Demareiden PM haavee heikkenevät.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cbdd8855-6a8f-4a95-ae79-d882a88b5…
Vihreät, PS sekä VAS syövät kannatusta. Ja kyllä Kokoomuskin saattaa muutaman äänen itsellee vielä kahmia. Vaaleihin on vielä pitkä aika. Pekka vie demareiden ääniä, kuten myös iskut vievät niitä persuille.
Kommentit (18)
Siis vihreäthän nimenomaan syövät kokoomuksen kannatusta nykyisellään. Toki oikeistodemareidenkin, mutta eihän heitä muutenkaan ole viime aikoina paljon näkynyt.
Vierailija kirjoitti:

"Osan SDP:n kannattajista onkin varsin helppoa siirtyä vihreiden leiriin. Demarit ovat jo kaksissa presidentinvaaleissa ohjanneet äänestäjiään kakkoskierroksella Pekka Haaviston tueksi. Tästä ei ole ainakaan Haavistolle haittaa kun hän yrittää palauttaa vihreiden kannatusta parhaiden galluppien tasolle."
Vaikea sen perustulovalheiden jälkeen kokoomuslaisten olisi äänestää Vihreitä.
Se on hyvempi juttu että demujen alamäki alkoi, toivottavasti vauhti alaspäin kiihtyy vaan.👏👏👏
"Ja sitten on vielä se neljäs rintama eli kisa keskustaa ja kokoomusta vastaan. Tältä suunnalta ei ole välttämättä odotettavissa paljon lisä-ääniä, mutta johtavan oppositiopuolueen keskeisin tehtävä on hallituksen haastaminen. Poliittisen uskottavuuden kannalta on tärkeätä, että SDP pärjää poliittisella päärintamallaan: porvarillisten hallituspuolueiden haastamisessa."
Ehkä tärkein "unohtui" tuosta kolumnista, eli se, että kokoomuksella ja kepulla on poikkeuksellisesti käytettävissään hallituksen prosenttijengi torpedoineen ja kilpimiehineen demareiden kampittamisessa.

Ai smurffit vai? :D

Se jengi, joka voi vetää ihan kamikazena päin demareita, kun tulevaisuutta eduskuntapuolueena ei ole. Isot pojat jos vielä yllyttää sanomalla että "ky-ky-kyllä te siittä hillotolpan sitten saatte"...
KäKi kirjoitti:
Vaikka olenkin demari, olen presidentivaaleissa äänestänyt Pekka Haavistoa, koska hänellä oli läpimenomahdollisuuksia ja muutenkin pidän häntä kokeneena diplomaattina. En ole kuitenkaan liittymässä vihreisiin, sitä en ole ikinä edes harkinnut.
SDP:stä tulee vaalien jälkeen pääministeripuolue, perussuomalaisten kannattajakunta on liian natsimielistä, jotta puoluetta edes harkittaisiin ottaa mukaan hallitukseen. Se vaarantaisi demokratian ja ihmisoikeuksien säilymisen tässä maassa.
Jaana Tommiska
Tulisit sinäkin järkiisi ja äänestäisit persuja. Mikähän aivopesu on ollut aikoinaan käynnissä kun 50v muijista iso osa äänestää demareita? Ja kun ihan vähän kouluja käymällä voi ymmärtää, ettei heidän politiikka toimi.
Muistetaan kuin Laura Huhtasaaren piti ihavvarmasti voittaa presidentinvaalit. Ainakin haastaa Niinistö tiukasti.
Toivotaan että Liike nyt vie kokooomukselta ääniä
Vierailija kirjoitti:
KäKi kirjoitti:
Vaikka olenkin demari, olen presidentivaaleissa äänestänyt Pekka Haavistoa, koska hänellä oli läpimenomahdollisuuksia ja muutenkin pidän häntä kokeneena diplomaattina. En ole kuitenkaan liittymässä vihreisiin, sitä en ole ikinä edes harkinnut.
SDP:stä tulee vaalien jälkeen pääministeripuolue, perussuomalaisten kannattajakunta on liian natsimielistä, jotta puoluetta edes harkittaisiin ottaa mukaan hallitukseen. Se vaarantaisi demokratian ja ihmisoikeuksien säilymisen tässä maassa.
Jaana Tommiska
Tulisit sinäkin järkiisi ja äänestäisit persuja. Mikähän aivopesu on ollut aikoinaan käynnissä kun 50v muijista iso osa äänestää demareita? Ja kun ihan vähän kouluja käymällä voi ymmärtää, ettei heidän politiikka toimi.
Kun muistelee tätä kulunutta 3,5 vuotta niin ei tee mieli äänestää persuja.
Antti Rinteen pitäisi olla vaan hiljaa,eikä kommentoida mitään. Aina kun hän aukaisee suunsa,kannatus tippuu.
Demarien kannatusta syö sekä antti rinne että jostain museosta kaiveltu 60-luvun vaalitaktiikka jossa porvarit saa kyytiä ja kaikille riittää kyllä lisää tukiaisia jotka maksavat suurituloiset ja rikkaille ja yrittäjille voi olla vain kateellinen jne.
Lisäksi tietty se epäuskottavuus että demarit on liki täysin ay-liikkeen puolue ja ay-liike taas tekee pikemminkin (verovapaata) bisnestä ohjaamalla (asumistuki + rakentamisen tuet) verovaroja omaan taskuunsa ja suurituloisten johtajiensa palkkoihin. Tästä syystä tulee vähän ontto fiilis kun rikas ay-johtaja rinne paasaa jotain tuloeroista ja lupailee rahaa sinne ja tänne tulonsiirtoina.
Vierailija kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cbdd8855-6a8f-4a95-ae79-d882a88b5…
Vihreät, PS sekä VAS syövät kannatusta. Ja kyllä Kokoomuskin saattaa muutaman äänen itsellee vielä kahmia. Vaaleihin on vielä pitkä aika. Pekka vie demareiden ääniä, kuten myös iskut vievät niitä persuille.
Ei pidä uskoa kaikkea lukemaansa. Eikös persulit ole oikeistopuolue, kokoomuksestakin oikeammalla, mites se vasemmiston ääniä veisi, etenkään kun kaikki muistaa persulien takinkäännöt ja rajojen avaamisen matuille..
Puolueella ei ole tarjota nuorille mitään muuta kuin ammattiyhdistyssotkuja ja muuta vanhakantaista. Puolue on käytännössä jakautunut vanhoillisiin Venäjän avulla valtaan osastoon ja vasemman laidan eurososialisteihin. Ensin mainittu on niskan päällä ja puolueen jo 60-luvulla äärivasemmistossa olleet jäsenet johtavat tiedotusta. Käytännössä puolue on vanhojen ammattiyhdistysjähnääjämiesten ja palveluiden loppumisella peloteltujen eläkeläisten puolue. Nuorille ja erityisesti nuorille naisille puolueesta ei löydy mitään . Eduskuntavaalit ukkososialistipuolue häviää yhtä rökälemäisesti, kuin presidentinvaalit, koska puolue ei uudistu ja se ei saa uusia nuoria jäseniä. Vanhat eläkeläisammattiyhdistysmiehet kuolevat pois. Hetken puolueessa olleet uudistusmieliset loikkaavat pois kelkasta, kun kokevat vanhan äärivasemmiston jyräämisen puolueessa. Näin ei sosialistipuolue demarit kehity ja jää 60-luvulle. Kannatus tulee laskemaan. Sosialistipuolue demarit ei pääse hallitukseen.
Kyllä demarit on sittenkin noista puolueista luotettavin ja vahvin. Nämä kilpailijat ovat kaikki tavalla tai toisella yhden asian liikkeitä. Ei niillä eväillä maata johdeta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä demarit on sittenkin noista puolueista luotettavin ja vahvin. Nämä kilpailijat ovat kaikki tavalla tai toisella yhden asian liikkeitä. Ei niillä eväillä maata johdeta.
Demareiden ongelma on se, että se ei ole oikein minkäänkään asian liike. Jotain pientä luvataan sinne tänne ja sitten perutaan lupaukset. Jos demarit hallitukseen pääsevät, se johtuu vain protestihengestä nykyhallitusta kohtaan. Neljän vuoden päästä he ovat taas ulkona.
Kusessa ollaan koko saakelin sakki