille ja kun surukaan ei viikossa häviä. Äitini kommentit olivat joskus todella kipeitä, mutta kun tajusi hänen taistelevan omalla tyylillään tilanteessa en niin jäänyt muhimaan hänen sanoihinsa. Onneksi tajusin.
Ja jos koet, ettet sairautesi vuoksi jaksa äitiäsi sinun täytyy se sanoa hänelle. Tärkeää on, että sinä jaksat.
Ei tuo AP:n tilanne kyllä ihan tuolta kuulosta, vaan enemmän siltä, että äidillä on vaikeaa tunnustaa lapsensa ihan omana itsenäisenä persoonana..
Tuo että jostain ihmisestä ei saa "otetta", ja on hyvin vaikeaa kuvailla toisen pahaa mieltä aiheuttava käytös, on hälytysmerkki. Silloin kuviossa on todennäköisesti jonkinmoista manipulointia ja toisen jatkuvaa harhaanjohtamista.
Ap:n ongelma on kykenemättömyys erotella omaa persoonaa ja tuntemuksia äidin kaasuvalotuksista. Ei sinänsä ihmekään kun on tuollaisessa seurassa kasvanut, mutta nyt sit vaan tiukasti eroon mutsista ja tunnustelemaan niitä omia tuntemuksia.
Se on pitkä tie, mutta oikopolkuja ei ole.
Valittaja, joka syyttää epäonnistumisestaan muita. Pyydä kirkkaampi peili joululahjaksi.
Saisitko apua joltain toiselta kuin äidiltäsi?
Persoonallisuus voi muuttua esimerkiksi muistisairauden vuoksi. Minun määrätietoisesta äidistäni tuli todella lempeä ja kiltti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli samanlainen. Heräsin 35-vuotiaana huomaamaan ongelman,ja jätin äitini lopullisesti. Vuosien opit opettivat,ettei paluuta entiseen enää ole. Elämä on muuttunut sellaiseksi, mitä sen olisi suonut olleen aina. Luonnevikainen ei muutu. Eikä oma elämä pääse alkamaan niin kauan, kuin tuollainen persoona on lähipiirissä.
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli samanlainen. Heräsin 35-vuotiaana huomaamaan ongelman,ja jätin äitini lopullisesti. Vuosien opit opettivat,ettei paluuta entiseen enää ole. Elämä on muuttunut sellaiseksi, mitä sen olisi suonut olleen aina. Luonnevikainen ei muutu. Eikä oma elämä pääse alkamaan niin kauan, kuin tuollainen persoona on lähipiirissä.
En ole ap, mutta samanlaisia asioita mietin. Saanko kysyä vähän tarkemmin, että miten äitisi käyttäytyi sinua kohtaan?
Minun ongelmani on, että tavallaan huomaan äitini tekevän väärin minua kohtaan, mutta jotenkin aina selitän itselleni että rakkauttahan se on ja äiti nyt vaan on sellainen luonteeltaan. Asiaa ei auta, että tavallaan koko suku hyväksyy äidin käytöksen ja tavallaan häntä pidetään sellaisena hyväntahtoisena hölmönä, joka ei vain osaa "käyttäytyä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli samanlainen. Heräsin 35-vuotiaana huomaamaan ongelman,ja jätin äitini lopullisesti. Vuosien opit opettivat,ettei paluuta entiseen enää ole. Elämä on muuttunut sellaiseksi, mitä sen olisi suonut olleen aina. Luonnevikainen ei muutu. Eikä oma elämä pääse alkamaan niin kauan, kuin tuollainen persoona on lähipiirissä.
Mulla tapahtui sama havahtuminen tuossa iässä. Äitini on koko elämäni haukkunut ja vähätellyt kaikkea tekemistäni. Minulla kesti 35vuotta tajuta, ettei se ole normaalia. Olemme edelleen tekemisissä ja näemme muutaman kerran vuodessa mutta olen ottanut etäisyyttä todella reippaasti. Oma-aloitteisesti soitan hänelle max kerran vuodessa. Näin on ollut nyt 10vuotta ja olen huomattavasti onnellisempi näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli samanlainen. Heräsin 35-vuotiaana huomaamaan ongelman,ja jätin äitini lopullisesti. Vuosien opit opettivat,ettei paluuta entiseen enää ole. Elämä on muuttunut sellaiseksi, mitä sen olisi suonut olleen aina. Luonnevikainen ei muutu. Eikä oma elämä pääse alkamaan niin kauan, kuin tuollainen persoona on lähipiirissä.
En ole ap, mutta samanlaisia asioita mietin. Saanko kysyä vähän tarkemmin, että miten äitisi käyttäytyi sinua kohtaan?
Minun ongelmani on, että tavallaan huomaan äitini tekevän väärin minua kohtaan, mutta jotenkin aina selitän itselleni että rakkauttahan se on ja äiti nyt vaan on sellainen luonteeltaan. Asiaa ei auta, että tavallaan koko suku hyväksyy äidin käytöksen ja tavallaan häntä pidetään sellaisena hyväntahtoisena hölmönä, joka ei vain osaa "käyttäytyä".
Äidin käytöstä on vaikea kuvailla. Tuo ap:n myrkyllinen kuvastaa parhaiten. Minua kohtaan hän oli alentava ja halveksuva. Roikkuva mutta myös kylmä ja etäinen. Valtavan väsyttävä ja arvaamaton.
Erikoista oli se,että äidilläni on paljon ystäviä,ja hän on hyvin pidetty ja "arvostettu", ja minua nuo hänen ystävänsä halveksuvat,koska äitini on haukkunut minua heille jo lapsuudestani lähtien. Olen ihan kunnon ihminen,mutta muilla on sellainen kuva,etten tee mitään ja että inhoan lapsiani. Ihan kuin äiti olisi puhunut itsestään.
Äidin ja isän parisuhde oli molemminpuolista hyväksikäyttöä,ja mitään normaalin perheen mallia ei kotoa tullut,opin sen vasta mieheltäni. Oli esimerkiksi outoa istua miehen perheen ruokapöydässä; kaikki olivat hyväntuulisia,ei myrkyllisyyttä tai pistelyä.
Lopullinen ero tuli kun åitini arvosteli miestäni täysin ilman syytä. Mies ei todellakaan ansainnut sitä,ja minulla tuli kymmenien vuosien jälkeen mitta täyteen. Äidin kohdalle jäi tyhjä kolo ja kysymysmerkki,että mikä tuo henkilö ikinä oli? Tavallaan suren mutta tervehenkinen ympäristö ja oma hyvinvointi ovat mittaamattoman hienoja asioita. Tuntuu,että jokin krooninen,lähes halvaannuttava väsymys on poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mainitsit sairaudestasi lyhyesti. Olisiko mahdollista, että sairautesi on vaikea asia äidillesi ja hän torjuu sen?
Hyvin tavallista on, että lähiomaisen sairaus nostattaa aggressioita, torjuntaa, mainitsemaasi myrkyllistä asennetta kuin pystyisivät myöntämään edes itselleen avuttomuutensa ja hätänsä. Äitinä erityisesti on varmasti karsea tilanne, kun oma lastaan ei voi auttaa mitenkään ja etenkin kun sairaus vain kestää?
Jos äitisi ei tunne sairauttasi kunnolla, ei ymmärrä miten sen kanssa selvitään tai hoidetaan, niin voisitko ottaa hänen kanssaan suoraan puheeksi miten hän sinun tilanteesi nyt kokee?
Kun jäin leskeksi läheisteni reaktiot olivat hyvin erilaiset. En todellakaan elänyt huolehtivan idyllin keskellä, vaan tilanne oli vaikea kaikille ja kun surukaan ei viikossa häviä. Äitini kommentit olivat joskus todella kipeitä, mutta kun tajusi hänen taistelevan omalla tyylillään tilanteessa en niin jäänyt muhimaan hänen sanoihinsa. Onneksi tajusin.
Ja jos koet, ettet sairautesi vuoksi jaksa äitiäsi sinun täytyy se sanoa hänelle. Tärkeää on, että sinä jaksat.
Ei tuo AP:n tilanne kyllä ihan tuolta kuulosta, vaan enemmän siltä, että äidillä on vaikeaa tunnustaa lapsensa ihan omana itsenäisenä persoonana..
Tuo että jostain ihmisestä ei saa "otetta", ja on hyvin vaikeaa kuvailla toisen pahaa mieltä aiheuttava käytös, on hälytysmerkki. Silloin kuviossa on todennäköisesti jonkinmoista manipulointia ja toisen jatkuvaa harhaanjohtamista.
Kiitos vastauksista. Monet asiat varmaan pitää paikkansa. Sekin että hän ei kykene hyväksymään sairauttani, on varmaan totta. Käyttäytyy vihamielisesti minua kohtaan. Tuntuu että hän väheksyy sairauttani, tuskaani ja kaikkea mitä tähän kuuluu. Hän ei ikään kuin hyväksy että olen oma erillinen persoonaani, jolla on omat tarpeet ja mieltymykset se, on todella aina esillä. Kun hän on esim. hoitanut juoksevia asioita ja esim. jos sanon että sitä tiettyä tuotetta en halua kaupasta, sanon sen siis painottaen ja selvästi, ja hän kuitenkn tuo sen. Kun sanon että en halua tätä, en pidä siitä, hän suuttuu ja hyökkää sanallisesti välittömästi. Arvostelee että olen vaativa ja mikään ei kelpaa ja mantra on että ”sinun olisi pitänyt syntyä kuninkaalliseksi”. Tänään oli aamulla jälleen tällainen episodi. Olen nykyään aivan turta. En tunne mitään. Yritän vain jotenkin räpeltää eteenpäin. Tiedän että minun täytyisi päästä hänestä etäämmäs. Mulla ei vain ole tällä hetkellä siihen mahdollisuutta, ei ole siis miestäkään tässä tukena olemassa eikä tällä paikkakunnalla sellaisia muita ihmisiä. En halua sitä että lapseni lähtee sijaiskotiin koska en saa käytännön apua, se olisi viimeinen niitti tähän.
Olen kyllä rajoittanut hänen käymisiä kotonani. Onneksi hän tulee kuitenkin toimeen mummona lasten kanssa ja vie ulos ja muualle. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini oli samanlainen. Heräsin 35-vuotiaana huomaamaan ongelman,ja jätin äitini lopullisesti. Vuosien opit opettivat,ettei paluuta entiseen enää ole. Elämä on muuttunut sellaiseksi, mitä sen olisi suonut olleen aina. Luonnevikainen ei muutu. Eikä oma elämä pääse alkamaan niin kauan, kuin tuollainen persoona on lähipiirissä.
En ole ap, mutta samanlaisia asioita mietin. Saanko kysyä vähän tarkemmin, että miten äitisi käyttäytyi sinua kohtaan?
Minun ongelmani on, että tavallaan huomaan äitini tekevän väärin minua kohtaan, mutta jotenkin aina selitän itselleni että rakkauttahan se on ja äiti nyt vaan on sellainen luonteeltaan. Asiaa ei auta, että tavallaan koko suku hyväksyy äidin käytöksen ja tavallaan häntä pidetään sellaisena hyväntahtoisena hölmönä, joka ei vain osaa "käyttäytyä".
Äidin käytöstä on vaikea kuvailla. Tuo ap:n myrkyllinen kuvastaa parhaiten. Minua kohtaan hän oli alentava ja halveksuva. Roikkuva mutta myös kylmä ja etäinen. Valtavan väsyttävä ja arvaamaton.
Erikoista oli se,että äidilläni on paljon ystäviä,ja hän on hyvin pidetty ja "arvostettu", ja minua nuo hänen ystävänsä halveksuvat,koska äitini on haukkunut minua heille jo lapsuudestani lähtien. Olen ihan kunnon ihminen,mutta muilla on sellainen kuva,etten tee mitään ja että inhoan lapsiani. Ihan kuin äiti olisi puhunut itsestään.
Äidin ja isän parisuhde oli molemminpuolista hyväksikäyttöä,ja mitään normaalin perheen mallia ei kotoa tullut,opin sen vasta mieheltäni. Oli esimerkiksi outoa istua miehen perheen ruokapöydässä; kaikki olivat hyväntuulisia,ei myrkyllisyyttä tai pistelyä.
Lopullinen ero tuli kun åitini arvosteli miestäni täysin ilman syytä. Mies ei todellakaan ansainnut sitä,ja minulla tuli kymmenien vuosien jälkeen mitta täyteen. Äidin kohdalle jäi tyhjä kolo ja kysymysmerkki,että mikä tuo henkilö ikinä oli? Tavallaan suren mutta tervehenkinen ympäristö ja oma hyvinvointi ovat mittaamattoman hienoja asioita. Tuntuu,että jokin krooninen,lähes halvaannuttava väsymys on poissa.
Tunnistan niin tuon kroonisen halvaannuttavan väsymyksen. Varsinkin kun hän on läsnä samassa tilassa, energiani katoaa täysin. Tätä on vaikea kuivalla..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilastasi johtuen varmaan paras pikkuhiljaa luoda rajoja ja "vahvistua", ja kun olet terveempi repäistä kunnon ero.
Kai tiedät, ettei tilanteessasi huostaanotto ole ainoa vaihtoehto, saatat saada mm. perhetyöntekijää, kotiapulaista, henkilökohtaista avustajaakin. Onko sinun mahdollista palkata lastenhoitoapua? Oletko millä tavalla sairas, ilmeisesti vaikuttaa fyysiseen liikuntakykyyn? Tuletko tervehtymään pian vai pitkän ajan saatossa?
Tämä voi olla uuvuttavaa lukea, mutta tuollaiset äidit harvoin ovat isovanhempinakaan sen parempia. Sinun voi olla vaikeaa nähdä tilannetta, sillä uuvut äitisi seurassa ja olet riippuvainen hänen avusta. Moittiiko äitisi sinua lasten kuullen? Jos olisin sinä, niin tekisin kyllä mahdollisimman paljon sen eteen, etteivät lapset viettäisi aikaa hänen seurassa ilman sinua.
Surullisena luin aloitusta. Itse kärsin tyttären puolelta käytöksestä, jota en voi ymmärtää. Vaikka miten päin olisi ja myötäilisi, aina syyllinen löytyy minusta, äidistä.
Annan tilaa, aikaa, ymmärrystä, en sekaannu hänen elämäänsä, en roiku, mutta vastassa aina kylmänviileä, väistelevä käytös kun olemme kanssa käymisissä.
Ihan ok. ei ole pakko sietää äitiään tai ylipäätään ketään , jos ei tahdo, mutta voisi edes ehkä sen verran antaa arvoa, että suostuisi keskustelemaan rauhassa, kiihkottomasti, syyttelemättä puolin että toisin missä ja mikä on vikana. Otan kyllä vastaan kritiikkiä. Oliko lapsuudessa jokin, mikä aiheuttanut, ettei välitä tunteistani nyt? Kertoisi.
Jos ilmottaisi suoraan, ettei voi ymmärtää ja käsittää minua ihmistyyppinä, eikä halua olla tekemisissä, olisi ihan selvä juttu. En kanna vihaa, aina minulle rakas. Nyt vain sitä roikkuu ikäänkuin löysässä hirressä. Tämä on vallankäyttöä pahimmillaan. Toiset vain sitten ilmeisesti voivat olla tunnekylmiä, minkä sille voi. Harmi.
Olisi niin mukava vain olla kaksi aikuista, opetella tuntemaan toisensa.
Joskus joku elämänvaihe saattaa laukaista oman lapsuuden ja nuoruuden sekä ihmissuhteiden käsittelyn. Siksi saattaa tulla tunne, että silmät ikään kuin avautuvat oman vanhemman suhteen. Toki ihmiset muuttuvat vanhetessaan jonkin verran, mutta todennäköisempää kuitenkin on että äitisi on aina käyttäytynyt noin ja nyt tavallaan näet hänen käytöksensä objektiivisemmin ja selvemmin. Näet hänet nyt ikään kuin aikuisesta ja tasavertaisuudesta käsin, ja ymmärrät ettei kaikki hänen toimintatavat ole terveitä ja hyväksyttäviä.
Väheksyminen ja uhriutuminen ei ole ok, eikä myöskään lapsissa "roikkuminen". Sanoit että on vaikka mitä, mutta et jaksa edes kirjoittaa niistä. Se johtuu siitä, että äitisi varmaan uuvuttaa sinut tunnetasolla, ja näin ollen ajatuskin hänen sanojensa läpikäynnistä uuvuttaa sinut jo valmiiksi. Kannattaa kuitenkin puhua niistä asioista, sillä ethän halua loppuelämääsi olla äidillesi tunteiden roskakori? Se mikä ensimmäisenä kannattaa tehdä, on ottaa etäisyyttä. Kerro omista asioista rajatusti, ota etäisyyttä, älä vastaa aina puhelimeen/kyläile niin usein. Mieti jotain lähipiirin äiti-tytär suhdetta, ja ota mallia siitä kuinka usein on "normaalia" esim. soitella. Puhu tilanteesta sisarusten ja sukulaisten kanssa, jotta he eivät ala äitisi manipuloinnista syyllistämääm sinua itsekään edes sitä kunnolla tajuamatta.