Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävän vanhemmat vetävät koko ajan mattoa ystävän jalkojen alta. Miten saada ystävä tajuamaan kuvio?

Vierailija
07.12.2018 |

Oon tutustunut ihan sairaaseen kuvioon. Ja haluaisin auttaa ystävää, mutta en enää kerta kaikkiaan tiedä mitä voisin tehdä.

Olen tuntenut ystäväni muutaman vuoden, mutta vasta viime aikoina olen alkanut uskomaan, että ystävän vanhemmat todellakin välittävät lapsestaan hyvin omituisella tavalla. Voisin sanoa, että vetävät mattoa hänen jalkojensa alta minkä ehtivät. Siitä en sitten tiedä, että nauttivatko katsella, kun ystävä yrittää räpiköidä tässä elämässä eteenpäin.

Ystäväni on ihan vahvasti aikuinen jo. Äitinsä haukkuu lapsiaan ihan estoitta. Muiden läsnäollessa saattaa haukkua hyvin vapautuneesti. Isä puolestaan väittää välittävänsä, mutta todellisuudessa esimerkiksi on sanonut suoraan, ettei halua antaa isällisiä neuvoja, vaan lapsen on hankittava tietonsa muualta. Minäkin olen saanut isän haukkumisista osani. Manipulointi on myös perheessä ihan perussettiä.

Ystäväni silmät eivät ole avautuneet tilanteeseen. Miten saisin ystäväni huomaamaan tuon epäterveen perhekuvion ja sen miten se vahingoittaa ystävääni? Sen verran ystävääni tunnen, että jos ihan suoraan kerron saman kuin tässä, niin ystävä kieltää koko asian ja katkaisee välit.

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ystävä on tietenkin tottunut tuohon kuvioon ja manipulointiin ihan pienestä asti, niin hän ei tunnista epäterveitä piirteitä perheen vuorovaikutuksessa. Ja toisaalta jollain tasolla kyllä tunnistaakin, mutta haluaa kieltää kaiken. Ihan ymmärrettävääkin, sillä asioiden myöntäminenhän rikkoisi hänen maailmansa.

Vanhemmat ovat vielä onnistuneesti estäneet lähes kaikki ystävyyssuhteet. En tiedä miten. Mutta toisaalta itsekin olen saanut sellaiset haukut, etten ikinä, joten ei ihme, ettei yhtään ystävää ole jäljellä. Ja minuun oli käsketty katkaisemaan välit, joten edelleen ei ihme, ettei ole yhtään ystävää. Siksi on niin riippuvainen vanhemmistaan. Ap

Vierailija
2/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos kukaan ei osaa sanoa mitään, niin ei mikään ihme, että minäkin tunnen olevani aika avuton.

Kaikki tyhmät ja mitättömän pienetkin ideat ovat tervetulleita! Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro hänelle ohimennen omasta perheestäsi, jos teillä on terveemmät tavat?

Tai ylipäätään puhukaa erilaisesta vuorovaikutuksesta, toki mahdollisimman luontevasti liittyen ehkä johonkin muuhun asiaan.

Itsekin luulin kasvaneeni hyvässä ja onnellisessa perheessä. Mitä enemmän näin ystävieni perheitä, ja miten aikuiset ystäväni kommunikoivat vanhempiensa kanssa/miten puhuivat perheistään, sitä selkeämmin huomasin miksi vanhempieni käytös itseasissa ruokki huonoa itsetuntoani yms.

Vierailija
4/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kutsu ystäväsi tapaamaan omaa perhettäsi? Silloin hän näkisi toisenlaista vuorovaikutusta.

Vierailija
5/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano ystävällesi niistä asioista, joista olet kuullut vanhempiensa häntä haukkuvan, että sinä et ole ainakaan sitä mieltä. Sano asia kerrallaan, että on epäreilua sanoa noin. Ehkä hän pikku hiljaa alkaa ymmärtää tilanteensa.

Vierailija
6/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käy hae paikanpäältä. Niin mekin teemme, joiden paikkakunnalla ei ole ruokien kotiinkuljetuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kerro hänelle ohimennen omasta perheestäsi, jos teillä on terveemmät tavat?

Tai ylipäätään puhukaa erilaisesta vuorovaikutuksesta, toki mahdollisimman luontevasti liittyen ehkä johonkin muuhun asiaan.

Itsekin luulin kasvaneeni hyvässä ja onnellisessa perheessä. Mitä enemmän näin ystävieni perheitä, ja miten aikuiset ystäväni kommunikoivat vanhempiensa kanssa/miten puhuivat perheistään, sitä selkeämmin huomasin miksi vanhempieni käytös itseasissa ruokki huonoa itsetuntoani yms.

Kiitos paljon tästä! Olen yrittänyt ottaa häntä mahdollisimman paljon mukaan meidän perheen toimintaa. Varmasti voisin sen lisäksi ihan sanoittaa, että mitä tapahtuu tai että huomasiko hän miten lapseni ilahtui, kun kannustin häntä.

Voihan olla, että jotain heräämistä on jo käynnistynyt, mutta se ei vain vielä näy päälle päin. Tarvitaan enemmän aikaa, vaikka minä toivoisinkin, että yritykseni tuottaisi jo tulosta. Ap

Vierailija
8/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sano ystävällesi niistä asioista, joista olet kuullut vanhempiensa häntä haukkuvan, että sinä et ole ainakaan sitä mieltä. Sano asia kerrallaan, että on epäreilua sanoa noin. Ehkä hän pikku hiljaa alkaa ymmärtää tilanteensa.

Oletteko muut sitä mieltä, että noin voisi oikeasti tehdä?

Olen arastellut tuota totuuden kertomista, sillä tuo ihminen on kuitenkin hyvin kiinni vanhemmissaan, jokaisellehan vanhemmat ovat jonkinlaisessa erityisasemassa. En tiedä romahtaako hänen maailmansa, jos hänelle ei jää enää edes vanhempiensa kunnioittamista.

Hän ottaa myös kaikenlaiset asiat hyvin herkästi kritiikkinä, vaikka mitään sellaista ei olisi tarkoitettu. Ja seuraavaksi syyttelee, että en hyväksy häntä sellaisena kuin hän on.

Toisaalta kyllä tuntuu, että mitä minulla on menetettävää, vaikka yrittäisin tuota rehellistä, suoraa puhetta. Jospa osaisin puhua asiasta riittävällä hellyydellä, korostaen omia kokemuksiani tms. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieheni on saanut minut heräämään perheeni, lähinnä äitini, suhteen. Muuten ihmettelisin tilannettani edelleen. Sitä, miksi olen epävarma ja usein alakuloinen puhuttuani vanhempieni (pääosin äitini) kanssa. Minun on aina pitänyt vakuuttelulla osoittaa paikkani perheessämme, enkä siitä ole täysin päässyt vieläkään. Sama manipuloiva kuvio toistuu edelleen, joskin tietysti vähemmissä määrin mitä vanhemmaksi tulen. Ilman miestäni kärsisin edelleen huonommuuden tunteesta parhaimmillaan joka päivä. Nykyään otan yhteyttä vanhempiini vähemmän, mutta petrattavaa on silti. Olinhan 20 vuotta vahvasti "vallan" alla, eli ei se uusi elämä sormia napauttamalla luonnistu.

Tärkeintä kuitenkin on itse herätä tilanteeseen joko tekemällä radikaalin muutoksen (esim. katkaista välit) tai sitten pikkuhiljaa antamalla vähemmän köyttä manipuloijalle. Itse valitsin jälkimmäisen, sillä koin sen itselleni sopivammaksi. Se on upea tunne, kun huomaa olevansa yhä vähemmän jonkun toisen hlön kontrollin alla. Sitä saa sijaa omalle persoonalleen.

Pointtini on, että teet tärkeän työn auttamalla ystävääsi. Hänen muut mahdollisuudet, eli ystävät, on manipuloimalla karsittu yksitellen. Teet hienosti pysymällä kuvioissa. vaikka takuulla tulet saamaan oman osasi sonnasta kuten olet jo saanutkin. Sekopäiset perhesuhteet ovat pahin painajainen. Iso peukku sinulle!

Vierailija
10/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä vähän samanlaista ja etenkin nuorena mulle oli tosi tärkeää nähdä sitä normaalia vuorovaikutusta kavereiden luona. Voi kun joku olisi silloin mulle suoraan sanonut, että perheeni käytös oli kaukana normaalista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todennäköisesti vanhemmat ovat olleet aina tuollaisia, sitä on hankala itse tajuta kun lapsuudesta asti toimittu noin.

Minun äitini oli/on aika itsekeskeinen marttyyri. Aina valittaa ja huokailee. Ihailee tuttavien lapsia miten nämä ovat niin menestyneitä ja kaikkien muiden lapset kirjoittaneet ylioppilaiksi. Itse ei ole koskaan kannustanut minua tai sisaruksiani opiskelemaan, päinvastoin "kirjat maksaa ja opiskelu on kallista.."

Jokainen meistä räpiköi jonkun amiksen läpi, osalla jäänyt kesken.

Nyt sitten pikkusiskot lukiossa ja jatkuvaa ulinaa miten kallista kirjojen hankkiminen on, ja miten bussikortti maksaa blaablaa. Isä ei sentään valita..

Aina ollut äiti vastarannan kiiski ja minä olen sen nyt tajunnut kun muutin muutama vuosi sitten toiseen kaupunkiin ja näemme harvoin... Ennen tuotakaan ei tajunnut.. ja on vain yksi monesta asiasta joka on avautunut hänestä nyt kun on saanut etäisyyttä. Liian lähelle ei näe.

Vierailija
12/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisään vielä, että syy miksi ystäväsi kieltää kaiken, on pelko. Se on myös sama peruste sille, miksi itse valitsin varovaisen tavan irtaantua pahimmasta manipuloijastani. Mitä enemmän väliä saan äitiini, sitä enemmän oma persoonani saa tilaa. Se persoona, joka on ollut tukahdutettu pari vuosikymmentä. On pelottavaa vihdoin saada tilaa itselleen. Sitä on aavistuksen hukassa samalla ja sen menetetyn minuuden rakentaminen kestää oman aikansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on saanut minut heräämään perheeni, lähinnä äitini, suhteen. Muuten ihmettelisin tilannettani edelleen. Sitä, miksi olen epävarma ja usein alakuloinen puhuttuani vanhempieni (pääosin äitini) kanssa. Minun on aina pitänyt vakuuttelulla osoittaa paikkani perheessämme, enkä siitä ole täysin päässyt vieläkään. Sama manipuloiva kuvio toistuu edelleen, joskin tietysti vähemmissä määrin mitä vanhemmaksi tulen. Ilman miestäni kärsisin edelleen huonommuuden tunteesta parhaimmillaan joka päivä. Nykyään otan yhteyttä vanhempiini vähemmän, mutta petrattavaa on silti. Olinhan 20 vuotta vahvasti "vallan" alla, eli ei se uusi elämä sormia napauttamalla luonnistu.

Tärkeintä kuitenkin on itse herätä tilanteeseen joko tekemällä radikaalin muutoksen (esim. katkaista välit) tai sitten pikkuhiljaa antamalla vähemmän köyttä manipuloijalle. Itse valitsin jälkimmäisen, sillä koin sen itselleni sopivammaksi. Se on upea tunne, kun huomaa olevansa yhä vähemmän jonkun toisen hlön kontrollin alla. Sitä saa sijaa omalle persoonalleen.

Pointtini on, että teet tärkeän työn auttamalla ystävääsi. Hänen muut mahdollisuudet, eli ystävät, on manipuloimalla karsittu yksitellen. Teet hienosti pysymällä kuvioissa. vaikka takuulla tulet saamaan oman osasi sonnasta kuten olet jo saanutkin. Sekopäiset perhesuhteet ovat pahin painajainen. Iso peukku sinulle!

Kiitos ihana ihminen kannustuksesta!! Olen sinusta ylpeä, kun pystyt oman lyttäämisesi altakin kannustamaan toisia ja toivoa jollekin tuntemattomalle samaa herätystä, jonka olet itsekin saanut! Ap

Vierailija
14/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän samanlaista ja etenkin nuorena mulle oli tosi tärkeää nähdä sitä normaalia vuorovaikutusta kavereiden luona. Voi kun joku olisi silloin mulle suoraan sanonut, että perheeni käytös oli kaukana normaalista!

Ehkä minäkin haluaisin ajatella noin, että minun tehtäväni tässä maailmassa saattaa olla se, että kerron hänelle, että perheensä vuorovaikutus ei ole normaalia. Ei lähelläkään.

Ja joku toinen sanoi, että etäisyys tekee hyvää, koska liian lähelle ei näe. Olen hänelle ehdotellutkin, että jos hän kuitenkin vielä lähtisi opiskelemaan. Syynä ehdotuksiin on ollut se, että hänellä kyllä riittäisi opintopäätä. Ja toinen syy juuri tuo, että hänelle tekisi ehdottomasti hyvää ottaa etäisyyttä ja nähdä vähän maailmaa.

Mutta ystävä ei ole innostunut ajatuksesta lähteä minnekään. On puhunutkin, että ei häntä nuorena kannustettu lainkaan opiskelemaan, vaikka hän itse vähän olisi ollut kiinnostunutkin. Nyt minä ajattelen, että ehkä vanhemmat kokivat sen uhkaksi itselleen, jos lapsi lähtee maailmalle ja herää huomaamaan perheen ongelmat. Oli parempi olla kannustamatta opiskeluun.  Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että syy miksi ystäväsi kieltää kaiken, on pelko. Se on myös sama peruste sille, miksi itse valitsin varovaisen tavan irtaantua pahimmasta manipuloijastani. Mitä enemmän väliä saan äitiini, sitä enemmän oma persoonani saa tilaa. Se persoona, joka on ollut tukahdutettu pari vuosikymmentä. On pelottavaa vihdoin saada tilaa itselleen. Sitä on aavistuksen hukassa samalla ja sen menetetyn minuuden rakentaminen kestää oman aikansa.

Hyvä muistutus tuo. Olin itsekin jo aiemmin ajatellut, että pitää korostaa, että en ole ehdottamassa välien katkaisemista vanhempiin vaan vain silmien avaamista heidän toiminnalleen ja asioiden tiedostamista.

Sillä tajuan itsekin, että jos edes vihjaan, että hänelle olisi hyvä irtaantua vanhemmistaan, niin se on niin pelottava ajatuskin, että se tulee tyrmätyksi saman tien. Ilman minkäänlaista harkintaa tai työstämistä. Tai edes sen miettimistä, että mistä oikein on kyse. Ap

Vierailija
16/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Googlaa AAL, käy ryhmissä

Vierailija
17/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olette kyllä mahtavan ihania ja auttavaisia ihmisiä! Vaikka tämä palsta on joskus täynnä haukkumista ja asiattomuutta, niin samaan aikaan täältä saa myös hyvin arvokkaita neuvoja ja vinkkejä. Miettikää, miten täällä pelastetaan ihmiskohtaloita laittamalla viisaat päät yhteen. Pitäkää minulle peukkuja! Ap

Vierailija
18/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä sulle ja ystävällesi.

Minulla on yksi ystävä jolla vähän mainitunkaltainen tilanne, paitsi että ulkopuolisille kuvio ei aukene ollenkaan vaan vieraiden läsnäollessa kulissit kasataan ja kiillotetaan. Voi kun olisin aikaisemmin ymmärtänyt miten kaltoin ystävääni kohdeltiin hänen lapsuudenperheessään. Soimaan itseäni etten ole voinut auttaa ystävääni ymmärtämään sairaita vuorovaikutuskuvioita, mutta olin niin nuori itsekin...

Sanon vaan että saatat vuosien päästä katua sitä ettet puuttunut asiaan isommin. Oma ystäväni taistelee mielenterveysongelmien kanssa ja yritti jopa itsemurhaa.

Vierailija
19/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Googlaa AAL, käy ryhmissä

Olen noistakin lukenut. Ihan lähiaikoinakin. Tarkoitatko, että voisin käydä noissa ryhmissä, vaikka en itse ole tuollaisesta perheestä? Olin pitänyt nuo ryhmät kyllä mielessä, sillä tuo voisi olla matalamman kynnyksen apu ystävälleni, joka vastustaa psykiatrista apua kynsin ja hampain. Ap

Vierailija
20/30 |
07.12.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit tukea ja auttaa ystävääsi, suoraan sanomalla tai epäsuorasti muunlaista mallia näyttämällä. Vaikea sanoa mikä olisi tässä tapauksessa oikea tapa. Riippuu myös teidän välisistä suhteista ja luottamuksesta.

Itse olisin varmaan vetänyt jonkin äärimmäisen puolustusreaktion, jos joku olisi vanhempieni käytöstä suoraan kyseenalaistanut. Toisaalta se olisi ehkä kuitenkin saanut myös ajatusketjuja nopeammin liikkeelle.

Nyt meni tosi kauan, itse päätellä ja valita toisin, tietoisesti itseluottamustaan rakentaen.

Eikä ketään vanhempia voi kaikesta syyttää, he toimivat sillä mallilla joka heillä on.

Tärkeintä ehkä olla ystäväsi puolella, ja mielestäni voi myös sanoa, miltä vanhempien käytös sinussa tuntuu (paha mieli ystävän puolesta).

-3

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme viisi