Hassua, miten suuri ero esikoululaisten ja ekaluokkalaisten pukeutumisessa on, vaikka ovat melkein samanikäisiä
Oli yksi luontotapahtuma, jossa oli eskareita ja ekaluokkalaisia. Eskareilla oli kaikilla kumisaappaaat, kurahousut, kurarukkaset ja pipot päässä. Ekaluokkalaisilla harvalla oli edes saappaita, kurahousuja ei kellään, pipoja ja käsineitäkään ei kaikilla. Ja näillä ei ole pienimmillään ikäeroa kuin yksi päivä! :)
Kommentit (30)
Kouluun meno on niin siunaus aina juuri tuon takia.
Vierailija kirjoitti:
Sitä se teettää kun kukaan ei katso lapsien pukemiseen perään enää koulussa. Surullista.
lapset lähtee itse aamulla eikä ota niitä kumppareita jotka on kotona
Eskarissa ylipuetaan (kurahousut melkeen säällä kuin säällä) ja katsotaan että vaatteet tulee päälle. Autetaan ja jos hanskat puuttuu otetaan varavaatteista.
Ekaluokkalainen saattaa lähteä aamulla kouluun itsekseen, hanskat ja pipot unohtuu tai on sullottu reppuun tai jää koulun naulakkoon retkelle lähdettäessä. Opettaja ei huolehdi että vaatteet on asianmukaiset, eikä mitään varahanskojen laatikkoa koululla ole. Kurahousuja nyt ei kukaan koululainen enää käytä ja hankalaan ne olis lapsen itse pukeakin välkälle. Ja olisi 100% varmasti pilkan kohden siellä koulussa.
Meillä sama efekti tapahtuu, kun kouluun lähtee iso koululainen, mutta pph:n luota iltapäivähoidosta hakiessa siellä onkin pihalla pikkuinen hoitolapsi kurahousuissaan ja kurahanskoissaan (pph:n vaatimus). Kyl vaatteet vaikuttaa aika paljon siihen, miten isolta tai pieneltä näyttää.
Mites jos kaksoset syntyy 31.12 klo 23:59 ja 1.1. klo 00:01 niin meneekö ne eri vuosina kouluun?
Eikö wilman kautta laiteta retkipäivänä vaatevaatimuksia?
Meillä tulee wilmassa usein "valituksia", huolehtikaa (ostakaa) kunnon ulkovarusteet lapsille, pitää olla säänmukaiset. Heijastimet ja valot kaikille. Ok, hyvö muistuttaa, mutta! Kun ne kaikki löytyy ja niistä on paasattu että laitetaan päälle. Lapsi lähtee aamulla yksin eikä takuulla laita saappaita ja muita. Voi lähteä ihan missä varusteissa haluaa kun kukaan ei ole vahtimassa. Ei se ole aina siitä kiinni että niitä kunnollisia varusteita ei ole, vaan myös siitä että lapsi ei niitä päälle laita
Vierailija kirjoitti:
Eikö wilman kautta laiteta retkipäivänä vaatevaatimuksia?
Laitetaan. Ja retkirahasta. Ja eväistä. Ja peruutetaan ettei tarvitakaan eväitä, saadaan koululta. Ja että koulu alkaa retkipäivänä poikkeuksellisesti kymmeneltä. Ja loppuu vasta puoli kolmelta. Eikun sittenkin kolmelta. Saako lapsesi lähteä kotiin suoraan retkeltä vai pitääkö tulla koululle. Kaikki luonnollisesti eri viesteissä.
Mutta eipä se auta jos se koululainen lähtee ovesta ja pipo jää naulakkoon (tai mihin ikinä ne kamppeet on edellisenä iltana kasattu) ja päättää että lenkkareissa on kivempaa kuin kumppareissa.
Omat lapset jo teinejä, mutta kaikenlaista sähellystä koulun alkutaipaleella mahtui just varusteiden osalta. Ekaluokkalainen on mielestään iso ja osaa tehdä tuollaisia päätöksiä, että laitankin lenkkarit kun ei tuolla sada ja vanhemmat ei huomaa, mutta ei tajua metsän olevan märkä ja kenkien kastuvan. Se on sitä itsenäisyyden opettelua, moni hoksaa ekasta kerrasta että äiti/isä oli ihan fiksuja kun käskivät laittamaan kumpparit.
Miksi luontotapahtumassa pitäisi olla kurahanskat ja -housut? Ei meillä eskarit istu lätäköissä tai lapo kuraa ympäriinsä, tuossa iässä osataan lähes aina kävellä ja kulkea siististi. Vai onko maalaislapset jotenkin liian aikaisin aikuistettuja, kun täällä ei metsäretkelle pidä pukeutua kuin olisi menossa perhokalastamaan räntäsateessa joelle.
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama efekti tapahtuu, kun kouluun lähtee iso koululainen, mutta pph:n luota iltapäivähoidosta hakiessa siellä onkin pihalla pikkuinen hoitolapsi kurahousuissaan ja kurahanskoissaan (pph:n vaatimus). Kyl vaatteet vaikuttaa aika paljon siihen, miten isolta tai pieneltä näyttää.
Mutta kyllä ainakin meidän koulutyttö tykkää sen koulussa isona olemisen vastapainona tehdä omalla pihalla kuraleikkejä ja muita pienten juttuja, mikä on mielestäni ihan hyvä vaan. Kumpparit, kurikset ja kurarukkaset on käytössä omalla pihalla. Koulussa käyttää kumppareita märällä säällä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi luontotapahtumassa pitäisi olla kurahanskat ja -housut? Ei meillä eskarit istu lätäköissä tai lapo kuraa ympäriinsä, tuossa iässä osataan lähes aina kävellä ja kulkea siististi. Vai onko maalaislapset jotenkin liian aikaisin aikuistettuja, kun täällä ei metsäretkelle pidä pukeutua kuin olisi menossa perhokalastamaan räntäsateessa joelle.
No meidän eskarissa ne käyttää muutenkin syksyllä lähes päivittäin kurahousuja ja hanskoja, joten samassa varustuksessa ne kai lähtisi luontotapahtumaankin.
Meillä koulussa on lähes sama varustus mitä oli eskarilaisena. Retkeilevät paljon ja kuravaatteet on. Kaikilla on. Yksi mikä ihmettyttää on tuo sotkeminen ulkona, tuntuu että se on melkein pahentunut eskariajoista. Kai se on kun ei niin valvota. Toisekseen maa kun on märkä, leikkialue on ihan mällistä. En käsitä miten koulussa voi olla sellainen piha.

Onko kurahousupakko koulun vaatimus vai oletteko vanhempien kesken sen sopineet? Laittaisin kyllä meidän koululaiselle pahimmilla keleillä kurahousut, mutta ei se ole lapsesta kivaa, jos on ainoa niiden käyttäjä koulussa. Onko ne päivittäin vai vain retkipäivinä?
Onko teillä henkselihousut koululaisilla? Entä kurarukkaset, onko ne vielä niitä, jotka laitetaan erikseen lapasen päälle?

En ole tuo jolta kysyit, mutta meillä on koululaisen iltiksessa samanlaiset kuin oli eskarissa, eli vuorittomat henkselikurikset ja lapasten päälle puettavat kurarukkaset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä koulussa on lähes sama varustus mitä oli eskarilaisena. Retkeilevät paljon ja kuravaatteet on. Kaikilla on. Yksi mikä ihmettyttää on tuo sotkeminen ulkona, tuntuu että se on melkein pahentunut eskariajoista. Kai se on kun ei niin valvota. Toisekseen maa kun on märkä, leikkialue on ihan mällistä. En käsitä miten koulussa voi olla sellainen piha.
Onko kurahousupakko koulun vaatimus vai oletteko vanhempien kesken sen sopineet? Laittaisin kyllä meidän koululaiselle pahimmilla keleillä kurahousut, mutta ei se ole lapsesta kivaa, jos on ainoa niiden käyttäjä koulussa. Onko ne päivittäin vai vain retkipäivinä?
Onko teillä henkselihousut koululaisilla? Entä kurarukkaset, onko ne vielä niitä, jotka laitetaan erikseen lapasen päälle?
Koulun puolelta on vaadittu kuravaatteet. En vie kuravaatteita kouluun kuivalla ilmalla, vaikka jotkut kai säilyttää niitä siellä. On huonolla säällä retkipäivinä ja ainakin iltapäiväkerhossa, eivät varmaan pue niitä koulun välitunnilla kuitenkaan.
Henkselikurikset koska lapsi halusi, sellaiset jossa kevyt vuori, nyt on jotenkn hankalaa ollut tämän sään puolesta, normaalisti tähän aikaan näillä leveysasteilla on lunta. Siinä mielessä hyvä kun on jotain suojaa vaatteiden päällä. Kurarukkaset on retkipäivinä jos sataa, on sellaiset kevyesti vuoratut, lapaset alle.

Vaikutaa hyvältä käytännöltä. Pienet koululaiset on kuitekin vielä pieniä ja yhteiset säännöt helpottaa pukemisia. Ja retkeily on aina hyvästä! Voisin laittaa oman lapsen teidän kouluun. Mutta kunnostakaa sitä liejupihaa ensin! :)
Mihin luokkaan asti kuravaatteet siellä vaaditaan? Vai onko se nimenomaan yhtä luokkaa koskeva ja opettajalta tullut sääntö, vai koko koulun yhteinen käytäntö?
Vierailija kirjoitti:
Meillä koulussa on lähes sama varustus mitä oli eskarilaisena. Retkeilevät paljon ja kuravaatteet on. Kaikilla on. Yksi mikä ihmettyttää on tuo sotkeminen ulkona, tuntuu että se on melkein pahentunut eskariajoista. Kai se on kun ei niin valvota. Toisekseen maa kun on märkä, leikkialue on ihan mällistä. En käsitä miten koulussa voi olla sellainen piha.
Kyseessä varmaan joku kiva pieni maalaiskoulu? Olen ihan varma, että jos meidän kaupunkilaiskoulussa vaadittaisiin kurahousuja, puolet mammoista olisi järjestämässä mielenosoitusta nicojessican ihmisoikeuksien puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä koulussa on lähes sama varustus mitä oli eskarilaisena. Retkeilevät paljon ja kuravaatteet on. Kaikilla on. Yksi mikä ihmettyttää on tuo sotkeminen ulkona, tuntuu että se on melkein pahentunut eskariajoista. Kai se on kun ei niin valvota. Toisekseen maa kun on märkä, leikkialue on ihan mällistä. En käsitä miten koulussa voi olla sellainen piha.
Onko kurahousupakko koulun vaatimus vai oletteko vanhempien kesken sen sopineet? Laittaisin kyllä meidän koululaiselle pahimmilla keleillä kurahousut, mutta ei se ole lapsesta kivaa, jos on ainoa niiden käyttäjä koulussa. Onko ne päivittäin vai vain retkipäivinä?
Onko teillä henkselihousut koululaisilla? Entä kurarukkaset, onko ne vielä niitä, jotka laitetaan erikseen lapasen päälle?
Koulun puolelta on vaadittu kuravaatteet. En vie kuravaatteita kouluun kuivalla ilmalla, vaikka jotkut kai säilyttää niitä siellä. On huonolla säällä retkipäivinä ja ainakin iltapäiväkerhossa, eivät varmaan pue niitä koulun välitunnilla kuitenkaan.
Henkselikurikset koska lapsi halusi, sellaiset jossa kevyt vuori, nyt on jotenkn hankalaa ollut tämän sään puolesta, normaalisti tähän aikaan näillä leveysasteilla on lunta. Siinä mielessä hyvä kun on jotain suojaa vaatteiden päällä. Kurarukkaset on retkipäivinä jos sataa, on sellaiset kevyesti vuoratut, lapaset alle.Vaikutaa hyvältä käytännöltä. Pienet koululaiset on kuitekin vielä pieniä ja yhteiset säännöt helpottaa pukemisia. Ja retkeily on aina hyvästä! Voisin laittaa oman lapsen teidän kouluun. Mutta kunnostakaa sitä liejupihaa ensin! :)
Mihin luokkaan asti kuravaatteet siellä vaaditaan? Vai onko se nimenomaan yhtä luokkaa koskeva ja opettajalta tullut sääntö, vai koko koulun yhteinen käytäntö?
On se hyvä. Tosiaan tuo piha on vähän outo. :) Mutta ei muuta valittamista. Pieniä ne ekaluokkalaiset kuitenkin on, vaikka totta kai se vaikuttaa mikä on minkäkin koulun tapa ja miten muut koulussa pukeutuu. En muista että omassa lapsuudessa olisi koskaan kuravaatteita kouluun viety.
Tämä koulu on muutenkin vähän erilainen, koska on steinerkoulu, mielestäni pehmeämpi lasku koulumaailmaan vähän joka tavalla, mikä on mielestäni hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä koulussa on lähes sama varustus mitä oli eskarilaisena. Retkeilevät paljon ja kuravaatteet on. Kaikilla on. Yksi mikä ihmettyttää on tuo sotkeminen ulkona, tuntuu että se on melkein pahentunut eskariajoista. Kai se on kun ei niin valvota. Toisekseen maa kun on märkä, leikkialue on ihan mällistä. En käsitä miten koulussa voi olla sellainen piha.
Kyseessä varmaan joku kiva pieni maalaiskoulu? Olen ihan varma, että jos meidän kaupunkilaiskoulussa vaadittaisiin kurahousuja, puolet mammoista olisi järjestämässä mielenosoitusta nicojessican ihmisoikeuksien puolesta.
No se voi olla :D.
Steinerkoulu on ja suht pieni kaupunki.