Vihreät nuoret: Autoilua rajoitettava voimakkaasti
Vihreiden nuorten mielestä liikenteen tulee perustua kävelyyn, pyöräilyyn ja julkiseen liikenteeseen. Nuorten mukaan lihan ja maidon kulutusta on radikaalisti vähennettävä. Ohjelman tavoitteissa todetaan, että "rajoitetaan voimakkaasti yksityisautoilua kaupunkialueilla ja suunnitellaan kaupunkeja joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen ehdoilla" - "liikkumismuotojen pitää muodostaa toisiaan tukeva liikennejärjestelmä, jonka ansiosta matkustaminen määränpäähän yhdistämällä eri kulkuneuvoja onnistuu vaivattomasti. ... Liikenteen tulee perustua mahdollisimman pitkälle kestäviin liikennemuotoihin, eli kävelyyn, pyöräilyyn ja julkiseen liikenteeseen. Pyöräilyn ja kävelyn edistämisellä on useita positiivisia vaikutuksia koskien esimerkiksi kansanterveyttä, ympäristön tilaa ja viihtyisyyttä."
Muistaakseni tämä ei ole mikään terveyspuolue? Ympäristön tila ja viihtyisyys ehkä sitten liittyy jotenkin vihreisiin, mutta ei nyt yritetä selitellä vaadittavia toimenpiteitä näin, koska vihreiden oikea agendahan on jossain muualla. Ikävää vain, että suomalaisten autoilulla ei ole mitään väliä ilmastonmuutoksessa. Kun on isompia asioita, joita pitäisi korjata, eikä täten ole lainkaan paha että yksityishenkilöt saavat liikkua siististi paikasta toiseen. Voiko ketään pakottaa kulkemaan koko elämäänsä julkisilla, jonne voi tulla minkä tahansa säädyn edustaja. Sitten tulee niitä ristiriitoja kun aina jostain tulee joku sekoilija. Sellaista ei voi vaatia sietämään.
Kommentit (4)
Laittakaa noi Lapinlahdelle tai vastaavaan peräkylään vuodeksi asumaan.
Totta kai pitää pyrkiä edistämään joukkoliikennettä suurissa kaupungeissa. Ihan itsestäänselvää.
Esim. espoolaiset tukkivat sisääntuloväylät siten, ettei bussilla kulkeva helsinkiläinen pääse työpaikalleen säällisessä ajassa. En ole vihreä puoluekannaltani, ,mutta tämä on selvä.
Pikkutaajamissa ja niiden ulkopuolella ihmiset ajakoot autoillaan. Se on niin pisara meressä jos hiilidioksiidipäästöjä globaalisti katsoo.
Muista myös kertoa mitä perussuomalaiset nuoret tai Siniset nuoret (onko niitä?) ovat julkituoneet.