Muistatteko tältä palstalta sen kirjottajan , jonka lapsi oli kuollut ja hän ei mitenkään päässyt yli siitä?

En tiedä, muistanko itsekään enää ihan oikein. Mutta muistan ne selkeät viestit, jossa tällä kirjoittajalla ei ollut enää mitään elämää eikä mitään syytä elää, kun hän oli menettänyt lapsensa. Hän yritti juomalla tappaa itseään.
Joskus mietin hänen kohtaloaan ja pohdin, että mitenkähän hänelle kävi. Että eikö hän tosiaan, koskaan ollenkaan päässyt siitä surusta yhtään eteenpäin ja jatkoi juomalla turrutamista. Vai onko hän ehkä vähän parantunut ja ehkä löytänyt jotain elämäänsä, jonka vuoksi jatkaa?

Tiedän naisen, jonka vanhin poika ensin tappoi itsensä, jotain reilu 20 vuotiaana. Sitten jäljelle jäänyt tytär muutaman vuoden jälkeen teki saman, silloin vähän alle 20 vuotiaana. Lopulta hänen miehensä teki saman ratkaisun. Tämä nainen antoi yhden haastattelun erääseen naistenlehteen. En vain itse pystynyt sitä lukemaan, tiesin tapahatumat jo ennestään ja tunsinkin nuorena tuon pojan, liikuttiin samoissa porukoissa. En tiedä, miten elämäänsä ja loppuelämäänsä enää tuon jälkeen voi suhtautua. Varmaan niin,että mitään ei voi pitää varmana elämässä eikä mitään kannata suunnitella. Mitä tahansa voi tapahtua.

Ja tosiaan ei ole niin, että kaikille annetaan vaan sen verran mitä ne kestää. Se ei pidä paikkaansa. Toisia löydään niin paljon ettei sitä voi kukaan ymmärtää.