Vaikuttaako sinuun yriyksistä tehdyt nettiarviot?
Moi,
mietin sellasta, että kuinka moneen teistä vaikuttaa verkossa olevat tähtien antamiset ja arvostelut yrityksestä / palvelusta jota olette miettineet käyttää tai hankkia? Luetko niitä ollenkaan, vai kuin raamattua? Ongelmahan näissä arvioinneissa on niiden ikuisuus, itse törmäsin tähän kun mietin palvelun ostoa ja huomasin kuinka jäin lukemaan arviointeja joista osa oli aika karuakin palautetta. Ymmärän, että näin se on ja kuuluukin olla, että jos jokin menee vikkan, niin se kerrotaan, mutta kuinka pitkään sen leiman on seurattava yritystä verkossa, nämä kyseiset arviot olivat vuodelta 2016 ja saivat minut miettimään. Tähän olisi mielestäni oikeasti puututtava jopa virkamiestasolla, että kuinka pitkään yritys joutuu kantamaan leimaa omasta tekemisestään joka on tapahtunut vuosia sitten. Eikä kukaan mene takuuseen onko näin oikeasti edes tapahtunut kun ninimerkin takaa kirjoitetaan. On hyvä antaa palautetta, mutta koska sen vaikutus on mielestänne lusittu? Ehkä olisi hyvä miettiä yritysarviointeihin jokin aikaraja niiden poistumiselle 2-3v tai pakollinen omalla nimellä kirjoittaminen. Ja lopuksi näille henkilöille jotka alkavat vastaamaan, että taidat olla ollut itse arvioinnin kohteena, niin en ole, lähinnä olen huolissani mitä arviot tekevät yirtyskuvalle verkossa. Olkoon tämä keskustelun avaus.. Mitä olette mieltä?