Seurustelu/seksisuhde ex-mieheen
Ollaan päädytty asumuseroon mutta emme osaakaan olla erossa. Tuntuu kuin oltaisiin vasta alettu seurustella, kaikki on sillä tavoin vähän jännää. Kuitenkin ennen eroa ehdittiin olla yhdessä 8 vuotta ja 4 yhteistä lastakin on, että ei me ihan ventovieraita toisillemme olla. Haaveillaan jo yhteenpaluusta. Mietin vaan, että onkohan tämäkin vaan joku eroprosessin vaihe vai sittenkin mahdollisuus rakentaa uutta ja parempaa?
Kommentit (2)
Ero on hyvin harvoin helppo, jos yhteistä parisuhdetta on takana jo useampi vuosi. Mutta vaikka itselläni on ollut onni, että olen voinut ja pystynyt olemaaan hyvissä tai ainakin asiallisissa väleissä kaikkien ex-kumppanideni kanssa, niin en olisi, enkä olisi ollut valmis jatkamaan seksisuhdetta heistä kenenkään kanssa, (Ei heit montaa toki ole).
Mutta minusta täytyy ymmärtää, että kakkua ei voi sekä syödä että säilöä. Jos olisin pääytynyt jatkamaan seksisuhteessa exäni kanssa, niin kokisin luultavasti olevani hänessä niin kiinni. että hänestä olisi samalla kertaa muodostunut minulle kahle, jonka olsisi saattanut tuntea kahleensa ja taakkana yrittäessäni mennä eteenpäin löytääkseni ja mahdollsesti kohdatakseni jonkun toisen jonka kanssa yrittää rakentaa yheistä tulevaisuutta kykenemällä avoimuuteen; ilman tarvetta salata omaan elämääni vaikuttavia seikkoja tai asioita.
Sitä, että olen tänään puheväleissä ja yleisemmin hyvissä ja asiallisissa väleissä, sanosinko hyvä kaveri tai ystävä kaikkien exieni kanssa ei ole asia, jonka haluaisin salata mahdollsielta kumppaniltani.
Joskus helmenharmaa arki viilentää sielun. Samasta ihmisestä voi löytää vaikka mitä kivaa uudestaan ja uudestaan.
Irvistellen ja kärvistellen ei vain onnistu. On huomaavaista antaa tilaa.
Rakkaus on suurin.
😍🤗