Tuosta pääkaupunkin kasvusta
Vielä vuonna 2005 väestön kehitys oletettiin aivan erilaiseksi: Helsingissä ennustettiin asuvan 584 000 ihmistä vuonna 2020. Luku meni rikki jo vuonna 2010.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
Mikään mitä ennustettiin ei pitänyt. Muutto Helsinkiin ei pysähtynyt, mutta eläkkeellejäävien paluu takaisin kotiseudulleen on pysähtynyt täysin.
Samoin opiskelijat jäävät nykyään lähes kaikki Helsinkiin opintojen jälkeen. Vielä 90-luvulla puolet heistä kävi täällä vain opiskelemassa ja muuttivat sitten pois.
Vierailija kirjoitti:
Mikään mitä ennustettiin ei pitänyt. Muutto Helsinkiin ei pysähtynyt, mutta eläkkeellejäävien paluu takaisin kotiseudulleen on pysähtynyt täysin.
Vuonna 2005 taidettiin tosissaan uskoa että Helsingin väkimäärä kääntyy laskuun kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, mutta näin ei käynyt. Ja ihmisten keskimääräinen elinikä on myös noussut nopeammin kuin uskottiin. Paljon on vielä niitä eläviä helsinkiläisiä joiden uskottiin vuoden 2005 väestöennusteessa olevan jo kuolleita vuonna 2018. Maahan- ja maaltamuutto ovat myös jatkaneet kasvuaan. Oikeastaan ainoa väkimäärän nousua hillitsevä tekijä on ollut perhekoon pienentyminen lapsitalkoista huolimatta. Mutta sekin on ollut osittain ennustettavissa.
Ymmärrän niitä jotka eivät palaa kotiseudulle. Täällä maalla on monet palvelut viety pitkien matkojen päähän. Pankkikonttorit on suljettu tai sellainen on auki muutaman tunnin viikossa. Pelkästään passin saamiseksi pitää matkustaa kymmeniä kilometrejä, että löytää poliisinlupapalvelut. Mikäli tarvitsee Kelan palveluita niin sekin konttori on naapuri kaupungissa ja niin taitaa verotoimistokin olla.
Mielenkiintoista seurata, miten tuulivoimarakentaminen vaikuttaa muuttoliikkeisiin Pohjanmaan rannikkokunnissa. Joitain viitteitä on siitä, että tuulivoimalat ovat yksi syy muuttaa pois alueelta. Harmillista Pohjanmaalle, mutta päättäjät ovat sokeita ja kuuroja asukkaiden mielipiteille.
On se kumma kun pääkaupunkiseudun väkiluvun kehityksestä ja kaupungistumisesta keskusteleminenkin on syntiä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän niitä jotka eivät palaa kotiseudulle. Täällä maalla on monet palvelut viety pitkien matkojen päähän. Pankkikonttorit on suljettu tai sellainen on auki muutaman tunnin viikossa. Pelkästään passin saamiseksi pitää matkustaa kymmeniä kilometrejä, että löytää poliisinlupapalvelut. Mikäli tarvitsee Kelan palveluita niin sekin konttori on naapuri kaupungissa ja niin taitaa verotoimistokin olla.
Asuminen maalla on edullisempaa, mutta ilman autoa ei pärjää ja autosta tulee kuluja.
Mikään mitä ennustettiin ei pitänyt. Muutto Helsinkiin ei pysähtynyt, mutta eläkkeellejäävien paluu takaisin kotiseudulleen on pysähtynyt täysin.