Autoilusta päästävä eroon. Mielipiteitä mennäänkö jo liian pitkälle tässä ilmastohössötyksessä?
Kommentit (28)
Sähköautojen kehitystä ja yleistymistä olisi tuettava kaikin mahdollisin keinoin.
Vähintäänkin johdatteleva kysymys: "ilmastohössötys" kertoo kyllä mitä itse ajattelet.
Vaihtoehdot ovat myös päättömät. Ei autoilua kukaan ole ehdottanut lopetettavaksi. Miten se olisi mahdollista, ellei elintasossa palattaisin 1820-luvulle.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä. 20 vuoden sisällä on täysin mahdollista, että ollaan luovuttu fossiilisilla polttoaineilla kulkevista autoista. En sanoisi, että autoista ja saastuttavasta toiminnasta tulisi luopua kokonaan, vaan nykyisen teknologian avulla kehittää sitä ekologisempaan suuntaan, vaikka se tarkoittaisikin hetkellisesti suurempia kustannuksia. Sama esimerkiksi tehdastoiminta, joka siirretään jatkuvasti halpamaihin (ennen Kiina, nykyään Vietnam, Intia...). Yritykset tulisi pakottaa käyttämään ekologisempia vaihtoehtoja ja kansainvälisillä sopimuksilla tulisi taata, ettei suuret, kansainväliset yritykset käyttäisi esimerkiksi tiettyjä ympäristölle haitallisia kemikaaleja niin huolimattomasti ja muovin käyttäminen raaka-aineena tulisi olla viimeinen vaihtoehto.
Suomi on pieni, lyhyiden välimatkojen maa, jossa julkinen liikenne toimii säännöllisesti ja luotettavasti. Bussilla pääsee jokainen kotiovelta minne sitten tarvitseekin päästä helposti ja nopeasti. Jos johonkin perähikiälle ei pääse niin ei ole tarpeenkaan.
Autoilu on kallista, turhaa ja tuhoisaa ökyilyä!
Vierailija kirjoitti:
Vähintäänkin johdatteleva kysymys: "ilmastohössötys" kertoo kyllä mitä itse ajattelet.
Vaihtoehdot ovat myös päättömät. Ei autoilua kukaan ole ehdottanut lopetettavaksi. Miten se olisi mahdollista, ellei elintasossa palattaisin 1820-luvulle.
Niinpä. En todellakaan ole puolueeton tässä asiassa.
Eikä vaihtoehdot ole päättömiä vaan ihan realismia eräille henkilöille.
Sähkö ym luontoystävälliset autot ok. Mutta autoilu jatkukoon. Mua ei pakoteta mihinkään slummiin asumaan vaan siksi että siellä on joukkoliikenne. Mä kuljen omia polkujani silloin kun mulle sopii.
Vierailija kirjoitti:
Vähintäänkin johdatteleva kysymys: "ilmastohössötys" kertoo kyllä mitä itse ajattelet.
Vaihtoehdot ovat myös päättömät. Ei autoilua kukaan ole ehdottanut lopetettavaksi. Miten se olisi mahdollista, ellei elintasossa palattaisin 1820-luvulle.
Kyllä se köyhimmiltä loppuu. Sähköautot on kalliita ja polttomoottorilla ei ole rahaa ajaa.
Vierailija kirjoitti:
Foliohatut saunan taakse tai leireille.
Miksi kuvittelet että Suomessa olisi kannattava ajaa saksalaisilla tai vaikka japanilaisilla autoilla + saudien löpöllä?
Vierailija kirjoitti:
Suomi on pieni, lyhyiden välimatkojen maa, jossa julkinen liikenne toimii säännöllisesti ja luotettavasti. Bussilla pääsee jokainen kotiovelta minne sitten tarvitseekin päästä helposti ja nopeasti. Jos johonkin perähikiälle ei pääse niin ei ole tarpeenkaan.
Autoilu on kallista, turhaa ja tuhoisaa ökyilyä!
Hmm...sulla ilmeisesti maantieto ei ole vahvin laji.

Sähköautot on turhan isoja ja kalliita.
Miksi tehtäisiin 4-5 henkeä vetävä auto jos yleensä on 1-2 henkilöä kyydissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on pieni, lyhyiden välimatkojen maa, jossa julkinen liikenne toimii säännöllisesti ja luotettavasti. Bussilla pääsee jokainen kotiovelta minne sitten tarvitseekin päästä helposti ja nopeasti. Jos johonkin perähikiälle ei pääse niin ei ole tarpeenkaan.
Autoilu on kallista, turhaa ja tuhoisaa ökyilyä!
Hmm...sulla ilmeisesti maantieto ei ole vahvin laji.
Miten selität että top10 suurimmissa kaupungeissa ihmiset ajaa yksityisautolla kesällä toimistotöihin 1-4km matkoja?
Muuta kuin ökyilyllä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Foliohatut saunan taakse tai leireille.
Miksi kuvittelet että Suomessa olisi kannattava ajaa saksalaisilla tai vaikka japanilaisilla autoilla + saudien löpöllä?
Alapeukkua löytyy muttei selitystä miksei Suomessa voisi olla omaa autoteollisuutta tai miksei ajeta "kotimaisesta" uraanista tehdyllä sähköllä?
minä ihmettelin jo 90-luvun alussa, miten on mahdollista että ihmisten annetaan ihan vapaasti surrata henkilöautoilla ja tyhjäkäyttää niitä. tuntui niin uskomattomalta, kun sillon oli jo tiedossa mihin ollaan menossa. mutta mitään ei ole edelleenkään tehty että saatais henkilöautot pois tai edes jotenkin rajotettais käyttöä. en ymmärrä mikä siinä kestää, ihminen on typerä olento. jokanen tietää että pakokaasu on hengenvaarallista, moni tekee itsarin autotallissa. mutta tonne vaan ilmaan kaikki paska, tapetaan kaikki, koko planeetta, että mammat ja papat saa kurvata automareketteihin ja teinit saa rullata pappa betalar bemareillaan. komiaa on, v..ttu.
Samaan aikaan Amerikassa ei välitetä ilmastosopimuksista, ajellaan isoilla polttomoottoriautoilla joka paikkaan ja ihmetellään kovasti jos joku viitsiikin kävellä muutamia satoja metrejä kauppaan. Ja esimerkiksi Puolassa vaan lisätään hiilivoimaa, koska hiilikaivosteollisuus on tärkeä teollisuudenala.
Mutta estämällä elämän täällä Suomessa luulemme pelastavamme maailman, vaikka koko Suomen lakkauttaminen olemasta vaikuttaisi vain jotain promillen osia koko maailman mittakaavassa.

Eli koska USA sikailee, porsastellaan mekin ja siten hyväksytään jenkkien sikailu?

Kaikki samalle viivalle, eikö niin? Eihän sekään voi olla oikein, että me yksin uhraamme itsemme muiden maiden puolesta, eihän me Suomalaiset sentään olla mitään Jeesuksia.

Jonkun täytyy näyttää esimerkkiä.
Ehkä sulle liian vaativa tehtävä, kun sanaa "suomalaiset" et osaa oikein kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on pieni, lyhyiden välimatkojen maa, jossa julkinen liikenne toimii säännöllisesti ja luotettavasti. Bussilla pääsee jokainen kotiovelta minne sitten tarvitseekin päästä helposti ja nopeasti. Jos johonkin perähikiälle ei pääse niin ei ole tarpeenkaan.
Autoilu on kallista, turhaa ja tuhoisaa ökyilyä!
Joo ja sä oot huippuälykäs ja lehmät kulkee lentämällä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on pieni, lyhyiden välimatkojen maa, jossa julkinen liikenne toimii säännöllisesti ja luotettavasti. Bussilla pääsee jokainen kotiovelta minne sitten tarvitseekin päästä helposti ja nopeasti. Jos johonkin perähikiälle ei pääse niin ei ole tarpeenkaan.
Autoilu on kallista, turhaa ja tuhoisaa ökyilyä!
Hmm...sulla ilmeisesti maantieto ei ole vahvin laji.
Miten selität että top10 suurimmissa kaupungeissa ihmiset ajaa yksityisautolla kesällä toimistotöihin 1-4km matkoja?
Muuta kuin ökyilyllä?
Liikaa parkkipaikkoja.
Foliohatut saunan taakse tai leireille.