kuka muka ei ole KOSKAAN tukistanut tai läppäissyt tuhmaa tai uhmaista lastaan?
Kommentit (8)
...että kaikki lapset EIVÄT ole samanlaisia herranenkeleitä kuin heidän omansa. Toisilla on niin paljon enemmän temperamenttiä, että siinä eivät palopuheet yleensä auta!
Toisaalta, on myös niitä jotka antavat selkään pienemmästäkin ja se taas ei ole oikein.
uskon minäkin, että toisilla lapsila on enemmän temperamenttiä ja paaljon vaikeampaa. Silti en hyväksy tukistamista tms en todellakaan.
Olen pitänyt tiukassa syliotteessa kaikin voimin monta kertaa, mutta läpsimisen voimaan en usko vaikka olisi kuinka hyperaktiivinen veijari kyseessä.
Huutajalle (en muista numeroa): Ei huutaminen ole pahoinpitelyä eli älä turhaan itseäsi syyllistä.
Saa olla aikamoinen huutaja ennen kuin puhutaan henkisestä väkivallasta. Ja sitä voi valitettavasti tehdä myös piinaavan hiljaisin keinoin :(.
Eikä silti ole koskaan tarvinnut läpsiä, tukistaa, nippailla...
Turha selitellä vaikealla lapsella sitä, että on " pakko" tukistaa kun ei muuten ymmärrä. Yksikään lapsi ei sellaista kohtelua ansaitse. Eikä tarvitse.
ei syyttelemistä, ei uhkailemista, katse silmiin ja perustella miksi joku asia on oikein/väärin, miten asioita pitää tehdä jne. Hyvin on tehonnut keskustelut niin vaikeimpiinkiin tapauksiin.
Kyllä meilläkin on uhmaa ja villiä menoa toisinaa. Muksu voi tahallaan kaataa mehumukin 5 kertaa päivässä pöydälle, koska se on hauskaa. Minä en huuda, enkä lyö, siivotaan se yhdessä ja keskustellaan miksi niin ei saa tehdä. Kun tarpeeksi usein perustelee, miksei sitä mehulasia saa kaataa, niin kyllä muksu sen vähitellen oppii. Mä olen aikas kärsivällinen ja tiedän, ettei lasten kanssa ole aina helppoa, mutta pitää ottaa huomioon, että lapsi on vielä lapsi, eihän kaikkea tiedä ja osaa.
Jos joskus lapseeni satuttamismielessä koskisin hankkisin kyllä itselleni ammattiapua. Sotii täysin kaikkia arvojani ja periaatteitani vastaan...
ei tulisi mieleenikään!!!
huutanut kyllä olen ja komentanut kovasti! (onneksi usein ei ole tarvinnut)
4 v pojan äiti
Olen kyllä retuuttanut heitä kädestä tai kantanut potkivana kainalossa.
Kumpaankaan meistä ei ole lapsena tukistettu, lyöty, nipsautettu luunappeja, eikä huudettu. Eikä niitä tapoja opeteta meidänkään muksuille.
Ei ole tarvetta, vaikka lapset aikas villejä ovatkin toisinaan ja uhmaikäkin on koetellut meidän perhettä, mutta asiallisella keskustelemisella ollaan pärjätty :)