Koiran omistaja, pakenetko paikalta, jos koirasi puree toista ihmistä tai koiraa?
Yleinen käytäntöhän on, että koiran omistaja poistuu paikalta jättämättä yhteystietoja. Käytäntöä perustellaan ihmisen velvollisuudella suojella koiraa lopettamiselta. Myös koiranomistajan turva on parempi, jos asiaa selvitellään vasta jälkikäteen, koska aika on ehtinyt hävittää todisteita.
Mutta miten te toimisitte, jos koiranne purisi vastaantulijaa tai tämän koiraa? Pakenetteko tekin?
Kommentit (15)
Mun koira ei pure toista ihmistä tai koiraa ilman syytä, ja pidän lisäksi huolta siitä, että koirani on aina hihnassa (koira on molossirotua elopainolla 60kg). Se on sen verran hyvin koulutettu, että jos purisi, niin purisi vain puolustaakseen itseään tai minua, eli joko toinen koira olisi hyökännyt sen kimppuun, tai joku olisi uhannut minua.
Eli jos minua uhannut käyttäytyisi aggressiivisesti vielä pureman saatuaankin, ehkä pakenisin oman turvallisuuteni takia.
Mulla on myös aina kännykkäkamera hollilla koiraani lenkittäessäni, sen kimppuun ovat (laittomasti) irti olleet koirat nimittäin käyneet useasti (oma koirani ei ole vielä koskaan tosin puolustautunut puremalla).
Kyllä, jätän myös koiran jälkeeni ja lähden juoksemaan kuin Usain Bolt.
Totta kai. Olen niin jaskahousu etten uskalla kantaa vastuuta.
No jos tuo mun lapatossu jotain purisi, niin todellakin jäisin selvittämään asian.
Jos koirani oikeasti purisi niin jäisin selvittelemään asian. Jos minun koira purisi ilman syytä toista koiraa tai toista ihmistä niin kyllä harkitsisin lopettamista. Ei semmoista koiraa voi pitää jos se puree. Koiran ei tulisi olla myöskään vapaana, eli remmissä kuljetaan. Pidän koirani vaan vapaana pihalla (aidattu) ja maalla saaressa.
Mutta kyllä hoitaisin omistajan velvollisuudet jos näin olisi päässyt käymään.
Ollut neljä koiraa ja koskaan ei ole tällaista tilannetta tullut.
Mutta jos tulisi, niin totta kai jäisin selvittämään asiaa. Täällä on paljon koiria ja joskus tuollaista sattuu koirien välillä. Sellaista en ole kuullut, että ihmistä olisi joku koira täällä purrut.
Yhdestäkään pakenemistapauksesta näiden kolmenkymmenen vuoden aikana en ole kuullut eli ei se mikään maan tapa ole.
Turha minun sitä paitsi olisi karkuun lähteä, koska täällä me kaikki koiranomistajat tunnemme vähintäänkin ulkonäöltä toisemme ja minut löydettäisiin hetkessä.
Mutta se siis ei ole syy, vaan moraali.
Humalainen pääsi kerran härkkimään koiraani kielloista huolimatta, koira näykkäsi ja tietenkin tarjouduin maksamaan korvaukset ja antamaan yhteystietoni. Niitä ei kuitenkaan tarvittu, tuo härkkijä totesi että oma moka ja katosi paikalta.
Vierailija kirjoitti:
Ollut neljä koiraa ja koskaan ei ole tällaista tilannetta tullut.
Mutta jos tulisi, niin totta kai jäisin selvittämään asiaa. Täällä on paljon koiria ja joskus tuollaista sattuu koirien välillä. Sellaista en ole kuullut, että ihmistä olisi joku koira täällä purrut.
Yhdestäkään pakenemistapauksesta näiden kolmenkymmenen vuoden aikana en ole kuullut eli ei se mikään maan tapa ole.
Turha minun sitä paitsi olisi karkuun lähteä, koska täällä me kaikki koiranomistajat tunnemme vähintäänkin ulkonäöltä toisemme ja minut löydettäisiin hetkessä.
Mutta se siis ei ole syy, vaan moraali.
Paljon on asioita, joita et ole kuullut...
treffit kirjoitti:
Mun koira ei pure toista ihmistä tai koiraa ilman syytä, ja pidän lisäksi huolta siitä, että koirani on aina hihnassa (koira on molossirotua elopainolla 60kg). Se on sen verran hyvin koulutettu, että jos purisi, niin purisi vain puolustaakseen itseään tai minua, eli joko toinen koira olisi hyökännyt sen kimppuun, tai joku olisi uhannut minua.
Eli jos minua uhannut käyttäytyisi aggressiivisesti vielä pureman saatuaankin, ehkä pakenisin oman turvallisuuteni takia.
Mulla on myös aina kännykkäkamera hollilla koiraani lenkittäessäni, sen kimppuun ovat (laittomasti) irti olleet koirat nimittäin käyneet useasti (oma koirani ei ole vielä koskaan tosin puolustautunut puremalla).
Hirveän naiivi ajattelutapa. Mikä tahansa koira voi purra ketä tahansa mistä syystä tahansa. Ihminen ei koiran mielenliikkeitä tiedä. Tottahan se on, että useimmiten koira hyökkää vain uhattuna, mutta kun se voi käsittää aggressiiviseksi käytökseksi myös ihan tavallisen ihmisen käyttäytymisen, esim. jos sattuu vaikka epähuomiossa kävelemään liian läheltä koiraa.

Perustan tämän naivin ajattelutapani kahdeksan vuoden kokemukseen tämän koiran kanssa. Edellinen (rescue)koirani oli remmirähjä ja pelkoaggressiivinen, siitä en olisi mennyt niinkään takuuseen.
Nykyisen koirani kimppuun on hyökätty useamman eri koirarodun taholta. Mukaan on mahtunut chihuahua (!), husky ja joku lammaskoira. Sekä pieniä että keskikokoisia koiria siis. Koskaan koira ei ole puolustautunut puremalla, on vain tullut luokseni turvaa hakemaan.
Ja tietysti koira on sosiaalistettu kävelyttämällä sitä kaupungin tungoksessa, vaikka asummekin maalla. Näissä tilanteissa juuri tarkoitus opettaa ihmiskontaktiin; että vieras ihminen tulee lähelle ja se on ookoo. Mun koira on kahden aika "vaikean" rodun sekoitus, joista toinen on suojelukoira ja toinen taistelukoira. Tämä on huomioitu myös koulutuksessa kautta linjan, ihan pennusta asti.
Toisin kuin jotkut muut koiranomistajat, minä otan vastuuni koirani kouluttamisesta erittäin vakavasti. Mun koira on niin iso ja sillä on sen verran purentavoimaa, että se pystyisi halutessaan vaikka tappamaan aikuisen ihmisen. Siksi on tärkeää että se on koulutettu todella hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ollut neljä koiraa ja koskaan ei ole tällaista tilannetta tullut.
Mutta jos tulisi, niin totta kai jäisin selvittämään asiaa. Täällä on paljon koiria ja joskus tuollaista sattuu koirien välillä. Sellaista en ole kuullut, että ihmistä olisi joku koira täällä purrut.
Yhdestäkään pakenemistapauksesta näiden kolmenkymmenen vuoden aikana en ole kuullut eli ei se mikään maan tapa ole.
Turha minun sitä paitsi olisi karkuun lähteä, koska täällä me kaikki koiranomistajat tunnemme vähintäänkin ulkonäöltä toisemme ja minut löydettäisiin hetkessä.
Mutta se siis ei ole syy, vaan moraali.
Paljon on asioita, joita et ole kuullut...
Kyllä minä tämän asuinpaikan koira-asiat todellakin saan kuulla jokaista pikku konfliktia myöten.
Tietenkään en kiellä, etteikö koira joskus pure ulkopuolista ihmistäkin lenkkipolulla. Nämä ovat kuitenkin harvinaisuuksia ja ne voi lukea Iltapulusta ilman mitään kuulemista.
Pidän nykyisin lenkillä multitool- työkalua, jossa on puukko mukanani. Eli jos näen vapaana olevan koiran, tai havaitsen koirahyökkäyksen uhan, otan puukon esille.
En pelkää koiria, mutta vihaan irtokoiria, eli saatan puolustautua, jos isokokoinen uhkaava koira lähestyy
treffit kirjoitti:
Mun koira ei pure toista ihmistä tai koiraa ilman syytä, ja pidän lisäksi huolta siitä, että koirani on aina hihnassa (koira on molossirotua elopainolla 60kg). Se on sen verran hyvin koulutettu, että jos purisi, niin purisi vain puolustaakseen itseään tai minua, eli joko toinen koira olisi hyökännyt sen kimppuun, tai joku olisi uhannut minua.
Eli jos minua uhannut käyttäytyisi aggressiivisesti vielä pureman saatuaankin, ehkä pakenisin oman turvallisuuteni takia.
Mulla on myös aina kännykkäkamera hollilla koiraani lenkittäessäni, sen kimppuun ovat (laittomasti) irti olleet koirat nimittäin käyneet useasti (oma koirani ei ole vielä koskaan tosin puolustautunut puremalla).
No koirasihan voisi vaikka hyökätä kimppuuni juostessani lenkkipolulla. Sitten syyttäisit minua provosoinnista, kun olin kehdannut juosta. Oikeudessa ihmeteltäisiin, saako ihminen juosta lenkkipolulla. Sinähän luulit, että lenkkipolut on koiria varten.

No kun ei voisi. Sitäpaitsi en ole niin urpo, että ulkoilutan koiraani lenkkipolulla.
Suomessa on itsekriminointisuoja, siksi pakenisin paikalta.