Lue keskustelun säännöt.
Huomasin etten ole vanhemmilleni yhtä tärkeä lapsi kuin sisarukseni
09.12.2018 |
Yli 20 vuotta siihen meni, mutta nyt se totuus valkeni. Kyllä menikin kauan, että huomasin olevani ihan toista kastia. Nyt vasta aloin ajattelemaan laajemmin, että kyllä aina ennenkin nuorempina vastaavissa nuoruuden tilanteissa ollessa sisaruksilleni on aina tehty paremmat oltavat itseeni verrattuna. Kun sisko perheineen menee vierailemaan lapsuudenkodissa, pistetään pystyyn kunnon linnan juhlat, minun vierailuni siellä on sitten vain pakollinen juttu. Miten en ole aiemmin tajunnut tätä.
Kommentit (9)
Hei, minulla sama tilanne ja se on harmittanut minua joskus todella paljon. Varsinkin kun sain lapsia itse, ymmärsin kuinka epäreilusti vanhempani ovat minua kohdelleet. Kai se on niin että esikoisen on raivattava tie....
Nykyään olen päässyt irti katkeruudesta, enkä tosin tapaakaan vanhempiani enää kuin muutaman hassun kerran vuodessa. En välitä vanhempieni mielipiteistä enää.
Tuosta tunteesta voi päästä eroon etsimällä/järjestämällä muuta sisältöä elämäänsä, kun vanhempien hyväksyntä, keskittymällä ystäviin, omaan perheeseen, aviomieheen, harrastuksiin, lomailuun ja tapahtumiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, vanhempani ovat myös tunnustaneet että me lapset emme ole samanarvoisia.
Itsekin tajusin aika myöhään. En merkitse mitään toiselle vanhemmalleni. ( Toisen menetin lapsena.)
Olihan tuo tullut itse asiassa käytöksestä selville kun olin vielä nuori. En vaan tajunnut, kai siksi, koska lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen.
Olinko sitten tottunut jo lapsena tulemaan yksin henkisesti toimeen, etten surrut pahemmin asiaa. Luulin että kaikilla on samanlaista, kunnes silmäni aukesivat.
En mennyt lopulta moneen vuoteen käymään kotona, en edes jouluna. Nykyään välit jotenkin pintapuolisesti paremmat.
Se nyt vaan on niin ettei kaikkia voi miellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, vanhempani ovat myös tunnustaneet että me lapset emme ole samanarvoisia.
Arvostan jotenkin tuota, että jotkut sanovat asian suoraan.
Itse huomasin jo ihan lapsena, etten ollut saman arvoinen kuin oma sisar.
Itselläni johti todella huonoon itsearvon kokemiseen. Yhä on hankala arvostaa itseään ja pitää hyvänä, kun suuremman osan elämää on kohdeltu aina huonoarvoisempana kuin muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa, ikäviä juttuja aina tämmöiset. Minä taas olen äitini silmäterä ja uskokaa pois, ei ole helppo rooli sekään. Kaksi muuta siskoani liittoutuivat varmaan tästä syystä minua vastaan ja vasta aikuisiällä koko perheen dynamiikka alkoi avautua heillekin, kun kerroin, miten "äidin rakkaus" tarkoitti myös sitä, että olin uskottu alkoholistille pikkutytöstä asti ja jouduin kuulemaan ties millaisia juttuja. Itse vain suojelin siskojani äidiltämme, eivätkä he tietenkään ymmärtäneet, mistä oli kyse. Nykyisin olemme jo läheisempiä keskenämme, mutta nuo kaksi ovat jääneet pysyvästi läheisemmiksi keskenään, minä olen se ulkopuolinen, kiitos äitini "rakkauden."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko. On eri asia vastaanottaa yksi vierailija kuin koko perhe. Miksi sitä yhden aikuisen ihmisen takia juhlia järjestämään, lasten takia vaikka joka kerta!
Mä olen ollut vanhempieni lempilapsi, koska olen viettänyt heidän kanssaan eniten aikaa. Veljeni on katkera ja ilkeä vanhemmilleni, koska olen lempilapsi, mutta siten makaa miten petaa. Veljeni ei millään voi ymmärtää, että kun antaa hyvää, saa hyvää. Jos ilkeilee, saa ilkeilyä takaisin.
Lapsena haluaa uskoa vanhemmistaan vain hyvää, vaikka nämä olisi millaisia.