Lapsi joka joutuu omien vanhempiensa kiusaamaksi

Aika peruskaava saattaa tileensä olla joku seuraava:

Lapsi pyyttä keinussa äitiä antamaan vauhtia. Äiti vihaisesti tokaisee, "et osaat sä itsekin ottaa." Kun lapsi edelleen pyytää, menee äiti raivopäisenä työntämään vautia niin että lapsi melkein tippuu. Lapsi huutaa, "äiti älä enää, mua pelottaa!" Äiti työntää vain kahta kauheammin vauhtia ja tokaisee, " itsehän pyysit" . Lopulta lapsi alkaa itkeä jä aiti haukuu häntä edelleen.

Tälläistä näkee joskus ja saa kuulla muilta.

Vierailija kirjoitti:

Surullista että tälläisiä tapauksia todella on. Joskus vain on vaikea uskoa että kiusatun lapsen koisaajat ovatkin omaa kotiväkeä. Sitä mieluummin uskoo, että kiusaaja on joku ulkopuolinen ja toppuuttelee toista, ettei omia vanhempiaan saa syyttää. Mutta onko tämä kovinkin yleistä? Ja mitä siitä seuraa jos oma kotiväki on aidosti ilkeä? Vai seuraako siitä mitään?

Minun kotiväkeni toivoi ihan ääneen minulle monta kertaa kuolemaani. Onko mikään yllätys, etten ole pitänyt heihin sen jälkeen mitään yhteyttä kun sain haettua yo-todistukseni ja muutettua heti kun sain töitä toiselta paikkakunnalta ja syksyllä myös jatko-opiskelupaikan?

Ihan rehellisesti sanottuna en pidä yhtään lapsuudenperheeni jäsentä mieleltään terveenä. Sillä ei ole mitään väliä koska tuskinpa kukaan kaipaa meistä toistaan.

Aivan varmasti on seurauksia. Yksi maalaisjärjellä pääteltävä seuraus voisi olla se, että tuollaisen lapsen on myöhemminkin vaikea luottaa ihmisiin. Kun pienenä ei ole voinut luottaa edes niihin ihmisiin, joihin vähintäänkin pitäisi voida luottaa, niin miten siinä oppisi luottamaan toisiin.

Joskus myös kuullut:

Lapsi sattui rikkomaan yksin keittiössä ollessaan lasin, sillä ei ollut saanut apua. Mutta mentyä nöyränä tumnustamaan tekonsa, vastassa onkin karjumista ja korvapuusteja. Lapsi ymmärrä mitä hän on tehnyt väärin kun isä huutaa naama punaisena, ettei vettä saa mennä ottamaan ilman lupaan. Tietenkin purskahtaa itkuun, mistää lapsi saa vain lisää korvapuusteja kunnes lopettaa itkemisen. Tämän jälkeen passitetaan nurkkaan seisomaan ja miettimään tekojaan.

Kaverin isä on sellainen, että kun voisi omaa (jo aikuista) lasta auttaa, niin sanoo vain, että ei häntäkään kukaan auttanut, itse piti kaikki selvittää. Ja kyse on siis vain neuvoista ym. aineettomasta, joten ei luulisi olevan liikaa vaadittu.

Lapsi onkin sanonut, että avun vastaanottaminen on hänelle vaikeaa. Niinpä! Onko ihme, että avun vastaanottaminen ei tunnu lapsesta luontevalta, kun varmaan on koko ikänsä saanut apua vain pitkin hampain.

Meillä oli kotona niin, että psyykkisesti sairas äitini huusi minulle vuodesta toiseen, illat oli hirveimpiä kun ei päässyt mihinkään pakoon, isäni oli alkoholisti ja aina humalassa. Pikkuveljelleni ei huudettu koskaan ja jostain syystä asetelma oli se, että minä olin surkea epäonnistuja ja häpeäpilkku ja pikkuveljessäni ei ollut koskaan mitään vikaa.

Minut on tavallaan huudettu olemattomaksi. En tunnista omia tunteitani ja ihmisuhteet ovat vaikeita.

Viihdyn hyvin yksin ja vältän ihmisseuraa.

Tälläinenkin tapaus:

Kerran bussissa oli pieni tyttö äitinsä kanssa. Tytöllä oli jäätelö ja äiti torui tyttöä, että jos tämä sotkee bussissa jäätelöllä niin tyttö jää loppupäivän ilman ruokaan. Sitten bussi ajoi matkalla tiukassa mutkassa työssiin niin että koko auto hyppäsi ilmaan ja siinä rytäkässä jäätelö lipesi tytön kädestä bussin lattialle. Pelokkaana äitiään katsoen tyttö vain vapisi hiljaa, mutta äiti läimäisi lasta ja he poistuivat samantien seuraavalla pysäkillä tyttö itkien äitinsä retuuttamana. Jäi tietämättä saiko tyttö ruokaa tai edes paremman perheen. Tytön äiti oli ollut kokoajan hyvin kireä, jännittynyt ja ahdistavan hiljainen.

Kaupassa tänään vanhemmat ostivat karkkia vain itselleen, mutta eivät mukana olleelle lapselle. Tahalleen vielä huudattivat jä härbäsivät mällyillään lasta. Sadistista. Mieluummin ovat kaikki ilman kuin se että pitää vielä omaa lasta kiusata.

M o n i - v a n h e m p i - o n - t i e t ä m ä t t ä ä n - v ä k i v a l t a i n e n - l a s t a a n - k o h t a a n. K o r v a p u u s t i t - j a - l u u n a p i t - a h k e r a s s a - k ä y t ö s s ä - s u o m a l a i s p e r h e i s s ä. P s y k o l o g i t - v a s t u s t a a. J ä ä h y p e n k k i - t u l i s i - u n o h t a a.

Tein aloituksesta ilmoituksen ylläpidolle. Katsotaan, teenkö vielä poliisillekkin. Lapsiin kohdistuva fyysinen väkivalta on Suomen laissa kiellettyä.

Vierailija kirjoitti:

Tälläinenkin tapaus:

Kerran bussissa oli pieni tyttö äitinsä kanssa. Tytöllä oli jäätelö ja äiti torui tyttöä, että jos tämä sotkee bussissa jäätelöllä niin tyttö jää loppupäivän ilman ruokaan. Sitten bussi ajoi matkalla tiukassa mutkassa työssiin niin että koko auto hyppäsi ilmaan ja siinä rytäkässä jäätelö lipesi tytön kädestä bussin lattialle. Pelokkaana äitiään katsoen tyttö vain vapisi hiljaa, mutta äiti läimäisi lasta ja he poistuivat samantien seuraavalla pysäkillä tyttö itkien äitinsä retuuttamana. Jäi tietämättä saiko tyttö ruokaa tai edes paremman perheen. Tytön äiti oli ollut kokoajan hyvin kireä, jännittynyt ja ahdistavan hiljainen.

Eipä tee sinusta yhtään sen parempaa. Taivastelet täällä etkä mennyt jumalauta väliin vaikka lasta mätkitään pienen vapistessa? V i t t u mitä tekopyhää paskaa

Ehkä 14-vuotiaana olin tehnyt jotain typerää, mutten mitään vakavaa. Menin sitten ärsyttävällä tavalla vihaisen äitini luo, joka alkoi haukkumaan, osoittelemaan ja nauramaan minulle. Kaiken lisäksi hän vielä yllytti pikkuveljeni siihen mukaan.

Toinen esimerkki on se, kun äiti olisi halunnut lainata puhelintani, mutta en suostunut siihen kun olisin tarvinnut sitä herätykseen. Sitten äiti tuli ottamaan isän kanssa väkisin sen puhelimen pois. Äiti löi mun käsiä, kunnes annoin periksi. Isä vain katsoi vierestä.

T. 16v