Mielikuvien merkitystä aliarvioidaan yhteiskunnassamme. Mielikuvat ovat tärkeitä.
Se, mitä me ajattelemme, on myös todellisuutta. Meille on uskoteltu käsitystä kaksijakoisesta mielestä, että olisi vain todellinen maailma ja mielikuvitus. Mielikuvitus on todellisuutta! Me oikeasti ajattelemme sen, ja se on olemassa.
Kansaneksytysohjelmaan kuuluu prosessi, jossa mielikuvia ei arvosteta. Siten meille pystytään syöttämään haluttuja asioita, emmekä edes muista ajatella itse.
Kommentit (15)
Miten niin aliarvioidaan? Minusta esimerkiksi mainonta on mielikuvia täynnä.
Vierailija kirjoitti:

Niin mutta ihmisen itse tuottamia. Oman ajattelun tuloksia.
No mutta jos mulla on mielikuvituspoikaystävä niin on se aika eri asia kuin että olis oikee. Koska oikeassa suhteessa myös toinen osapuoli vaikuttaa tilanteeseen ja mielikuvituksessa koko homma on mun ohjaama. Todellisuuteen pystyy vaikuttamaan, mutta ei sitä pysty ohjailemaan samalla tavalla.

Ei ole kyse harhoista, vaan oman ajattelun jälkeen löydetystä totuudesta.
Jokaisella on oikeus ajatella itse.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu ihan että mitä se sunkin mieli tuottaa..
Mikä riippuu? Onhan ajatukset joka tapauksessa olemassa.
Eri asia on se, mitä niiden perusteella tekee.
Mutta kun nyt ollaan kieltämässä, että omia ajatuksia ja mielikuvia on edes olemassa.

Missä se ollaan kieltämässä? Mielikuvituksessasiko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu ihan että mitä se sunkin mieli tuottaa..
Mikä riippuu? Onhan ajatukset joka tapauksessa olemassa.
Eri asia on se, mitä niiden perusteella tekee.
Mutta kun nyt ollaan kieltämässä, että omia ajatuksia ja mielikuvia on edes olemassa.Missä se ollaan kieltämässä? Mielikuvituksessasiko.
Koko länsimaisessa yhteiskunnassa.
Tiesitkö ai että jos leikki-ikäinen sanoo, että olohuoneessa on leijona, se on hänelle täyttä totta. Eli missä mielikuvitus muka ollaan kieltämässä.

Enpä ole kuullutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tiesitkö ai että jos leikki-ikäinen sanoo, että olohuoneessa on leijona, se on hänelle täyttä totta. Eli missä mielikuvitus muka ollaan kieltämässä.
Mutta tätä kykyä opetetaan hälventämään leikki-iän jälkeen. Leikki-ikäisen leijona on totta mielikuvana, samalla tavalla kuin aikuisen kokema pahaenteinen tunne kummitustalossa, tai filmirulla takaperin kuollessa. Henget ohjailevat meitä ja meidän ajatuksemme on kelmu, joka ottaa nämä vastaan ja muovaa ne meidän mielellemme sopivaksi.

Henget tietysti vain yllä mainitun kaltaisissa tapauksissa. Kokonaisuutena katsoen meidän ajatuksiimme tulevat asiat voivat tulla mistä päin maailmaa tahansa. Ne voivat tulla mistä tahansa, ja ne kiertyvät taivaankannen kautta päätyen meidän henkiseen mieleemme. Ei niinkään elolliset ihmiset, vaan heidän luonnolliset energiat ja esim. muinaisen monumentin, kaupungin kadun tai kokonaisen kylän elottomat pinnat voivat lähettää näitä aineksia, joista mielemme muovaa meille ajatuksia. Esimerkiksi mieleemme tulevat kaipuut rauhallisuudesta voivat tulla vaikka Välimeren rannalta, jossa olemme saattaneet viettää edellisen elämämme.
Henget..
Netissä keskustellessa täytyy aina muistaa, että voit keskustella ties minkä hörhön kanssa.
Tyhmin ihminen on se, joka uskoo kyseenalaistamatta mitään mitä av:lla tai muilla keskustelupalstoilla lukee.
Up